Bali 2023

 

Bali  2023   Tuomo ja Arja

Su 1.10.  Lähtö

Tämä on kymmenes Albatros Travel-matkafirman järjestämä reissumme. Yhdeksäntoista matkalaista ja oppaamme Anne kokoontuvat Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Mukana on yksi tuttavamme: Mervi oli tasan vuosi sitten kanssamme Albatrossin matkalla Mauritiuksella. Nyt matkan ensimmäinen vaihe on seitsemän tunnin lento Helsingistä Doha’an. Dohan lentokenttä on iso. Lentoaseman vilinässä minä ja Arja pian huomaamme, että toista ei näy missään. Kävelen lähtöportille C7, mistä jatkolentomme lähtee. Arjaa ei näy, vaikka kiertelen ympäristöä. Soitan hänelle, mutta hänen puhelimensa on tietysti lentotilassa, eikä hän vastaa. Lopulta Arja ilmestyy: hän on tullut paikalle junalla. 

 

Ma 2.10.  Bali

Jatkolento Qatar Airwaysin Airbus A350-koneella lähtee aamuyön puolella ja kestää 10 tuntia. Onnistumme nukkumaan jonkin verran. Siirrymme päiväntasaajan yli etelään ja viisi aikavyöhykettä itään. Saavumme Balin suurimman kaupungin Denpasarin lentokentälle. Balilla on yli neljä miljoonaa asukasta, joista Denpasarissa 600000 tai miljoona, riippuen keneltä kysyy. Perillä maahantulobyrokratia pyörittelee meitä. Virkailijat paimentavat matkalaisia eri jonoihin. Seuraamme lyöttäytyy jonkinlaiseen uniformuun sonnustautunut henkilö, joka kyselee, olemmeko täyttäneet tulliselvityslomakkeen ja niitä näitä ja ohjailee meitä yhteen jonoon. Käy ilmi, ettei hän olekaan mikään virkailija, vaan ilman aikojaan alkuasukas, joka kalastelee tippiä antamastaan ”avusta”. Ilta pimenee jo, kun alkuasukasoppaat ohjailevat meidät bussiin. Bussi etenee pimeydessä ruuhkaisessa liikenteessä pohjoiseen rähjäisen oloisten esikaupunkien läpi. Kolmenkymmenen kilometrin matka vie puolitoista tuntia. Mistään ei erota, milloin Denpasar loppuu ja Ubud alkaa. Ubud on eräänlainen Balin kulttuuripääkaupunki. Siellä on paljon temppeleitä, mutta kaupunki on muuten rupuisen oloinen. Liikenne on autojen ja skoottereiden kaaosta. Suojatiet ovat harvinaisia ja epämääräisille jalkakäytäville on pysäköity vaikka mitä. Autoja on liikaa, eikä julkista liikennettä ole. Hotellimme Bhanuswari Resort sijaitsee seitsemän kilometriä keskustan ulkopuolella rauhallisella paikalla riisipeltojen keskellä. Siellä äänimaailmasta huolehtivat sammakot, kaskaat ja linnut. Menemme syömään hotellin ravintolaan. Ennen kuin ehdimme saada ruokaa, tulee sähkökatko ja kaikki pimenee. Meille tarjoillaan kynttilöitä. Onneksi sähköt palaavat muutaman minuutin päästä. Huoneemme on tilava, komea hyttysverkko kehystää vuodetta.  Malariaa täällä ei ole, mutta denguekuumeen hyttysiltä voi saada. Onneksi niitä ei ole näkynyt. Huoneessa on liian kylmä. Älykkyysosamääräni ei riitä ilmastointilaitteen säätämiseen, vaan joudun hakemaan vastaanotosta alkuasukaspojan opastamaan.  

 

Ti 3.10.   Ubud

Aamupäivällä teemme yhteisen kävelyretken riisipeltojen ympärillä. Niitä huoltaa tuhat vuotta vanha kastelujärjestelmä. Polun varressa on kaatopaikka, joten saamme tältäkin osin realistisen kuvan Balin elämästä. Kaakkois-Aasiassa jätteet heitetään lähipään jokeen, josta muovit ja muut roskat päätyvät mereen. Ympäristönsuojelu on heille tärkeää, mutta siihen suhtaudutaan eri näkökulmasta kuin Suomessa: Peltojen kulmissa on pienoistemppeleitä, jotka karkottavat pahoja henkiä ja kannustavat suojelushenkiä. Turistien ihailemat paratiisirannat olisivat vuoroveden tuomien roskien peitossa, ellei niitä joka aamu siivottaisi. Söpö musta kulkukoira liittyy kaatopaikalta seurueeseemme loppumatkan ajaksi. Iltapäivällä meidät viedään hotellin viidellä henkilöautolla Ubudin keskustaan. Tutustumme kävelyretkellämme hindutemppeliin, jonka sydämenä on ikivanha pyhä luola ja vesialtaiden vesi on peräisin nuoruudenlähteestä. Temppelin puutarha on myös kaunis. Yksi retkeläisistä kaatuu ikävästi vaikeakulkuisella jalkakäytävällä, mutta selviää pintanaarmuilla. Porukka hajautetaan viettämään vapaa-aikaa kaupungille. Syömme Arjan kanssa hyvässä ravintolassa. Arja löytää pienestä vaateputiikista mieleisensä koltun. Inhoan tinkimistä, joka täällä kuuluu asiaan, mutta Arja pyytää ja saa hintaan alennusta. Illan jo pimettyä hotellin autot tulevat hakemaan meidät pois. Vielä yhden piirteen paikallisesta elämästä saamme kokea, kun osa autoista juuttuu 20 minuutiksi paikalleen, kun juhlakulkue katkaisee liikenteen.

Ke 4.10.   Raman tarina

Aamupäivällä meille pidetään hotellilla kokkikoulu Balilaisesta ruoanlaitosta. Arja osallistuu kunnolla ruoanlaittoon, minä lusmuilen taustalla ja osallistun sitten syömiseen. Illalla menemme koko porukka katsomaan tanssinäytelmää, jonka taustalla kohoava juhlavalaistu temppeli on sinänsä nähtävyys. Näytelmä onkin hieno spektaakkeli kertoen hindujen jumaltarustosta Raman tarinan. Indonesia on maailman suurin islamilainen maa, mutta Balin uskonto on hindulaisuus.

To 5.10.   Polkupyöräretki

Lähdemme aamulla ajamaan bussilla pohjoiseen kohti korkeampia seutuja. Pysähdymme näköalapaikalle, josta on hieno näkymä pengerretyille riisipellolle; taustalla kohoaa kolme tulivuorta. Siirrymme vielä bussilla polkupyöräyrittäjän varikolle, josta saamme maastopyörät. Retken johtajaksi tulee alkuasukas nimeltä Nato. Retken pituus on 25 km, mutta se on kokonaan loivaa alamäkeä. Polkea ei tarvitse, jarrukahvoissa roikutaan. Pari vaaratonta kaatumistakin retkeläisille sattuu. Poikkeamme yksityistalon pihalla. Jokaisessa talossa on oma pieni temppeli tai vähintään alttarialue. Suurin osa matkasta on jo takana, kun reitillä on jyrkkä sorapintainen alamäki. Arjan edessä ajava pyöräilijä hidastaa, Arja unohtaa kaikki opetukset ja tekee lukkojarrutuksen. Hän lentää ohjaustangon yli pää edellä katuun ja saa pyöränkin päälleen. Onneksi päälaella keikkunut kypärä on vähää aikaisemmin säädetty asianmukaiseksi, ja se suojaa pahimmalta. Otsaan tulee haava ja nenä ruttaantuu, rintakehä saa kovan tärskyn ja ranteesta murtuu värttinäluu. Hengittäminen sattuu, eikä nauraminen onnistu, joten pelätään myös kylkiluita murtuneen. Otsasta ja nenästä tulee runsaasti verta, kasvot ovat veressä, joten Arja on katu-uskottavasti onnettomuuden uhrin näköinen. Retken osanottajat ja Nato ovat ryhtyvät hoivaamaan Arja ja hän joutuu hätistelemään innokkaimpia pois. Paikalle pysähtyneestä autosta löytyy sattumalta miespuolinen sairaanhoitaja. Hän veistää taitavasti viidakkoveitsellä paikalla kasvavasta bambusta lastat ja lastoittaa murtuneen ranteen. Oppaamme on jäänyt jälkeen hoitamaan jotain ongelmaa, eikä vastaa puhelimeen. Pyydän Mikaa ajamaan taaksepäin etsimään häntä. Hanna lupaa ottaa bussiin jääneen reppumme talteen. Pian pyöräfirman auto tulee paikalle ja Arjaa lähdetään viemään sairaalaan, ambulanssin tulo kestäisi liian kauan. Minä ja Nato tulemme mukaan. Matkalla on vähän orpo olo. Kysyn Natolta, missä olemme ja minne olemme menossa. Kohde on turisteja hoitava Kasih Ibu Hospital paikkakunnalla nimeltä Saba. Kuski joutuu välillä kyselemään alkuasukkailta, missä päin se sijaitsee. Perillä Arja pääsee kuvauksiin, Nato ja kuski jäävät odottamaan. Maksan 50 miljoonan takuumaksun, että asiat etenevät ennen vakuutusyhtiön maksusitoumusta. Olemme aloittaneet taistelun vakuutusyhtiön kanssa puhelimitse jo matkalla sairaalaan, ja siellä on oltu myötämielisiä. Illemmalla Nato ja kuski kuljettavat minut Ubudiin Bhanuswari hotelliin ja takaisin. Porukkamme on lähdössä sieltä seuraavana aamuna Mundukiin, joka meiltä nyt jää näkemättä, vesiputoukset ja muut. Niinpä minun on nyt pakattava tavarat ja maksettava hotellilasku. Saan matkakumppaneiltamme paljon hyviä toivotuksia. Tuon matkalaukut sairaalaan. Sieltä saamme Arjan kanssa turistihuoneen, jossa voin olla Arjan kanssa ja yöpyäkin. Kuvauksissa ilmenee, ettei kylkiluissa eikä päässä ole pahempaa vikaa. Otsaan tarvitaan tikkejä, mutta rannehan on poikki ja luut huonossa asennossa. Sovimme ortopedin kanssa, että ranne leikataan huomenna, kun turvotus on vähän laskenut: laitetaan titaanilevy ja ruuveja. Nukumme huonosti. Jääpussia Arjan ranteessa pitää välillä käyttää pakastimessa.

Pe 6.10.   Vakuutusyhtiö

Leikkaus on iltapäivällä. Aamupäivällä käyn kävelyllä katsomassa muutaman kilometrin päässä olevaa merenrantaa. Tiet ovat vilkkaat mutta kapeat, ei jalkakäytäviä. Rantaa ei tällä kohdalla ole siivottu turisteille, se on roskien peitossa. Iltapäivällä odotamme Arjan viemistä leikkaussaliin, kun vakuutusyhtiöltä tulee kielto: Ei saa leikata, jos leikataan, eivät maksa mitään. He haluavat, että luun päät manipuloidaan hyvään asentoon paikallispuudutuksessa. Jos pitää leikata, Arja on vietävä johonkin heidän hyväksymäänsä maahan ja sairaalaan. Toisaalta Arja kieltäytyy matkustamasta, kun käsi on tässä kunnossa. Vakuutusyhtiö lupaa, että manipulointi voidaan tehdä tässä sairaalassa. Toimenpide luvataan aikatauluttaa huomiseksi. Albatrossin paikallisen yhteistyökumppanin Panoraman edustaja Elrica tulee katsomaan meitä sairaalaan. Hänestä on iloa, kun hän puhuu alkuasukkaiden kieltä. Lääkäri käy laittamassa tikkejä Arjan otsaan. Nukumme paremmin tämän yön.

La 7.10.   Odottelua

Mitään ei tapahdu, yritämme saada henkilökunnalta tietoa, miksi ei. On tultu siihen tulokseen, että toimenpide on niin kivulias, ettei sitä voi tehdä paikallispuudutuksessa. Tarvitaan nukutus. Siihen taas tarvitaan uusi lupa Suomesta vakuutusyhtiöltä. Suomessa on aamuyö ja lauantai, kannanottoa tuskin saadaan ennen ensi viikkoa. Lähetän tekstiviestillä vetoomuksen Suomen vakuutuslääkärille. Ihme! Hän vastaa ja antaa luvan toimenpiteelle nukutuksessa. Yritän saada hallinnon ihmistä tulemaan, että voin näyttää hänelle luvan. Hän ei tule. Kolmen tunnin kuluttua marssin hänen toimistoonsa. Hän ei hyväksy tekstiviestillä tullutta lupaa muotosyistä. Neuvottelujen jälkeen hän lupaa, että asia etenee, jos maksan toiset 50 miljoonaa tai Arjan passi jää pantiksi, kunnes vakuutusyhtiön lupa tulee virallista kautta. Lupaan, että jompikumpi tapahtuu. Nyt annetaan operaatiolle aika: klo 23 samana iltana. Hoitsu käy pesulapulla putsaamassa Arjaa. Laitan vielä uuden viestin Suomen vakuutuslääkärille: Hänen tekstiviestinä antamansa suostumus ei kelvannut. Hän soittaa minulle takaisin ja lupaa edistää asiaa virallista kautta. Olen tähän asti luullut, että vakuutuslääkärit asuvat norsunluutornissa ja antavat sieltä hylkääviä päätöksiä, eivätkä suostu puhumaan asiakkaiden kanssa. Klo 22:45 Arja tosiaan viedään leikkaussaliin.

Su 8.10.   Byrokratiaa

Klo 01 yöllä Arja kärrätään takaisin huoneeseemme. Hän on hyvällä mielellä, operaatio on onnistunut. Yleensä hänen on ollut vaikeaa herätä nukutuksesta, mutta nyt hän on pirteä, käsi kipsissä ja kantositeessä. Aamulla lääkäri esittelee tyytyväisenä röntgenkuvia ennen ja jälkeen reposition. Käy ilmi, että tänään ei sairaalasta lähdetä. Suomessa leikkauksen jälkeen, jos potilas yleensä herää, hänet nostetaan pystyyn ja potkaistaan ulos jo samana päivänä. Sairaala vaikuttaa yleensäkin tasokkaalta, henkilökuntaa on runsaasti, palvelu pelaa. Aulan katossa on kristallikruunu, lasiseinän takana länsimainen ravintola. Byrokratia vaan on voimissaan, joudumme allekirjoittamaan yli 20 paperia, joista meillä ei ole aavistustakaan, mitä ne tarkoittavat. Arja luvataan kotiuttaa seuraavana aamuna.

Ma 9.10.   Sanur Mercury Resort

Aamupäivä kuluu, mitään ei tapahdu. Lääketieteellistä estettä lähdöllemme ei ole, hallinto tuntuu jarruttavan; joudumme allekirjoittamaan muutaman paperin lisää. Klo 14 jälkeen saamme röntgenkuvat ja hoitoraportit, ja pyydämme Elricaa lähettämään meille noutajan. Viime hetkellä tulee tieto, että vakuutusyhtiö on lähettänyt suostumuksen toissa päivänä tehtyyn operaatioon; työpäivän aamu on koittanut Suomessakin. Arjan passia ei tarvitse jättää pantiksi. Olisikin ollut hankalaa kirjoittautua uuteen hotelliin ilman passia. Hämmästyttävä sattuma on, että saavumme Sanur Mercury hotelliin samaan aikaan kuin Mundukista tuleva muu Albatrossin ryhmä. Jälleennäkeminen on iloinen, Arjalla riittää kuuntelijoita, kun hän kertoo seikkailustaan. Käyn pikaisesti meressä uimassa. Vesi matalassa rantavedessä on reilusti +30 asteista. Illalla Albatrossin porukka kokoontuu rantabaariin drinkeille. Anne-opasta, joka on poistumassa keskuudestamme inhimillisesti katsoen liian aikaisin, kehutaan syystäkin. Hän matkustaa Bangkokiin ja jättää meidät paikallisoppaiden huomaan. Australialaisille Bali on vähän samaa kuin Kanarian saaret suomalaisille. Nytkin isossa pöydässämme oman porukkamme lisäksi on Hemmo Kokko vaimoineen. Hemmo on yksivuotiaana muuttanut Uukuniemeltä Australiaan. Olen nukkunut neljä yötä sairaalan 150 cm pitkällä sohvalla sikiöasennossa. Siinä tunsin itseni Lauri Markkaseksi: Kun ojensin jalkani suoraksi, puolet sääristä oli tyhjän päällä. Nyt pääsemme niin leveään sänkyyn, että se sopisi etäsuhteessa eläville aviopareille.

Ti 10.10.   Kuta

Aamiaisen jälkeen Arja menee ottamaan kynsihoidon ja minä lähden rannalle. Kävelen hiekkarantaa 3 km pohjoiseen kohti päiväntasaajaa. Koko matkan rantahiekan reunassa kulkee kivetty kevyen liikenteen väylä, jota reunustaa katkeamaton palveluntarjoajien rivi. Nautin jäätelön ja käyn pari kertaa uimassa. Kulkukoirat nukkuvat siestaansa hiekkaan puun varjoon kaivamissaan kuopissa. Lämpötila on päivällä noin 30 astetta; aurinko paistaa korkealta ja kovaa. Pilviä ei juuri kahden viikon lomamme aikana näkynyt sateista puhumattakaan. Iltapäivällä olemme sopineet Hannan ja Tapanin kanssa yhteisestä taksimatkasta saaren länsirannikolle Kuta’an. Kuta Beach on isoine aaltoineen surffaajien suosiossa, kun taas kotirantamme Sanur Beach on riutan suojaamana aina tyyni. Kutassa on myös valtava ostoskeskus Beachwalk Shopping Center. Minä ja Arja asioimme siellä tuloksellisesti parissa rättikaupassa ja söimme McDonalds’issa. Bigmac-indeksi on puolellamme, maksamme kahden hengen aterioista yhteensä 7 euroa.

Ke 11.10.   Mertasari

Aamiaisen jälkeen käyn meressä uimassa. Ranta on uimakelpoisempi aamuisin, kun vuorovesi on korkeammalla. Lähden taas kävelylle, tällä kertaa etelään. Rantaa pitkin ei pääse pitkälle, käännyn kulkemaan sisämaahan Mertasari-joen vartta. Näen joella muutamia onkimiehiä, mutta en näe niiden saavan kaloja. Joessa on patoja, ei lohipatoja vaan muovipatoja. Niiden säleikköön jäävät muoviroskat kiinni eivätkä päädy mereen. Parin kilometrin päässä joen yli kulkeva moottoritie pysäyttää minut ja käännyn takaisin. Arja viihtyy päivän mittaan uima-altaalla. Välillä hän kastautuu altaassa, mutta uimaan hän ei voi kipsatun kätensä kanssa mennä.

To 12.10.   Löhöilyä

Käyn taas aamulla meressä uimassa. Sitten vietämme Arjan kanssa aikaa uima-altaalla. Käymme vaihteeksi syömässä rantapromenadin italialaisessa ravintolassa.

Pe 13.10.   Takaisin sairaalaan

Työmiehet ovat vielä siivoamassa rantaa vuoroveden yöllä tuomasta roskasta, kun käyn tavallista aikaisemmin aamu-uinnilla. Vietämme päivän uima-altaalla. Klo 15 meidän on kuitenkin lähdettävä ennalta sovittuun tapaamiseen Kasih Ibu -sairaalaan. Panoraman Elrica järjestää meille sinne edestakaisen kuljetuksen. Juttelemme kuljettajan kanssa kaikenlaista, mm. Arjan polkupyöräonnettomuudesta. Hän neuvoo, että kannattaisi lopettaa jo pyöräily, olemme liian vanhoja. Voimme vain onnitella häntä hyvästä huomiokyvystä. Sairaalassa yleislääkäri poistaa tikit Arjan otsasta. Ortopedi sahaa pienellä sirkkelillä Arjan käsivarren kipsin halki. Näin emme joudu pulaan, jos käsi turpoaa kotimatkalennon aikana. Ortopedi luovuttaa meidät hoitsun haltuun, joka käskee meidän istua odottamaan aulan sohvalle. Ne tekivät sen taas, meidät pantiin odottamaan, emme tiedä mitä ja kuinka kauan. Puolen tunnin jälkeen lähdemme pois. Sydämemme vuotaa verta ajatuksesta, että sairaalalta jäi pari allekirjoitusta saamatta. Samana päivänä monet porukastamme ovat käyneet veneretkellä ja snorklaamassa. Snorkkeliyrittäjä on laittanut asiakkaille iän ylärajaksi 70 vuotta. Ikärasismia. 74-vuotias Mervi joutuu valehtelemaan ikänsä päästäkseen mieliharrastuksensa pariin.

La 14.10.   Lentokentälle

Lento lähtee vasta keskiyön jälkeen, mutta huoneet on luovutettava jo puolilta päivin. Saamme kinuttua pari tuntia lisäaikaa, monet eivät saa sitäkään. Onneksi hotellin alakerrassa on iso ilmastoitu odotustila, jossa on vessat ja suihkut käytettävissä. Päivällä toki olemme uima-altaalla. Iltaruoan syömme rantapromenadin italialaisessa ravintolassa, johon olemme tykästyneet. Viimeinen ateriamme Balilla. Rantahiekalla hotellin kohdalla soittaa orkesteri, joten tunnelma on kohdallaan, etenkin kun kuullaan suosikkikappaleeni Banaaninlastaajien laulu. Klo 20:30 lähtee kuljetus lentokentälle. Siellä saamme Arjan kipsiin vedoten kinuttua paremman istumapaikan kuin meille kuuluisi, heti business-luokan takana.

Su 15.10.   Kotiin takaisin

Lento lähtee klo 01.05. Yölento on pitkä, 10 tuntia Dohaan. Siirrymme taas viiden aikavyöhykkeen yli, joten sunnuntain vuorokausi meille kestää 29 tuntia. Arja nukkuu hyvin, kun tilaa on riittävästi. Dohassa Christa kaatuu kiivetessään lentokenttäbussiin. Jalkaan tulee iso haava. Hänet viedään ambulanssilla sairaalaan, jossa haava ommellaan 10 tikillä. Hän ja Mika eivät pääse jatkolennolle, vaan jäävät Dohaan jatkaakseen matkaa vasta seuraavana päivänä. Tätä emme vielä tiedä, kun Finnairin henkilökunta alkaa kysellä meiltä, tulevatko he vai eivät, kun lentomme Suomeen on lähdössä. Retkeläisillä ei ole johtajaa, eikä kellään ole Mikan tai Christan puhelinnumeroa.

 Lento Dohasta Suomeen kestää vielä seitsemän tuntia.

Ma 16.10.   Jälkikirjoitus

Olemme jo Balilla varanneet maanantai-aamuksi ajan hyväksi tiedetylle ortopedille Suomeen. Hän paikkailee Arjan luunmurtumia jo kolmatta kertaa kolmen vuoden aikana. Arjan kuuluisi saada hänelle kanta-asiakaskortti. Nyt otetaan uusi röntgenkuva. Koska luut ovat edelleen hyvässä asennossa, halkisahattua kipsiä ei ole syytä vaihtaa; pientä viilausta siihen tehdään. Tänään tililleni ilmestyy Balin sairaalan palauttamat 50 miljoonaa rupieta. Tunnen taas hetken itseni miljonääriksi, vaikka oikeasti tuo summa on Suomen rahassa vain vähän yli 3000 euroa.