Keski-Amerikan kiertomatka 2024

 

Keski-Amerikan kiertomatka 2024

To 21.11.       Panama

Herätys klo 03:30. Sataa räntää, tuulee kovaa, on pimeää. Toivottavasti lentokone pystyy nousemaan. Se lähtee vain puoli tuntia myöhässä; lentoyhtiö on KLM. Amsterdamissa on välilasku. Passintarkastuksessa on järkyttävä ruuhka, mutta onneksi meillä ei ole kiirettä. Seuraava lento Panamaan kestää 11 tuntia. Siirrymme 7 aikavyöhykettä länteen, joten meille vuorokausi kestää 31 tuntia. Jaksamme hyvin, kun nukumme päiväunia koneessa. Perillä on vielä valoisaa. Panama City on miljoonakaupunki, näemme bussin ikkunoista paljon pilvenpiirtäjiä. Albatrossin suomalaisoppaana meillä on Maria. Matkalaisia ryhmässä on 18, enimmäkseen eläkeläisiä, kaikki kokeneita maailmanmatkaajia. Yövymme Riande-hotellissa Panama Cityn keskustassa.

Pe 22.11.       San Jose

Kiertomatkamme alku on jossain vaiheessa siirtynyt vuorokaudella, ja Panaman vierailusta jää jäljelle tynkä. Toisaalta sääennuste lupaa, että Panamassa sataa seuraavat kaksi viikkoa. Onneksi aurinko vielä paistaa, kun aamulla lähdemme kohti Panaman kanavan vierailukeskusta. Siellä katselemme Mirafloresin sulun toimintaa ja näemme IMAX-dokumentin Panaman kanavan rakentamisesta. Sitten katselemme Panama Cityn pilvenpiirtäjien silhuettia näköalapaikalta. Emmehän suinkaan ole kyllästyneet lentämiseen? Klo 13:30 lähtee lento Costa Rican pääkaupunkiin San Joseen. Ennustettu sadekin alkaa ja rummuttaa ankarasti lentoaseman kattoa. Vieressäni lentokoneessa istuva nainen yskii sydäntäsärkevästi koko matkan. Toivottavasti vastustuskykyni kestää. San Josessa tutustumme kävellen kaupungin keskustaan . Kultamuseossa katselemme intiaanien kulta-aarteita ajalta ennen eurooppalaisten tuloa. Illalla majoitumme hotelli Palma Realiin.

La 23.11.       Tortuguero

Bussilla matkaan kohti Karibianmerta klo 06:45. Tavoitteena on Tortugueron kansallispuisto. Alkumatka kulkee läpi sademetsien. Perille asti ei pääse autolla, vaan viimeiset 1 t 45 min ajetaan veneellä suoalueen kanaaleita pitkin. Kansallispuiston ja meren välissä sijaitsevat Tortugueron kylä ja Evergreen Lodge -hotelli, jonka bungalowiin majoitumme. Käymme kävelemässä kylällä ja tutustumassa kilpikonnien suojelukeskukseen, sillä Tortugueron pitkä hiekkaranta on merikilpikonnien suojelealue. Merikilpikonnat ovatkin kansallispuiston teema ja perustamissyy. Yöllä kuuluu kolahduksia; ilmeisesti apina yrittävät päästä sisätiloihin. Lintujen tirskutus häiritsee herkkäunisimpia. 

 

Su 24.11.       Suon villi laulu

Tällä matkalla olemme jo tottuneet aikaisiin aamuherätyksiin, mutta ennätys on, kun matkaan lähdetään veneellä klo 05:45. Aamuhämärässä on paras mahdollisuus bongata villieläimiä. Ajelemme suoalueen sademetsää halkovia kanavia veneellä. Maisema on vastaava kuin kirjassa ”Suon villi laulu”. Pysähdymme kuvaamaan aina kun joku eläin näkyy. Tämä tarina ei tee oikeutta lintubongareille, sillä itse ymmärrän vain, että vesilintu on siivekäs, jota kannattaa heittää, kun kännykkä ei toimi. Saamme bongattua lähinnä lintuja ja liskoja. Loppupäivä on vapaa-aikaa. Osan ajasta sataa rankasti. On niin kosteaa, etteivät vaatteet kuivu.

 

 

Ma 25.11,      Vettä

Yöllä sataa kovaa. Sadepisaroiden ropina katolla on unettavaa, mutta trooppisen kaatosateen jylinä on jotakin muuta. Klo 00:30 Arja huomaa, että lattia on veden peitossa. Ensimmäinen ajatus on, että kyseessä on kaatosateen aiheuttama tulva. Vilkaisu kylpyhuoneeseen kertoo asian oikean laidan: Vesi on jäänyt vuotamaan säiliöstä vessanpyttyyn, joka vetää niin huonosti, että vesi tulvii pytyn reunojen yli. Suljen venttiilin, ettei säiliöön tule enää lisää vettä ja lähden hotellin vastaanottoon hakemaan apua. Siellä ei ole ketään. Sitten löytyy yöpäivystäjä, joka nähtyään tilanteen käyttää kommenttiinsa koko englannin kielen sanavarastonsa: ”Oh, shit!”. Hän yrittää soittaa apua, mutta ei sitä saa. Myös Maria tulee paikalle ja toteaa, ettei meille ole saatavissa vaihtoehtoista huoneistoa. Niinpä yöpäivystäjä saa luututa itse lattian kuivaksi ja poistuu pimeään kaatosateeseen iloisena saatuaan elämänsä parhaan juomarahan. Sade jatkuu koko yön heiketen aamulla, kun meidän on aika nousta veneeseen ja palata kanavia pitkin kuivan maan reunalle. Sieltä jatkamme bussikyydillä. Kuiva maa ei nyt näytä kuivalta, sillä rankkasade on kurittanut seutua laajemminkin: Pellot, metsät ja pihamaat ovat veden vallassa ja näyttävät suolta. Kun pääsemme pois sateen uittamilta seuduilta aurinkokin pilkahtaa. Päivän ohjelmassa on tutustuminen pieneen kahvipaahtimoon, joka omasta mielestään tekee maailman parasta kahvia. Sen mukaan se on hinnoiteltukin; ostamme kuitenkin pari pussia joululahjoiksi. Ilalla majoitumme Magic Mountain -hotelliin La Fortunan kaupunkiin Arenal-tulivuoren juurelle. Viimeksi Arenal purkautui  vuonna 2010.

Ti 26.11.        Riippusillat viidakon yllä

Aamulla suuntaamme Mistico Arenalin sademetsään, johon on rakennettu 3,2 kilometrin betonipohjainen luontopolku. Polulla nähdään välillä viidakkoa ylhäältä päin, sillä useat riippusillat vievät rotkojen yli. Pisin silta on 92 m pitkä ja 45 m korkea. Myöhemmin meillä on vapaa-aikaa La Fortunan keskustassa. Sitten ajamme paikkaan, jossa esitellään kaakaon ja suklaan valmistusta. Ostamme ylihintaista suklaata joululahjaksi. Illalla on vielä uintiretki kuumille lähteille. Lilluessamme tulivuoren lämmittämässä vedessä sade alkoi taas. Kastuimme pahanpäiväisesti.

Vielä esimerkki aiheesta ”Maailma on pieni”: Matkaseurueeseemme kuului kaksi veljestä. Kun söimme kylpyjen jälkeen illallista, vanhempi veljeksistä tuli maininneeksi olevansa kotoisin Tohmajärveltä.

Arja:     ”Mistä sieltä?”

Isoveli: ”Akkalasta”

Arja:     ”Tunnetko Hakulisia?”

Isoveli: ”Minä olen Hakulinen”

Kävi ilmi, että veljekset olivat käyneet samaa koulua kuin minä ja Arja, ja vanhempi veli oli ollut samalla luokalla Arjan pikkusiskon kanssa. Kolme heidän serkuistaan oli Arjan nuoruudenystäviä. Vanhempi veli asuu Helsingissä kilometrin päässä meistä ja käy samalla kuntosalilla.

Ke 27.11.      Nicaragua

Lähdemme aamulla 300 km bussimatkalle pohjoiseen kohti Nicaraguaa. Saavumme rajalle ennen puoltapäivää. Nicaragua on maailman köyhimpiä valtioita, Amerikan mantereen köyhin. Sen diktaattori Daniel Ortega veljeilee muiden roistovaltioiden kanssa. Suhtaudumme pelonsekaisin tuntein rajamuodollisuuksiin, mutta selviämme niistä tunnissa. Pian alkaa bussin ikkunoista vilahdella Nicaragua-järvi ja sen saaressa olevat kaksi tulivuorta. Järvi on iso: Seitsemän kertaa Päijänteen kokoinen. Saavuttuamme Granadan kaupunkiin ajamme suoraan satamaan ja lähdemme veneajelulle järven sokkeloiseen saaristoon. Aurinko paistaa ja on tyyntä. Silmäni alkavat tuntua roskaisilta, punoittaa ja vuotaa rähmää. Olen saanut silmätulehduksen edellisen illan kylpylävierailusta. Kun sade roiskutti vettä silmiini, hieroin niitä kylpyvedessä lionneilla käsilläni. Lämpimässä vedessä oli cocktail siinä lilluneiden satojen ihmisten bakteereista. Palattuamme kaupunkiin ja majoituttuamme Plaza Colon-hotelliin, lähdin oppaiden kanssa apteekkiin. Siellä minulle arvottiin laajakirjoista antibioottia sisältävät silmätipat ja annettiin väärät käyttöohjeet. Lääkäriin tässä maassa ei hevillä mennä. Onneksi oppaamme Maria suomentaa pakkauksen kyljestä oikeat ohjeet.

 To 28.11.      Granadasta Leoniin

Lähdemme liikkeelle hevosrattailla hotellin edestä ja teemme ajelukierroksen Granadan siirtomaahenkisessä keskustassa. Ostan katukauppiaalta elämäni ensimmäiset aurinkolasit, sillä kirkas valo käy tulehtuneisiin silmiini. Kohta unohdan, että ne ovat päässäni ja luulen, että kännykkäni näyttö on rikki, kun se on niin pimeä. Onneksi paikalla ei näy vesilintuja. Käymme taidenäyttelyssä ja parissa kirkossa, toisessa saamme kiivetä kellotorniin. Sitten lähdemme Granadasta ja saavumme käsitöistään kuuluisaan Masaian kaupunkiin, jossa vierailemme parilla torilla. Matka jatkuu pääkaupunkiin Managuaan. Siellä käymme näköalapaikalla: Maisemaa hallitsevat taivaanrannalla kohoavat tulivuoret ja Päijänteen kokoinen Managua-järvi. Käymme kävelemässä puistossa yhden tulivuoren juurella. Matka jatkuu historialliseen Leonin kaupunkiin, jossa saamme kiivetä ylimitoitetun katedraalin katolle katsomaan maisemia. Albatros tarjoaa meille juomat torin kulmalla, mistä seuraamme äänekästä torielämää ja auringonlaskua. illan pimetessä majoitumme El Convento-hotelliin. Käymme vielä ruokakaupassa. Matkan varrella makaa jalkakäytävällä kuollut kulkukoira.

Pe 29.11.       El Salvador

Aamulla kolmen tunnin bussimatkan jälkeen saavumme ehkä maailman rähjäisimmälle tulliasemalle Tyynen valtameren rannalle. Noustaksemme siellä veneeseen saamme riisua kengät ja kahlata veteen. Laiturinrauniosta ei ole apua.  Byrokratia on kyllä voimissaan: Opas kerää meiltä paperikopiot passista kolmena kappaleena. Koska läpivalaisumahdollisuutta ei ole, ulkosalla penkillä istuvat virkailijat avaavat ja tutkivat reput ja matkalaukut. Veneellä matkaamme lahden yli El Salvadoriin. Matkan varrella poikkeamme saareen, jossa on lounastamiseen sopiva ravintola. Muiden nauttiessa ravitsevaa lounasta minä syön jäätelön ja menen uimaan. Saaren rantahiekka on pehmeää ja Fonsecan lahden vesi tuntuu lähes 30 asteiselta; se on niin lämmintä, että on hädin tuskin virkistävää. Veneilemme loppumatkan El Salvadoriin La Unionin kaupunkiin. Majoitumme hotelliin Comfort Inn.

La 30.11.       San Salvador

La Unionista bussimme suuntasi kohti pääkaupunkia San Salvadoria. Maassa on 170 tulivuorta, joista 23 toimivaa, ja niitä nähtiin matkalla. Juutumme tunniksi ruuhkaan Pan American Highwayllä, josta on tietyön takia suljettu kaistoja. Katukaupustelijat ansaitsevat kapeaa leipäänsä kävelemällä pysähtyneiden autojonojen välissä myyden vesipulloja ja muuta sopivaa. El Salvador on kärsinyt 1900-luvulla sisällissodasta. sen jälkeen rikollisliigat ovat hallinneet maata, niin että muutama vuosi sitten se oli maailman vaarallisimpia valtioita. Pari vuotta sitten uusi tarmokas presidentti julisti poikkeustilan ja armeijan avulla heitätti 80000 rikollista tyrmään, joten nyt turvallisuustilanne on ihan hyvä. Vierailimme maya-kansan kylässä, joka peittyi tulivuoren tuhkaan 1500-vuotta sitten kuten Pompeiji. Se on Unescon ainoa maailmanperintökohde El Salvadorissa. Meillä piti olla vielä kiertokävely San Salvadorissa , mutta siitä tuli kiertoajelu, kun bussikuski ei onnistunut pysäköimään joukkoliikennevälinettään keskustaan. Illalla majoituimme San Salvadorin Best Western-hotelliin.

Su 1.12.         Honduras

Aamulla lähdemme kohti Copanin kaupunkia Hondurasissa. Parempien tieyhteyksien takia koukkaamme Hondurasiin Guatemalan kaakkoiskulman kautta. Näin meille tulee kaksi rajanylitystä, jotka onneksi käyvät sujuvasti. Copanissa on maya-kaupungin rauniot, jotka ovat Unescon maailmanperintökohde. Niitä tutkimme pari tuntia. Illalla majoitumme hotelli Marina Copan’iin. Käymme vielä Arjan kanssa kävelemässä kaupungilla. Meille neuvotaan, mikä alue on turvallinen, sillä Honduras on maailman vaarallisimpia paikkoja. Näemmekin muutaman konetuliaseella varustautuneen sotilaan pitämässä kuria.

Ma 2.12.        Livingston

Päivästä on ennustettu umpisateista. Meillä on tutustuminen mayakaupunkiin ja pitkä venematka, niistä ei taida tulla hauskaa. Pilvipoutainen sää on iloinen yllätys. Aamulla on taas rajan ylitys: Hondurasista Guatemalaan. Se käy todella sujuvasti, kukaan muu ei halua Guatemalaan maanantai-aamuna. Tutustumme mayakaupunkiin Quirigua. Sille on ominaista kuninkaita esittävät kivipatsaat. joista suurin on 10 metriä korkea ja painaa 65 tonnia. Iltapäivällä nousimme matkalaukkuinemme veneeseen, joka kuljetti meidät 30 kilometrin päähän Livingstonin viehättävään kaupunkiin Karibianmeren rannalla. Sää on tyyni ja poutainen. Tähänkään kaupunkiin ei johda tietä.  Majoituimme Villa Caribe-hotelliin ja kävimme vielä kävelemässä kaupungilla. Karibianmeressä ei ollut suositeltavaa uida veden likaisuuden vuoksi.

Ti 3.12.         Flores

Aamulla lähdettiin veneellä Rio Dulce -joelle. Pelikaanit ja muut vesilinnut poseerasivat meille tottuneesti. Poikkesimme sivujoelle ja tutustuimme oppilaitokseen, jossa 700 12-19 -vuotiasta alkuperäiskansoihin kuuluvaa Guatemalan tulevaisuuden toivoa saa hyvän koulutuksen. Sitten ajoimme vielä jokea ylöspäin ja katselimme vanhaa espanjalaisten linnoitusta. Sitten söimme lounasta ennen pitkää ajomatkaa Floresiin. Tilatessani ruokalistalta en oikein ymmärtänyt, mitä ceviche oli. Sain kylmää mielestäni pahanmakuista keittoa, mikä saattoi jatkossa koitua kohtalokseni. Lisäksi olin saanut väärän käsityksen Guatemalan rahan Quetzalin arvosta. Niinpä luulin 45 dollarin laskua virheelliseksi, kun maassa muuten oli halpaa, ja kävin valittamassa. Valitus oli aiheeton, nolotti. Floresiin oli neljän tunnin ajomatka. Siellä majoituimme hotelliin Villa Maya. Hotellin vieressä oli lampi, jossa eleli vanhuudenhöperö krokotiili. Se lepäili rantavedessä turistien nähtävillä, sillä henkilökunta syötti sille pullaa. Suomessa on pullasorsia, täällä pullakrokotiili.

Ke 4.12.        Tikal

Arja ja minä saimme yöllä turistiripulin. Hyppäsimme koko yön vessassa ja nukkuminen jäi vähiin. Oli nestehukkaa, eikä aamulla ruokakaan maistunut. Päivän ohjelmassa oli yksi matkan kohokohtia, mayojen suurkaupunki Tikal. Siellä vietettiin 4 tuntia kävellen ja kiipeillen temppeleiden päällä. Korkein oli 70 metriä ja sinne vei 200 porrasaskelmaa. Muillakin kuin minulla ja Arjalla oli terveysongelmia. Matkan lopussa laskettiin, että vain kolme kahdeksastatoista matkustajasta selvisi ilman mahatautia. Iltaruokailulla 66-vuotias miesmatkustaja alkoi yhtäkkiä hikoilla voimakkaasti, tuli paha olo, sitten menikin jo taju ja pää nuokahti pöydälle. Seurueeseemme kuuluva plastiikkakirurgi otti tilanteen päättäväisesti haltuun: Potilas asetettiin lattialle, jalat nostettiin tuolille ja lääkäri tarkisti, ettei kieli mennyt kurkkuun tukkimaan hengitystä. Samassa potilas jo heräilikin. Ambulanssi kutsuttiin, mutta se ei vienyt potilasta kauemmas kuin meidän turistibussille. Sillä sitten ajettiin Floresin sairaalaan. Siellä jatkotutkimuksissa ei löydetty muuta vikaa kuin lievästi kohonnut verenpaine. Sillä aikaa muut kävivät kävelyllä Floresin kaupungin vanhassa viehättävässä keskustassa, joka sijaitsee järven saaressa. Illalla mentiin Floresin, lentokentälle, josta oli tunnin lento maan pääkaupunkiin Guatemala Cityyn. Sieltä jatkettiin suoraan lentokentältä yöpymispaikkaan, joka oli hotelli Villa Colonial Antiguan kaupungissa. Nukkumaan päästiin vasta puolen yön jälkeen. Päivä oli pitkä ja raskas.

To 5.12.         Antigua

Antigua sijaitsee yli kilometrin korkeudessa, joten siellä on viileämpää. Se on maan entinen pääkaupunki, ja sitä ympäröi kolme suurta tulivuorta. Näimme hotellin aamiaisravintolan terassilta, kuinka yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista, Fuego, pössäytteli savu- ja tuhkapilviä. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset, jotka aina välillä hävittivät kaupungin, aiheuttivay pääkaupungin siirron Guatemala Cityyn. Vierailimme näköalapaikalla, Jademuseossa, katedraalin katolla ja teimme kiertokävelyn keskustassa. Kolme matkalaisista jäi hotelliin potemaan mahatautia. Iltapäivällä matkasimme kohti seuraavaa kohdetta: Atitlan-järveä. Sen pinta on yli 1,5 km meren pintaa ylempänä. Sen pinta-ala on 130 km2 ja syvyys 340 m. Se on Keski-Amerikan syvin järvi ja kauneudestaan kuulu. Näemme sen jo korkealta näköalapaikalta auringon laskiessa. Majoitumme sen rantaan hotelli Villa Santa Caterinaan.

Pe 6.12.         Atitlan

Itsenäisyyspäivä. Aamiaisella noustaan seisomaan ja lauletaan Maamme-laulu. Pöydässä on Suomen lippu ja soitetaan vielä Finlandia-hymni. Päivän ohjelmassa on veneretki Atitlan-järvellä. Järven ympärillä on kolme isoa tulivuorta ja 12 alkuasukaskylää. Porukkaa kiertävä mahatauti saa taas uuden uhrin, joka jää pois. Vierailemme kahdessa kylässä eri puolilla järveä. San Juanin kirkossa valmistellaan häitä. Toisen kylän Santiagon kirkossa on jumalanpalvelus. Kirkko on lähes täynnä hartaita sanankuulijoita; alkuasukkaat eivät ole pakanoita. Torilla on ankara tungos. Illalla oli vielä hotellissa yhteinen itsenäisyyspäiväateria, jonka jälkeen Albatros tarjosi drinkit.

La 7.12.         Mahatauti

Keskiviikkoinen turistiripuli oli saatu nopeasti kuriin Imodiumilla. Minä olin  ollut pari päivää aivan terve, mutta nyt yöllä mahatauti iski minuun uudella voimalla. Uusina oireina minulla oli oksentelu ja kuume. Imodium ei auttanut enää mitään. Syömään en pystynyt mitään kolmeen päivään. Ohjelmassa oli bussimatka Guatemala Cityyn. Kaupungin turvallisuustilanne on erittäin huono, omatoimista kaupungilla liikkumista ei suositeltu. Bussilla tehtiin kiertoajelu. Iltapäivällä majoituttiin viiden tähden hotelliin nimeltä Barcelo.

 Jossain vaiheessa jo aikaisemmin kysyin Marialta, mikä olisi hyvä paikka lähettää postikortteja, sillä en ollut nähnyt postikortin myyjiä, posteista puhumattakaan.Maria kysyi paikallisoppaalta, joka kertoi, ettei voi lähettää. Guatemalassa ei ole postilaitosta. Asukkaat eivät siis voi tilata mitään eivätkä yritykset voi lähettää laskuja, kun ei ole postia. Siis hyvät ystävät, jos ette saa postikorttia Guatemalasta, minulla on tällä kertaa hyvä tekosyy.

Su 8.12.         Kotiinlähtöpäivä

Yö sujui minulta huonosti vessassa hypäten, ja Arjankin tauti jatkui. Alkoi viritä epäilys, kuinka yli vuorokauden kotimatkan jaksaa. Aamulla otettiin yhteys Mariaan ja vakuutusyhtiöön, josko heillä olisi mielipide, mihin sairaalaan hakeutua. Nyt sain vihdoin selville, mitä hyvää viiden tähden hotellissa on: Hotellilla on oma lääkäri, jonka palvelut eivät maksa mitään. Lääkäri tuli huoneeseemme, mutta ei puhunut sanaakaan englantia; Maria tuli tulkiksi. Saimme niin tymäkän lääkkeen, että ripuli varmasti loppuu ja elektrolyyttijuomaa nestehukkaan. Allekirjoitimme lääkärille todistuksen, että emme halunneet lähteä sairaalaan. Mahdollista salmonellatartuntaa tutkitaan kotimaassa. Lentokentälle lähdettiin klo 11. Perillä Helsinki-Vantaalla oltaisiin klo 23, mutta vasta seuraavana päivänä. Guatemalan jälkeen ensimmäinen välilasku oli Yhdysvaltain puolella Atlantassa. Kaikilla oli Esta-viisumit kunnossa. Atlantan lentokenttä on maailman vilkkain matkustajamäärillä mitattuna. Amerikkalaiset ovat kovia tarkastamaan sormenjälkiä ja kuvaamaan matkustajia, joutui jonkun verran jonottamaan. Sitten jatkettiin Delta-yhtiön Airbus A330-koneella kohti Pariisia.

Ma 9.12.        Nyt se on loppu

Kotimatkalla ylitettiin kahdeksan aikavyöhykettä itään päin, joten 8 tuntia ikään kuin hävisi kellosta. ”Kylläpä aika rientää”, kiteytti ilmiön muuan matkustajista. Kansainvälisellä liikenteellä mitaten Charles de Gaullen lentokenttä on noin neljänneksi vilkkain maailmassa. Muutenkin se on iso: terminaalista toiseen siirrytään junalla. Sitten oli vielä viimeinen etappi Pariisi – Helsinki Air Francen lennolla. Kotimaassa ei ketään kiinnosta passit sormenjäljistä puhumattakaan. Pääsemme omaan sänkyyn nukkumaan. Näen unta tulivuorista.

Lähes kolmen viikon matkalla näimme kuusi maata, oli seitsemän lentomatkaa, kahdeksan veneretkeä ja 14 hotellia. Meillä oli internetissä yhteinen Whatsapp-ryhmä, johon saattoi tuoda nähtäville omia valokuvia ja kommentoida toisten ottamia kuvia. Tämän hyvän idean äiti oli muuan nimeltä mainitsematon Sanna.