Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Berliini 2018

Kuva
Berliini  2018 Ti   12.6.   Alexanderplatz Emme olleet kumpikaan käyneet Berliinissä. Nyt oli aika muutaman päivän kaupunkilomalle. Finnairin vajaan kahden tunnin lento Helsingistä tuntui lyhyeltä. Tegelin lentokenttä Berliinissä vaikutti vanhalta, pieneltä ja rupuiselta. Olimme jo kotimaassa ostaneet netistä Berlin Welcome Card’it, joilla sai viiden päivän ajan ajaa Berliinin kaikissa joukkoliikennevälineissä niin paljon kuin kerkisi, ja lisäksi alennuksia erinäisten nähtävyyksien pääsymaksuista. Ensimmäiseksi käytimme sitä bussissa, joka kuljetti meidät kaupungin halki Alexanderplatzille. Siellä majoituimme Mercure-hotelliin. Ke   13.6. Museoita Alexanderplatz sijaitsee entisen Itä-Berliinin puolella kävelymatkan päässä tärkeimmistä nähtävyyksistä. Koska päivä on pilvinen, ajattelemme sään suosivan museokierrosta. Ajoimme metrolla lähelle Checkpoint Charlieta, joka on vanha rajanylityspaikka Itä- ja Länsi-Berliinin välillä. Siellä tutustuimme Berliinin muurista kertovaan

Japanin kiertomatka 2018

Kuva
Japanin kiertomatka  2018 Ti 24.04.   Taas mennään   Finnairin lentolaivaston ylpeys Airbus A350 kantoi meidät Helsingistä yön aikana Tokioon Naritan lentokentälle. Olimme ilmoittautuneet Albatrossin yhdeksän päivän Japanin kiertomatkalle. Porukkaamme kuului 22 henkeä, jotka saapuivat Japanin aamuun sangen unisina: siirtyminen kuuden aikavyöhykkeen yli itään vei nukkuma-ajasta 6 tuntia.. Naritassa meidät otti vastaan suomalainen matkanjohtajamme Mikael. Bussimatkalla hotellille hän aloitti puheensa: Matkan nimi on siis Japani – Auringon valtakunta. Sateen ropistessa bussin kattoon tämä herätti matkalaisten keskuudessa vaisua hilpeyttä. Ke 25.04.   Shintotemppeli Sade jäi ainoaksi lomaviikollamme , sää poutaantui jo puolilta päivin ja siitä lähtien meitä suosi aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden lämmin sää: päivisin 22 – 29 astetta. Ainoastaan lentokenttämatkat tehtiin bussilla, muuten liikuttiin yleisillä kulkuneuvoilla: junilla, metrolla ja takseilla. Jätettyämme matka

Dominikaaninen tasavalta 2018

Kuva
Dominikaaninen tasavalta  2018 Torstai 11.1.     Karibialle Lumettomassa Helsingissä turhauduimme odottelemaan hiihtokelejä ja päätimme karata viikoksi aurinkoiselle Haitin saarelle Dominikaaniseen tasavaltaan. Matkanjärjestäjäksi valitsimme Aurinkomatkat, koska se lentää Finnairilla. Lentomme lähti klo 20, ja sen piti olla suora 11 tunnin lento Puerto Plata –nimiseen kaupunkiin. Puolimatkassa huomasimme kuitenkin koneen kääntyneen kohti Kanadaa ja Halifaxin kaupunkia. Onko joku jääkiekkointoilija kaapannut koneen? Ilmeisesti joku Helsingissä oli ryssinyt koneen polttoaineen kulutuslaskelman, ja matkalla huomattiin, että Airbus A350 on vaarassa pudota jorpakkoon bensan loppuessa ellei käydä tekemässä välitankkausta. Halifaxissa käynnin takia menomatka kesti 13 tuntia. Perillä Puerto Platassa oltiin klo kolmen jälkeen aamuyöllä, sillä aikaeroa kotimaahan nähden oli 6 tuntia. Vielä bussikuljetus hotelliin Sosua-nimiseen rantakylään ja siellä muutamaksi tunniksi nukkumaan Casa Mari

Australian kiertomatka 2017

Kuva
Australian kiertomatka  2017 Ti 19.09.   Melkein syytön Nettirakkaus on vienyt Arjan nuorimman tyttären Australiaan, jossa hänet on määrä vihkiä avioliittoon 25. syyskuuta. Onhan tyttären häissä oltava mukana. Olemme siis melkein syyttömiä siihen, että taas kerran jätämme isoja hiilijalanjälkiä taivaalle matkustaen maailman ääriin. Lentomme lähtee vähän ennen puolta yötä. Arjan kurkku tuntuu kipeältä. Ke 20.09.   Lihava kiinalainen Finnairin lentolaivaston ylpeys Airbus A350 kantaa meidät läpi lyhyen yön kohti nousevaa aurinkoa ja Hongkongia. Yöllä minun on vanhojen ukkojen tapaan käytävä vessassa , mutta en hennoisi herättää käytäväpaikalla nukkuvaa lihavaa kiinalaista. Arja näkee ongelmani ja sanoo: ”Hyppää sen yli.” Niin teenkin. Mieltäni lämmittää ajatus, että Arja 67 ikävuodestani huolimatta uskoi minun voivan tehdä sellaista. Hongkongissa vaihdamme Cathay Pasific-yhtiön koneeseen . Ilta pimenee taas koneen noustessa kohti Australiaa. To 21.09. Adelaide Varh