Kansallispuistoretki Lemmenjoki - Rokua 2016
Kansallispuistoretki Lemmenjoki - Rokua 2016
5.9. Korpikartano
Olimme jo edellisenä iltana lastanneet auton junaan Pasilassa. Auton kuljetus junassa Rovaniemelle maksaa maltaita, mutta yö makuuvaunussa on sangen mukava, eikä ajaminen Helsingistä Lapin perukoille ole valkoisen miehen hommaa. Tankkasimme siis aamulla Rovaniemellä sekä auton että matkustajat ja suuntasimme nelostietä kohti Lemmenjoen kansallispuistoa.
Meillä on meneillään projekti käydä Suomen kaikissa kansallispuistoissa. Niitä on ensi vuoden alussa 40 . Lemmenjoen kansallispuisto on niistä suurin, ja meille järjestyksessä 32.
Saavumme majapaikkaamme Korpikartano-hotelliin kansallispuiston tuntumassa liian aikaisin, klo 13:30 , eikä huoneemme ole vielä valmis. Nappaamme hotellin vastaanotosta kartan läheisistä luontopoluista ja lähdemme ajankuluksemme muutaman kilometrin kävelylenkille. Karttaan vihreällä merkitty lenkki on mielenkiintoisin, sinne siis. Polku osoittautuu sangen epämääräiseksi, mitään viitoitusta ei ole, ja ennen pitkää polku häipyy kokonaan. Meillä on mukana kompassi, jonka avulla löydämme helposti hotellille, jossa henkilökunta vahvistaa seikan, jota olimme itsekin jo epäilleet: Se vihreä viiva on talvella moottorikelkalla tehtävä latu-ura.
6.9. Morgam Viibus
Hotelliltamme on Njurgulahteen 15 km automatka. Sieltä meille on luvattu venekyyti 20 km Lemmenjokea ylöspäin Kultasatamaan. Kapealla Lemmenjoentiellä tulee metsästä komeasarvinen poro kovaa juosten törmäyskurssilla kohti autoamme. Olo on kuin Räikkösellä Verstaffenin vaihtaessa kaistaa. On myöhäistä jarruttaa, painan lisää kaasua: jos poro haluaa automme kyytiin, se joutuu pyrkimään sisään takaovesta. Poro väistää viime hetkellä, eikä törmäystä tule.
Venekyyti on kylmää, yllämme ovat kaikki matkassa olevat vaatteet. Veneessä meidän lisäksemme matkaava turistiryhmä jää kyydistä Ravadas-putouksilla, vain me ja pari muuta vaeltajaa matkaamme Kultasatamaan asti. Lemmenjoen sivupuroilla huuhdotaan edelleen kultaa. Kultasatamaan tulevat kaikki kullankaivajien huoltokuljetukset, sillä sinne asti joki on veneliikennekelpoinen. Aiomme kiivetä Kultasatamaa vastapäätä kohoavalle Morgam Viibus –tunturille, joka on kansallispuiston korkein: 600 m. Veneenkuljettajalta saamme kuitenkin tiedon, joka on vähällä pilata päivämme: Siltaa yli Lemmenjoen Kultasataman luona ei enää ole, tulva on sen vienyt. Samalla saamme vihjeen, että voisimme ottaa omin luvin käyttöön Metsähallituksen soutuveneen. Niin sitten teemmekin; raahaamme veneen vesille ja soudamme sillä Lemmenjoen yli.
Nousua jokirannasta tunturin huipulle kertyy 450 m. Päästyämme puurajan yläpuolelle näkymät ovat hulppeat. Sää on tyyni ja aurinkoinen. Ruska ei kylläkään ole kovin kummoinen. Koivunruostesieni on vienyt koivuista lehdet ennen aikojaan, eikä maaruskakaan ole ainakaan vielä kovin värikäs. Huipulla on turistien kivistä rakentama tuulensuoja, sen sijaan hirsinen torni oli hajotettu.
Luulemme olevamme ainoat ihmiset kilometrien säteellä, mutta huipulle ilmestyy yllättäen takarinteestä äiti ja tytär, jotka ovat viikon patikkavaelluksella ja yöpyvät teltassa.
Palaamme samaa tietä veneelle ja palautamme sen Kultasatamaan. Siellä teemme paluukuljetusta odotellessa 3,5 km kävelyretken seudun ensimmäiselle kullanhuuhdontapaikalle. Päästyämme venekyydillä Njurgulahteen syömme paikallisessa kahvilassa poronkäristystä. Hotellille palattuamme lämmitämme saunan ja karkotamme lopullisesti venematkalla luihin ja ytimiin asti pesiytyneen vilun.
7.9. Joenkielinen
Päivä on pilvinen mutta poutainen. Tänään kierrämme Njurgulahdesta lähtevän 16 km mittaisen polun, joka käy 534 metriä korkean Joenkielinen-tunturin huipulla. Sieltä näkyy kauas, vaikka sää on pilvinen. Pilvet Lemmenjoen laaksossa vaeltavat tunturihuippua alempana. Laskeudumme alas itärinnettä. Sateisen kesän jäljiltä rinnesuot pursuvat vettä ja polku on mutainen, mutta maaruska täällä on hieno. Kun könyämme ulos autosta hotellin parkkipaikalla, paikat ovat jäykkinä kahden päivän tunturivaelluksista. Lämmitämme taas saunan ja syömme paistettua siikaa hotellin ravintolassa.
8.9. Etelää kohti
Paluumatkalla etelään emme käytä junaa, vaan aamupalan jälkeen ajamme lähes 700 km Oulun korkeudelle tutustumaan Rokuan kansallispuistoon. Vaihdamme kuskia noin 150 km välein.
Koivuruoste ei ole raiskannut koko Lappia, ja välillä saamme ihailla komeaa ruskaa. Perillä majoitumme tasokkaaseen erämaahotelliin Rokuan Hoviin.
10.9. Rokua
Rokua ei ole pinta-alaltaan suuri, mutta luonnoltaan ja maisemiltaan upea. Rokuan 20 km pitkä vaara-alue muodostuu jääkauden keräämistä karuista sora-harjuista, jotka ovat harvan mäntymetsän ja valkoisen jäkälän peitossa. Lapissakaan ei näe tällaista jäkälämaisemaa, sillä täältä puuttuvat porot. Tummanpunaiset puolukat näyttävät houkuttelevilta valkoista jäkälää vasten. Korkeimmalla huipulla Pookinvaaralla on näkötorni. Runsaan kilometrin päässä siitä on Suomen suurin 50 metriä syvä suppalaakso, nimeltään Syvyyden Kaivo. Supat ovat syntyneet mannerjäätikön vetäytyessä siten, että soran sisälle on hautautunut jäävuori. Kun se on aikanaan sulanut, paikalle on syntynyt suppalaakso. Teemme tänäänkin 16 km kävelylenkin. Järvet ja lammet reitin varrella ovat peilityyniä. Illalla hotellilla saunomme ja syömme hirvikäristystä.
Seuraavana päivänä jatkamme matkaa mökillemme Keski-Suomeen.
5.9. Korpikartano
Olimme jo edellisenä iltana lastanneet auton junaan Pasilassa. Auton kuljetus junassa Rovaniemelle maksaa maltaita, mutta yö makuuvaunussa on sangen mukava, eikä ajaminen Helsingistä Lapin perukoille ole valkoisen miehen hommaa. Tankkasimme siis aamulla Rovaniemellä sekä auton että matkustajat ja suuntasimme nelostietä kohti Lemmenjoen kansallispuistoa.
Meillä on meneillään projekti käydä Suomen kaikissa kansallispuistoissa. Niitä on ensi vuoden alussa 40 . Lemmenjoen kansallispuisto on niistä suurin, ja meille järjestyksessä 32.
Saavumme majapaikkaamme Korpikartano-hotelliin kansallispuiston tuntumassa liian aikaisin, klo 13:30 , eikä huoneemme ole vielä valmis. Nappaamme hotellin vastaanotosta kartan läheisistä luontopoluista ja lähdemme ajankuluksemme muutaman kilometrin kävelylenkille. Karttaan vihreällä merkitty lenkki on mielenkiintoisin, sinne siis. Polku osoittautuu sangen epämääräiseksi, mitään viitoitusta ei ole, ja ennen pitkää polku häipyy kokonaan. Meillä on mukana kompassi, jonka avulla löydämme helposti hotellille, jossa henkilökunta vahvistaa seikan, jota olimme itsekin jo epäilleet: Se vihreä viiva on talvella moottorikelkalla tehtävä latu-ura.
6.9. Morgam Viibus
Hotelliltamme on Njurgulahteen 15 km automatka. Sieltä meille on luvattu venekyyti 20 km Lemmenjokea ylöspäin Kultasatamaan. Kapealla Lemmenjoentiellä tulee metsästä komeasarvinen poro kovaa juosten törmäyskurssilla kohti autoamme. Olo on kuin Räikkösellä Verstaffenin vaihtaessa kaistaa. On myöhäistä jarruttaa, painan lisää kaasua: jos poro haluaa automme kyytiin, se joutuu pyrkimään sisään takaovesta. Poro väistää viime hetkellä, eikä törmäystä tule.
Venekyyti on kylmää, yllämme ovat kaikki matkassa olevat vaatteet. Veneessä meidän lisäksemme matkaava turistiryhmä jää kyydistä Ravadas-putouksilla, vain me ja pari muuta vaeltajaa matkaamme Kultasatamaan asti. Lemmenjoen sivupuroilla huuhdotaan edelleen kultaa. Kultasatamaan tulevat kaikki kullankaivajien huoltokuljetukset, sillä sinne asti joki on veneliikennekelpoinen. Aiomme kiivetä Kultasatamaa vastapäätä kohoavalle Morgam Viibus –tunturille, joka on kansallispuiston korkein: 600 m. Veneenkuljettajalta saamme kuitenkin tiedon, joka on vähällä pilata päivämme: Siltaa yli Lemmenjoen Kultasataman luona ei enää ole, tulva on sen vienyt. Samalla saamme vihjeen, että voisimme ottaa omin luvin käyttöön Metsähallituksen soutuveneen. Niin sitten teemmekin; raahaamme veneen vesille ja soudamme sillä Lemmenjoen yli.
Nousua jokirannasta tunturin huipulle kertyy 450 m. Päästyämme puurajan yläpuolelle näkymät ovat hulppeat. Sää on tyyni ja aurinkoinen. Ruska ei kylläkään ole kovin kummoinen. Koivunruostesieni on vienyt koivuista lehdet ennen aikojaan, eikä maaruskakaan ole ainakaan vielä kovin värikäs. Huipulla on turistien kivistä rakentama tuulensuoja, sen sijaan hirsinen torni oli hajotettu.
Luulemme olevamme ainoat ihmiset kilometrien säteellä, mutta huipulle ilmestyy yllättäen takarinteestä äiti ja tytär, jotka ovat viikon patikkavaelluksella ja yöpyvät teltassa.
Palaamme samaa tietä veneelle ja palautamme sen Kultasatamaan. Siellä teemme paluukuljetusta odotellessa 3,5 km kävelyretken seudun ensimmäiselle kullanhuuhdontapaikalle. Päästyämme venekyydillä Njurgulahteen syömme paikallisessa kahvilassa poronkäristystä. Hotellille palattuamme lämmitämme saunan ja karkotamme lopullisesti venematkalla luihin ja ytimiin asti pesiytyneen vilun.
7.9. Joenkielinen
Päivä on pilvinen mutta poutainen. Tänään kierrämme Njurgulahdesta lähtevän 16 km mittaisen polun, joka käy 534 metriä korkean Joenkielinen-tunturin huipulla. Sieltä näkyy kauas, vaikka sää on pilvinen. Pilvet Lemmenjoen laaksossa vaeltavat tunturihuippua alempana. Laskeudumme alas itärinnettä. Sateisen kesän jäljiltä rinnesuot pursuvat vettä ja polku on mutainen, mutta maaruska täällä on hieno. Kun könyämme ulos autosta hotellin parkkipaikalla, paikat ovat jäykkinä kahden päivän tunturivaelluksista. Lämmitämme taas saunan ja syömme paistettua siikaa hotellin ravintolassa.
8.9. Etelää kohti
Paluumatkalla etelään emme käytä junaa, vaan aamupalan jälkeen ajamme lähes 700 km Oulun korkeudelle tutustumaan Rokuan kansallispuistoon. Vaihdamme kuskia noin 150 km välein.
Koivuruoste ei ole raiskannut koko Lappia, ja välillä saamme ihailla komeaa ruskaa. Perillä majoitumme tasokkaaseen erämaahotelliin Rokuan Hoviin.
10.9. Rokua
Rokua ei ole pinta-alaltaan suuri, mutta luonnoltaan ja maisemiltaan upea. Rokuan 20 km pitkä vaara-alue muodostuu jääkauden keräämistä karuista sora-harjuista, jotka ovat harvan mäntymetsän ja valkoisen jäkälän peitossa. Lapissakaan ei näe tällaista jäkälämaisemaa, sillä täältä puuttuvat porot. Tummanpunaiset puolukat näyttävät houkuttelevilta valkoista jäkälää vasten. Korkeimmalla huipulla Pookinvaaralla on näkötorni. Runsaan kilometrin päässä siitä on Suomen suurin 50 metriä syvä suppalaakso, nimeltään Syvyyden Kaivo. Supat ovat syntyneet mannerjäätikön vetäytyessä siten, että soran sisälle on hautautunut jäävuori. Kun se on aikanaan sulanut, paikalle on syntynyt suppalaakso. Teemme tänäänkin 16 km kävelylenkin. Järvet ja lammet reitin varrella ovat peilityyniä. Illalla hotellilla saunomme ja syömme hirvikäristystä.
Seuraavana päivänä jatkamme matkaa mökillemme Keski-Suomeen.
Kommentit
Lähetä kommentti