Mauritius 2022

 

Mauritius 2022

Pe 11.11.    Seychelleistä etelään

Mauritius sijaitsee Intian valtameressä päiväntasaajan eteläpuolella, Seychelleistä etelään ja Madagaskarista itään. Sinne siis reiluksi viikoksi marraskuun hämärää pakoon. Lähdemme illalla matkaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta ja teemme keskiyöllä välilaskun Istanbuliin. Siellä joudumme uudelleen turvatarkastukseen, mikä ei yleensä koneen vaihdossa ole tapana, ja menetämme Helsingistä ostetut juomapullot. Muistelemme hyvällä Kap Verden järkevää menettelyä turvatarkastuksessa: Matkustaja sai viedä vesipullonsa koneeseen, jos otti siitä viranomaisen nähden huikan eikä räjähtänyt kappaleiksi.

 

La 12.11.   Mauritiukselle

Puolilta päivin laskeudumme Mauritiuksen lentokentälle. Mauritius lasketaan kuuluvaksi Afrikkaan, mutta siellä on toimiva monipuoluedemokratia ja kohtuullinen elintaso. Koulutus ja terveydenhoito on ilmaista. Asukkaat (1,3 miljoonaa) ovat sopuisia, eivätkä listi toisiaan erilaisen rodun tai uskonnon vuoksi. Tämä on 9. Albatros-matkayhtiöltä ostamamme matka, ja niinpä sattuu, että oppaamme Miia on meille tuttu kuuden vuoden takaiselta Etelä-Afrikan matkalta, ja ihme kyllä muistaa meidät. Mauritiuksella puhaltaa ympäri vuoden kaakkoispasaati. Hotellimme on viisaasti sijoittunut tuulensuojaiselle luoteisrannikolle. Sinne tuota pikaa siirrymmekin 70 km matkan bussilla. Yhden yön olemme tilapäismajoituksessa uudessa ja arvokkaassa Wonders Beach -hotellissa lähes ensimmäisinä asiakkaina. Käymme iltapäivällä kävelemässä rannalla ja uimassa. Päätämme palata hotellille eri reittiä, vaikka meillä ei ole karttaa ja olemme ymmärtäneet hotellin nimenkin väärin. Eksymme ja tulemme tutustuneeksi ympäristöön enemmän kuin halusimmekaan. Illallisella esiintyy alkuasukkaiden musiikki- ja kansantanssiryhmä.

 

Su 13.11.   Tarisa

Aamulla käymme taas rannalla uimassa. Lounaan jälkeen muutamme läheiseen Tarisa-hotelliin, jossa vietämme lopun lomasta täysihoidossa. Yleensä valtameren aallot vyöryvät isoina rantaan, vaikka luulee olevansa suojan puolella saarta, mutta täällä meri on oikeasti tyyni.  Saarella ovat isännöineet portugalilaiset, hollantilaiset, ranskalaiset ja englantilaiset. Saari oli asumaton portugalilaisten tullessa; nykyiset asukkaat ovat kotoisin Intiasta ja Afrikasta. Hollantilaiset söivät 1600-luvulla sukupuuttoon saaren norsukilpikonnat ja isot lentokyvyttömät dodo-linnut. Kilpikonnakanta on sittemmin uudistettu siirtämällä niitä tänne muilta saarilta. Dodot on iäksi menetetty.

 

Ma 14.11.   Port Louis

On ennustettu pilvistä ja osin sateistakin päivää. Niinpä ohjelmassa ollut veneretki vaihdetaan retkeen pääkaupunki Port Louis’iin. Käymme vanhassa kirkossa. Seuraavaksi tutustumme eteläisen pallonpuoliskon vanhimpaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä näemme ensimmäistä kertaa elämässämme norsukilpikonnia. Hedelmälepakoita on runsaasti. Jättiläislumpeita katsellessamme sade alkaa. Seuraavaksi tutustumme sokerimuseoon. Kuulostaa toisaalta tylsältä, joskin makealta idealta. 85% Mauritiuksen viljelysmaasta kasvaa sokeriruokoa. Museo on tehty vanhaan sokeritehtaaseen. Kierros päättyy romminmaistajaisiin. Monet ostavatkin sitä museon kaupasta. Sitten tutustutaan kaupungin toriin ja basaariin ja käydään kahvilla hienolla Waterfront -ostosalueella. Lähtiessämme tutustumme vielä kaupungin iltaruuhkaan. Bussimme seisoo ruuhkassa varmaan tunnin pääsemättä mihinkään. Arveltiin liikennepoliisien ryssineen hommansa.

 

Ti 15.11.   Hiekkaranta

Löhöilypäivä. Menemme hiekkarannalle uimaan. Kävelemme rannan toiseen päähän puolentoista kilometrin päässä näkyvän niemen kärkeen ja takaisin. Puolimatkassa huomaamme unohtaneemme vesipullon hotelliin. Minä olen kameleiden sukua enkä tunne janoa, mutta menen rantaravintolaan ja yritän ostaa Arjalle vesipullon. Sitä ei kuitenkaan minulle voida myydä, koska en ole kyseisen hotellin asukas, johon ravintola kuuluu. Minulle annetaan kuitenkin pahvimukillinen vettä. Alkuasukkaat ovat selvästi ystävällismielisiä. Aurinko paistaa keskipäivällä suoraan ylhäältä, varjo piiloutuu jalkojen alle. Ei kuitenkaan ole liian kuuma, vaan sekä meri että ilma ovat +25 asteisia. Hiukseni eivät taida olla päälaelta niin tuuheat kuin kuvittelen, sillä päänahka on illalla kipeä.

 

 Ke 16.11.   Teetä ja rommia

Bussiretki etelärannikolle. Ensin käymme katsomassa 700 miljoonaa vuotta vanhaa tulivuoren kraatteria Curepipen kaupungissa. Sitten tutustumme 150 vuotta vanhaan teeplantaasin omistajan kartanoon. Sitten on vuorossa hindujen pyhä paikka, jossa lammen ympärillä on temppeleitä ja jumalpatsaita, joista korkeimmat ovat peräti 33 metrisiä. Vielä ennen lounasta tutustumme teeplantaasiin ja teetehtaaseen. Iltapäivällä on vuorossa vaniljaplantaasi ja taas romminmaistelutilaisuus. Paljaaltaan todella pahanmakuinen rommi alkoi eräille maistua sitä paremmalta, mitä enemmän sitä nautti. Arja osti matkatuliaisiksi hunajaa, teetä ja vaniljauutetta. Ennen kotimatkaa kävimme vielä saaren tuulisella etelärannikolla katsomassa kaakkoispasaatin vyöryttämiä suuria aaltoja. Paluumatkalla huomasimme, etteivät liikenneruuhkat olleet poikkeuksellisia sattumia. Kohonnut elintaso on saanut autojen määrän räjähtämään ja saaren kapeat tiet ovat käyneet peräti riittämättömiksi. Port Louis’in ja Curepipen välille onkin rakennettu saaren ainoa rautatie.

 

To 17.11.   Veneretki

Veneilypäivä. Huristelemme bussilla saaren lounaisrannikolle, jossa nousemme isoon katamaraaniveneeseen. Ensin ajelemme katselemaan delfiinejä, joita löydämmekin kolme kappaletta. Sitten siirrymme matalikolle, joka sopii hyvin snorklaajille. Minä ja Arjakin käymme uimassa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja maisema on hieno; meri turkoosin värinen. Siirrymme toiselle matalikolle kristallikivi-nimisen luodon viereen. Syömme lounasta veneessä ja uimme taas. Paluumatkalla on myötätuuli. Katamaraanin miehistö siirtyy perinteiseen menetelmään ja nostaa purjeet. Vaikka yritin laittaa aurinkovoidetta, aurinko saa lisävoimaa heijastuessaan aalloista ja naamani palaa punaiseksi. Joudun kotimaassa nenänvalkaisukuurille.

 

Pe 18.11.   Black River

Olemme varanneet jo kotimaassa yksityisen kokopäiväretken, sillä saaren kuuluisimmat luontonähtävyydet eivät kuulu Albatrossin retkiohjelmaan. Meille tulee ilmastoitu auto ja kuljettaja. Huomaamme tosin ilmastoinnin toimivan perinteisellä tavalla: Avataan auton kaikki ikkunat. Säädämme aluksi retkiohjelmaa niin, että edellisinä päivinä näkemämme kohteet jätetään pois. Selitämme kuljettajalle, että olemme vajaassa viikossa jo olleet kaksissa romminmaistajaisissa, emmekä kestä enää yhtään lisää sortumatta alkoholismiin. Saamme tilalle käynnin Sophien luontopolulla ja patikointiaikaa Black River Gorges -kansallispuistossa. Kansallispuiston keskeinen nähtävyys on Black River-joen kanjoni. Näiden jälkeen pysähdymme parilla näköalapaikalla ja sitten Alexandra Falls-putouksilla. Ne ovat nyt kuivan kauden lopulla kuivahtaneet puroksi. Se sijaa Chamarell Falls -putoukset näyttävät vähävetisinäkin hienoilta. Chamarellissa ohjelmaan kuuluu lounaan lisäksi käynti vähän Linnanmäen edesmennyttä Vekkulaa muistuttavassa Curious Corner -paikassa. Siellä joudumme miettimään ulospääsyä pakohuoneesta ja peililabyrintistä. Myös hullunkurisia valokuvia otetaan. Viimeinenkin käyntikohde on Chamarellissa: Seitsenvärinen maa. Se tarkoittaa kumpuilevaa moniväristä vulkaanista hiekkakenttää. Tiet Chamarellissa ovat niin mutkaisia ja kapeita, ettei turistibussilla niille olisikaan asiaa. Viimeinen illallinen on poikkeuksellisesti Intialaisessa ravintolassa. Miia saa ansaitut kehumiset. 

 

La 19.11.   Kotia kohti

Kotiinlähtö on vasta illalla; vielä on aikaa uida ja makoilla auringossa. Sitten siirrytään bussilla lentokentälle. Kerätään palveluraha apuopas Wesleylle ja bussinkuljettajalle. Kone nousee iltayhdeksältä pimeälle taivaalle ja suuntaa kymmenen tunnin lennolle kohti Istanbulia. Meille raihnaisille vanhuksille pitkät lennot ahtailla istuimilla ovat tukalia: Mukavaa asentoa ei löydy, kolottaa selkää, niskaa, olkapäätä. Nukkuminen jää huonoksi. Aika on tuleva, jolloin ei enää kykene lähtemään.

 

Su 20.11.   Ensilumi

Menetämme Istanbulin turvatarkastuksessa reppuun unohtuneen aurinkovoidepullon. Helsingissä ryhmämme matkatavarat tulevat viimeisinä. Ehdimme jo huolestua niiden ohjautuneen Timbuktuun. Meitä on tultu kentälle vastaan. Talvikin on meitä vastassa: Ensilumi on satanut Helsinkiin.