Balkanin kiertomatka

 

Balkanin kiertomatka     Tuomo ja Arja   29.9. – 6.10.2021

Ke 29.9.   Taas mennään

Albatrossin kiertomatkalle ”Adrianmeren aarteet” lähtee 18 seniorikansalaista; muutama työikäinenkin on joukossa. Lennämme Frankfurtin kautta Dubrovnikiin Kroatiaan. Siellä meitä on vastassa unkarilainen oppaamme Gabor, joka hallitsee täydellisesti suomen kielen, ja bussikuskimme Lovre. Vastassa on myös kesän lämpö; koko viikon lämpötila pysyy 22 – 26 asteessa. Ajamme illan jo pimetessä etelään yli Montenegron rajan ja majoitumme Budvan kaupunkiin Bracera-hotelliin.

 

To 30.9.   Sateisen maan kuningas

Aamiaisen jälkeen suuntaamme bussin keulan ylös rannikolta vuoristoon. Nopeimmat ehtivät jo uidakin Adrianmeressä. Näköalat Budvan kaupunkiin ja merelle avartuvat huikeiksi bussin ottaessa korkeutta serpentiinitiellä. Ensimmäinen kohteemme on Cetinje, joka oli maan pääkaupunki 1900-luvun alussa, kun Montenegro oli itsenäinen kuningaskunta. Silloisen kuninkaan Nikola I palatsi on nyt museona, ja siihen seuraavaksi tutustumme. Nämä Kotorin lahden seudut ovat Euroopan sateisinta aluetta, mutta nyt aamupäivällä aurinko paistaa meille. Yhtä hyvä onni ei ollut George Bernard Shaw:lla, joka nautti kuningas Nikolan vieraanvaraisuudesta 15 päivää. Satoi koko ajan. Kiitoskirjeessään kuninkaalle Shaw kysyi, joko sade on lakannut. Käymme vuoristokylässä, josta Montenegron kuningassuku on lähtöisin, ja jatkamme vanhaa kapeaa serpentiinitietä alas rannikolle Kotoriin. Kuskimme Lovre pääsee osoittamaan taitonsa 36 serpentiinimutkassa, jotka on numeroitu alhaalta lukien. Lähestyessämme mutkaa nro 13 monen mieleen häivähtää aavistus, että tässä ei käy hyvin. Mutkan jälkeen tie onkin tukossa, henkilö- ja pakettiauto ovat kolaroineet. Oppaamme arvelee, että tämä voi vähän kestää; Montenegro perinteisesti ei ole tunnettu asioiden nopeasta hoitamisesta. Taaksemme alkaa kertyä autosuma. Alhaalta päin tulee paikalle ambulanssi, vaikka loukkaantuneita ei näyttänyt olevan. Kävi ilmi, että ambulanssi olikin matkalla toiseen onnettomuuteen, joka oli tapahtunut jossain ylempänä takanamme. Ambulanssi juuttuu samaan sumaan kuin muutkin. Sitten poliisikin tulee paikalle. Ihmeeksemme kaikki hoituu sujuvasti: Bussimme ja muu autosuma peruuttaa ylämäkeen ja väistyy tien sivuun, kolariautot siirretään pois tieltä, ambulanssi ja kaikki muutkin pääsevät jatkamaan matkaa. Kotorin sää on maineensa veroinen, sataa vettä. Kotor on Unescon maailmanperintökohde ja normaalisti turistien pahoin ruuhkauttama. Paikallisopas kertoo, että meillä on onnea, sillä koronan ja sateen ansiosta vanhassa kaupungissa on väljästi tilaa. Kotorin jälkeen ajamme takaisin Budvaan. Sade on lakannut ja käymme sielläkin vanhassa kaupungissa kävelemässä.

 

Pe 1.10.   Bosnia-Herzegovina

Vuoret kylpevät aamuauringossa, kun lähdemme Budvasta lopullisesti. Ylitämme lautalla Kotorin lahden ja nousemme ylös vuorille. Siellä ylitämme Bosnia-Herzegovinan rajan ja saavumme serbien hallitsemaan osaan tätä hajanaista valtiota. Rahayksiköt kuulostavat näin alkumatkasta tutuilta. Montenegron valuuttana on euro, vaikka maa ei Euroopan Unioniin kuulukaan. Natoon se kyllä kuuluu. Bosniassa rahayksikkö on markka. Pysähdymme Trebinjen kaupunkiin lounaalle ison viinitilan ravintolaan. Tila keskittyy laadukkaisiin viineihin, joita ei myydä kaupoissa vaan toimitetaan hienoihin ravintoloihin, ja niitä nyt pääsemme maistamaan. Jatkamme matkaa läpi karujen seutujen, suurin osa päivästä istutaan bussissa. Illan suussa tulemme muslimien pyhään paikkaan Blagaj’hin, jossa Buna-joki virtaa esiin valtavan jyrkänteen juurella olevasta luolasta. Minulla on shortsit, ja päästäksemme sisään Tekke-luostariin minun pitäisi peittää polveni jonkinlaisella kietaisuhameella ja Arjan vetää huvi päähänsä. Jätämme tämän nähtävyyden sisätilat väliin. Pian saavumme Mostarin kaupunkiin ja majoitumme hotelli Mostariin. Illalla syömme hotellin ravintolassa.

 

La 2.10.   Titon bunkkeri

Taas aurinkoinen päivä. Suuntaamme Mostarista kauemmas sisämaahan pitkin turkoosisinisen Neretva-joen vartta. Jokilaakso syvenee mahtavaksi kanjoniksi. Tito käytti maailmansodan jälkeen Amerikan avun salaisiin sotilashankkeisiin. Tehtin vuorten sisään sotasatama ja maanalainen lentokenttä. Näiden jälkeen kolmanneksi kallein hanke oli 4,6 miljardia dollaria maksanut atomisodan kestävä bunkkeri ja johtokeskus. Se on nyt museona ja päivän retkikohteena. Aika hyvin olisivat Tito ja 350 muuta johtohenkilöä pärjänneet, vaikka ydinsota olisi tuhonnut muun maailman. Täällä 200 metrin syvyydessä vuoren alla on nyt nykytaiteen näyttely. Jotenkin siitä tulee mieleen Olkiluodon ydinvoimalajätteen loppusijoituspaikka. Iltapäivällä palataan Mostariin ja tutustutaan alkuasukasoppaan johdolla vanhaan kaupunkiin. Opas aloitti esityksensä lupaamalla, ettei pidä pitkiä puheita, mutta kuitenkin uuvutti meidät monisanaisuudellaan. Vanha kaupuki kärsi pahoin Jugoslavian hajoamissodissa, mutta on hyvin entisöity, ja kroaattien räjäyttämä Neretva-joen siltakin on rakennettu uudelleen vanhan kopioksi. Silta ympäristöineen on Unescon maailmanperintökohde.

 

Su 3.10.   Takaisin Kroatiaan

Taas matkaamme Neretva-joen vartta, tällä kertaa alas merelle päin. Rajanylitys Kroatian puolelle kestää. Pysähdymme lounaalle joen suistoon, missä meille on järjestetty veneretki. Aluksi kanaalia reunustava kaislaryteikkö tuntuu tylsältä ja merirosvoksi pukeutuneen kansanmuusikon haitarinsoitto kiusalliselta. Sitten porukka huomaa veneessä kuusi pulloa väkeviä paikallisia alkoholijuomia, joiden nauttimisen jälkeen maisemat näyttävät ihan hyviltä ja muusikon soitto ja laulu kirvoittaa suosionosoituksia. Tämän jälkeen lounaalla on viiniä ja elävää musiikkia, ja monet innostuvat tanssimaankin. Iäkkäin tanssija kompastuu rappusiin ja tarvitsee paikkailua otsan ja käsivarren haavoihin. Iltapäivällä saavutaan Dubrovnikiin ja majoitutaan hotelli Ivkaan.  Melkein kaikki lähtevät Gaborin johdolla iltakävelylle. Arja on huonovointinen ja jää lepäämään hotellihuoneeseen. Käyn uimassa Adrianmeressä kuten moni muukin. 

 

Ma 4.10.   Dubrovnik

Käyn ennen aamiaista apteekissa ostamassa Arjalle lääkkeitä vatsatautiin. Hän ei voi osallistua aamiaiselle eikä päivän retkelle vanhaan kaupunkiin, vaan jää huoneeseen lepäämään. Vanhassa kaupungissa kuljemme aluksi pari tuntia alkuasukasoppaan johdolla. Sisällissodan aikana serbit pommittivat ohjuksin pakolaisten täyttämää vanhaa kaupunkia, vaikka sekin on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki kärsi pahoin, mutta on menestyksekkäästi entisöity. Sitten on viisi tuntia omaa aikaa. Lähden yhtenä viiden hengen porukassa kiertämään kaupunkia kävellen kaupunginmuurin päällä. Tämä huvi maksaa 200 kunaa eli 30 euroa / nenä sisältäen 2 km patikointia ja 1000 porrasaskelmaa, sekä nähtävää koko rahan edestä. Kierros kestää pari tuntia, sillä koko ajan on pysähdeltävä ottamaan kuvia. Kierroksen jälkeen nousemme gondolihissillä kaupungin kohdalla olevan vuoren huipulle. Näkymät ovat sieltäkin toki hienot, mutta olemme muurikierroksella saaneet yliannostuksen hienoista näkymistä, eikä mikään tunnu enää miltään. Sitten toiset lähtevät syömään; minulla ei ole ruoka-aika, menen vanhan kaupungin uimarannalle. Klo 16 jälkeen palaamme bussilla hotellille. Arja voi jo paremmin ja käymme ulkona syömässä.

 

 

Ti 5.10.    Konavle

Aamiaisen jälkeen lähdemme bussilla maaseuturetkelle Konavleen. siellä tutustumme vanhoihin edelleen toimintakunnossa oleviin vesimyllyihin. Arjalta oli jäänyt edellisenä päivänä vanhakaupunki näkemättä; niinpä nyt retkeltä palattuamme ajamme sinne paikallisbussilla. Kierrämme yhdessä muurikävelyn ja pistäydymme parissa kirkossa.  Illalla hotellin ravintolassa nautitaan jäähyväisillallinen. Gabor saa ansaitut kehut toiminnastaan.

 

Ke 6.10.   Lähtöpäivä

Yöksi ja täksi päiväksi oli ennustettu ankaraa sadetta, mutta pouta vaan jatkuu. Niinpä käymme Arjan kanssa kävelemässä 6 km lenkin Babin Kuk-niemen ympäri. Olimme ymmärtäneet, että niemen ympäri vie hieno kävelyreitti, ja hieno se aluksi olikin. Sitten ei ollut enää opasteita, emmekä ehkä risteyksissä tehneet parhaita arvauksia, sillä pari kertaa ulkoilutie päättyi kolmimetriseen rauta-aitaan ja lukittuun porttiin. Livahdimme niistä eteenpäin pusikon kautta ja aidassa olevasta aukosta, ja suunnistimme takaisin hotellille kännykän paikannusohjelman avulla. Hotellissa kirjoitimme vielä postikortteja. Sitten bussilla lentokentälle. Lennosta Munchenin kautta kotimaahan ei onneksi ole mitään kertomista.