Kilpisjärvi
Kilpisjärvi 2019
La
31.8. Lähtö
Nostamme
Pasilassa auton pohjoisen junaan ja suuntaamme illalla kohti Kolaria. Yö
nukutaan lakanoiden välissä makuuvaunussa. Porukkaan kuuluu minun ja Arjan
lisäksi Arjan sisar Marja-Leena ja ystävämme Liisa.
Ennen
oli sanonta: Toimii varmasti kuin junan vessa. Kehitys ei aina kehity hyvään
suuntaan. Vaunumme vessa ei toimi.
Su 1.9. Tsahkal-järvi
Olemme
käyneet kaikissa Suomen kansallispuistoissa ja kaikissa Lapin
hiihtokeskuksissa. Kilpisjärvi ei kuulu kumpiinkaan, siksi se on jäänyt väliin,
mutta nyt korjataan se vahinko.
Aamulla
Kolarissa otamme auton junasta. Kilpisjärvelle on enää lyhyt ajomatka. Lapissa
se tosin tarkoittaa samaa kuin matka Helsingistä Jyväskylään. Majoitumme
kaikilla mukavuuksilla varustettuun paritalon puolikkaaseen; majoitusliikkeen
nimi on Kilpisjärven Tunturimajat Oy. Saana kohoaa parin kilometrin päässä;
terassin edessä solisee alamäkeen Tsahkal-joki, ikkunoista on näköala
Kilpisjärvelle. Järven takana näkyy lunta Norjan vuorilla. Minä ja Arja käymme
iltapäiväkävelyllä kilometrin päässä olevalla Tsahkal-järvellä. Ihailemme
matkalla Tsahkal-joen putouksia. Ruokailutaktiikka on porukassamme se, että
minä ja Arja syömme illalliset ravintoloissa; Liisa ja Marja-Leena laittavat
kämpässä itselleen ruokaa.
Ma 2.9. Saanan ympäri
Pilvinen
ja sateenuhkainen päivä, ei kannata hakeutua parhaille näköalapaikoille. Ajamme
autolla retkeilykeskukseen ja lähdemme sieltä kiertämään Saanatunturia.
Marja-Leenan jalat eivät ole siinä kunnossa, että hän pystyisi muiden vauhtiin,
ja hän tekeekin selväksi, ettei häntä tarvitse odottaa.
Pidämme
makkaranpaistotaukoa tunturin takana Saanajärven päivätuvalla. Tunturin
kaakkoiskärjessä porukkamme jakaantuu: Arja ja Liisa lähtevät maisemareittiä
Tsahkal-järven kautta kämpille, Marja-Leena menee suorinta polkua kämpille ja
minä jatkan Saanan kiertoa retkeilykeskukseen, koska jonkun on haettava auto
sieltä.
Ti 3.9. Norja
En ollut koskaan käynyt Norjassa, ja nyt oli kaunis päivä korjata puute. Ajoimme E8 -tietä noin 50 km Jäämeren rannalle Norjan Skibotteniin, millä on suomenkielinenkin nimi: Yykeänperä. Olimme saaneet vihjeen, että puolimatkassa kannattaa pysähtyä katsomaan Rovijoen putousta. Tien varressa on parkkipaikka 20 km rajalta Norjan puolella, mutta ei mitään mainosta, eikä putous näy tielle. Toiselta nimeltään Morsiushuntu-putous on 28-metrinen ja tosiaan katsomisen arvoinen. Norjan puolella mäet ovat isompia ja huipuilla näkyy lunta. Skibottenin kylä vaikuttaa siistiltä mutta kuolleelta. Ruijan kahvilassa ei vastoin ennakkotietoa osattu suomea ja tarjoamisetkin olivat köyhiä. Sitä ei ole paikkakunnan luonto; meren lämmittämässä ilmastossa havupuutkin pärjäävät.
Ke 4.9. Kolmen valtakunnan rajapyykki
Kolmen
valtakunnan rajapyykille on lähimmältä parkkipaikalta 11 km, joten aloitimme
matkan seilaamalla Malla-laivalla Kilpisjärven taakse, mistä patikoitavaa on
vain 3,5 km. Marja-Leena ei tullut mukaan, vaan teki oman patikointinsa
Pikku-Mallan parkkipaikalta entisöidylle saksalaisten korsulle Pikku-Mallan ja
Ison Mallan välissä. Laivurilla oli onnen päivä: Laiva ja varalaiva tulivat
täyteen porukkaa. Rajapyykki näytti isolta keltaiselta juustolta. Emme Arjan
kanssa olleet yhteiselomme aikana käyneet Ruotsissa. Sekin hoitui nyt
kävelemällä rajapyykin ympäri. Söimme eväitä Kuohkimajärven tuvalla.
Paluumatkalla hienoin nähtävyys oli Isolta Mallalta ryöppyävä Kitsijoen putous.
Kävelimme Pikku-Mallan parkkipaikalle. Päivälle kertyi kävelymatkaa 15 km.
To 5.9. Saanan huippu
Saanan
huipulle on tehty uusi polku Pikku-Mallan parkkipaikalta. Vanhat portaat on
purettu ja alarinteeseen on tehty uudet kiviportaat. Ne toki kattavat vain
pienen osan matkasta, joka on nyt 5 km. Huippu on 1029 m merenpinnasta;
parkkipaikalta vajaat 550m. Nousu etenee vaiheittain: Aina kun pääset huipuksi
luulemallesi nyppylälle, avautuu edessä uusi rinne ja uusi hämäyshuippu. Oikealla
huipulla käy vilpoisa tuuli, joka kannustaa aloittamaan paluumatkan nopeasti. Liisa
pistää juoksuksi.
Pe 6.9. Pikku-Malla
Sääennustus
lupaa sadetta ja Arjalla on flunssa. Se ei meitä pysäytä. Minä ja Arja vedämme
sadevaatteet niskaan, Liisa ja Marja-Leena jäävät kämpille. Sadevaatteet tuovat
sääonnea: Heti kun lähdemme patikoimaan, sää poutaantuu ja aurinko alkaa
pilkahdella pilvien lomasta. Polun varrella on jäänteitä saksalaisten
sodanaikaisista taisteluasemista ja korsuista. Huipulta näkyy hyvin Ruotsin
puolelle: näyttää, kuin korkeimmat huiput siellä olisivat saaneet ensilumen.
Ruska,
jonka kalenterin mukaan pitäisi olla parhaimmillaan, on viivästynyt ilmaston lämpenemisen
johdosta, mutta nyt korkeammilla paikoilla alkaa olla siitä merkkejä.
Viimeisenä
iltana syömme kaikki yhdessä kämpillä: Marja-Leena on laittanut hyvää
riistakäristystä.
La 7.9. Kotiin etelään
Aamupäivällä
on kämpän loppusiivous. Etelään ajellessa näkyy jo ruskan värejä. Muoniossa
nautimme arvokkaat päiväkahvit Swiss Cafe’ssa ja Kolarissa ostetaan viimeiset
matkamuistot.
Sitten
lastataan taas auto junaan. Hämmennystä aiheuttaa makuuvaunuosastoomme
majoittunut alkoholin suurkuluttaja, jonka lipussa tosiaan on sama vaunu ja
samat makuupaikat kuin meilläkin. Sitten huomautamme hänelle, että hän on
aikaansa edellä: hänen lippunsa on seuraavalle päivälle.
Ravintolavaunussa
on iloinen yllätys, kun tapaamme siellä Teuskin ja Artturin , vanhat
työkaverini, jotka käyvät pari kertaa vuodessa Hettan seudulla. Minä ja Arja
olemme olleet jonakin vuonna siellä heidän kanssaan hiihtämässä.
Kiitos Tuomo matkakertomuksestasi ... oli tosi mukava olla näin matkassa mukana . Tuli käytyä 1973 v . samoilla seuduilla mutta ei tosin noin laajasti patikoiden .
VastaaPoista