Etelä-Amerikka 2015

Etelä-Amerikka  2015

Ma 26.10.     Lähtö
Olemme varanneet Albatrossilta parin viikon matkan Argentiinaan ja Brasiliaan saadaksemme valoa marraskuun alun hämärään. Tämä on ensimmäinen Albatrossin suomalaisille tähän kohteeseen järjestämä matka. Meillä on kokenut suomalainen matkanjohtaja, joka tulee liittymään seuraamme Buenos Airesissa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla selviää, että joukkoomme kuuluu 21 henkeä, hyväkuntoisia eläkeläisiä ja muutama työikäinen yrittäjä, kokeneita maailmanmatkaajia kaikki. Aluksi lennetään Frankfurtiin. Lentoyhtiö on Lufthansa. Sieltä on lähes 14 tunnin suora yölento Buenos Airesiin . Sinne meidät kantaa suurin amerikkalaisten rakentama lentokone, Boeing 747-8; ei maailman suurin matkustajakone, mutta pisin kylläkin, 76 m. Yö on pitkä, kun siirrytään 5 aikavyöhykettä länteen. Katson matkalla kolme väkivaltaelokuvaa ja nukun huonosti.

Ti 27.10.   Buenos Aires
Lentokentällä tapaamme oppaamme Irman ja alkuasukasopas Chanelin. Majoitumme Imperial Park –hotelliin aivan Buenos Airesin keskustassa. Pian lähdemme koko porukalla kaupunkikierrokselle bussilla ja välillä kävellen. Buenos Aires ei ole mikään turha kaupunki: asukkaita on kantakaupungissa 3 miljoonaa ja metropolialueella 15 miljoonaa. Kaupungin rakentajat ovat ihailleet Pariisia ja pariisilaistyylisiä rakennuksia on runsaasti. On paljon patsaita ja hienoja puistoja. Argentiinassa on kevät , on aurinkoista ja lämmintä; Palermon kaupunginosassa laaja ruusutarha on parhaassa kukoistuksessaan. Yksi tutustumiskohde on Recoletan hautausmaa. Se ei kuulosta hilpeältä vierailukohteelta, mutta tällaista hautausmaata emme ole ennen nähneet. Ei ole lainkaan tavallisia hautoja, vaan sukujen hallussa olevia patsain koristeltuja mausoleumeja. Myös Eva Peron on haudattu tänne. Hän oli monien rakastama, mutta ilmeisesti ei kaikkien, sillä hänet on haudattu 6 metrin syvyyteen. Alue on täyteen rakennettu ja hautapaikat hyvin kalliita. Täältä ei siis kannata katsella ikuista leposijaa, vaikka moni meistä on kuolemanväsynyt pitkän yölennon jälkeen.         Argentiinan talous on kuralla ja inflaatio ainakin 20 %. Rahanvaihto pankeissa on tehty vaikeaksi ja kävelykaduilla onkin pimeitä rahanvaihtajia 10 metrin välein. He himoitsevat euroja ja dollareita, joiden arvo on pysyväisempää kuin peson. Alkuasukasoppaamme johdattaa meidät erään kaupan takahuoneeseen, jossa saamme pesoja 50% virallista kurssia paremmalla vaihtosuhteella.          Kesken vaihto-operaation tulee sähkökatko ja hämärä liiketoiminta muuttuu suorastaan pimeäksi.
Illalla hotellimme haluaa tarjota koko porukalle illallisen. Jotkut meistä menevät sen jälkeen vielä ulos hotellin edustalle katsomaan iltavalaistua kaupunkia. Yksin matkustava Anja kohottaa kaksin käsin matkapuhelimensa pään yläpuolelle ottaakseen kuvan läheisestä rakennuksesta. Ohi ajava epärehellinen polkupyöräilijä sieppaa kännykän ja häviää sujuvasti katuvilinään.  Muutaman sekunnin vallitsee koominen tilanne: Anjan kädet ovat edelleen kohotettuina pään päälle, mutta niiden välissä ei ole enää kännykkäkameraa. Hän ei tiedä, mitä on tapahtunut; lähellä olevat muut suomalaiset kertovat, että polkupyöräilijä sen vei. Pyöräilijää ja kännykkää ei tietenkään sen koommin nähdä ja Anja joutuu ostamaan uuden.


Ke 28.10   Tango
Taas aurinkoinen päivä ja uusi yhteinen kaupunkikierros. Katselemme keskusaukiolla vaaleanpunaista presidentinlinnaa. Vanha satama-alue Puerto Madero on rakennettu komeaksi ja sitä ihailemme . Seuraavaksi näemme La Bocan värikkään kaupunginosan. Sieltä on kotoisin Argentiinan maineikkain potkupalloseura Boca Juniors, jonka stadionin näemme ulkoa päin. Valitettavasti niillä ei ole ottelua näinä päivinä, muuten minä ja Arja olisimme menneet katsomaan. Kaupungilla huomiotamme kiinnittää myös ammattikunta, jota ei ole Suomessa: ammattimaiset koirankävelyttäjät. Varakkaat koiranomistajat eivät viitsi ulkoiluttaa lemmikkejään, vaan ulkoistavat tehtävän ammattilaiselle, jolla on sitten vyyhti talutusnuoria ja kymmenkunta koiraa mukanaan. Jos olisin argentiinalainen kulkukissa, juoksisin muutaman kierroksen tällaisen ammattilaisen ympäri ja katsoisin, mitä tapahtuu. Vielä ennen hotelliin paluuta tutustumme Santelmon kaupunginosaan, joka oli muinoin rikkaiden suosiossa. Suosio sittemmin romahti keltakuume-epidemian myötä.    Illalla on ohjelmassa yhteinen ravintolaillallinen, jonka yhteydessä meille pidetään esitelmä argentiinalaisista viineistä, joita saamme myös maistella.            Aterian jälkeen on tangoshow, jossa käydään läpi argentiinalaisen tangon historia paikallisten laulajien ja tanssijoiden elävöittämänä.

To 29.10   Vapaapäivä
Vapaapäivä, ei mitään järjestettyä ohjelmaa. Sää on tihkusateinen; ainoa sadepäivä erinomaisen sään suosimalla matkallamme. Kävelemme Arjan kanssa kuitenkin kymmenkunta kilometriä kaupungilla. Ensin suuntaamme Galerias Pasifico –kauppakeskukseen, jossa Arja onnistuu ostamaan kauniin punaisen paidan. Yksi kaupungin nähtävyyksiä on obeliski, jonka alla olevasta postitoimistosta ostamme postimerkkejä. Niitä tarvitaan Suomeen lähtevään postikorttiin viisi kappaletta. Sitten suuntaamme kansalliseen taidemuseoon, jossa tapaamme muitakin suomalaisia. Sieltä kävelemme vielä hotellille. Lähes hotellin edessä kaupunkibulevardin viheralueella on guarani-intiaanien telttaleiri. He ovat tulleet maan pohjoisosista pyrkimään presidentin puheille ja vaatimaan oikeutta. Valtio on ottanut omakseen heidän ikiaikaisesti nauttimansa maan ja jakanut sen suuryhtiöille ja korruptoituneille poliitikoille.  Illalla paistaa taas aurinko.


Pe 30.10   Pampas
Tänään teemme retken pampalle, joka on täkäläinen nimitys ruohotasangolle. Matkaamme 115 kilometriä Buenos Airesista luoteeseen tarkoituksena vierailla perinteikkäällä 600 hehtaarin maatilalla. Seudulla on satanut kolme päivää yhteen menoon. Neljä kilometriä pitkä tilustie on mutavellinä, eikä bussillamme ole sille menemistä. Tilalta lähetetään 60 vuotta vanha jeepin tapainen liikenneväline päätien varteen meitä noutamaan. Hyvä onnemme sään suhteen jatkuu, nyt paistaa aurinko.
Tilalla näemme tavallisten kotieläinten lisäksi strutsia muistuttavan nandu-linnun ja iguaani-liskon. Halukkaat pääsevät ratsastamaan. Ikivanhojen mahtavien puiden joukosta mieleemme jää ombu-puu ja 1820 –luvulla istutettu Libanonin setri. Se on kaukana kotoa kuten mekin. Gaucho , Argentiinan vastine cowboylle, esittelee meille perinteisiä varusteitaan. Lopuksi meille tarjotaan ulos katettu ateria ja saamme nauttia tilan nuoren väen musiikki- ja tanssiesityksistä.
Talon isäntä vakuuttaa, että tuuli ja aurinko ovat kuivanneet mutaisen tilustien, joten minä ja Arja sekä muuan toinen pariskunta päätämme kävellä päätielle. Siihen on aikaa, koska jeeppiin ei mahdu koko porukka kerralla, vaan se joutuu tekemään kaksi matkaa.
Jeeppi ohittaakin kävelijät, mutta pysähtyy sitten pitkäksi aikaa . He ovat löytäneet tiellä makaavan humalaisen ja itkuisen tytön, ja jääneet selvittämään tämän mahdollista terveysongelmaa. He päättelevät, että kyseessä lienee särkynyt sydän. Tyttö nouseekin jatkamaan kävelyä. Mekin ohitamme tytön hetken päästä ja hän vastaa moikkaukseemme.


La 31.10   Iguassu
Siirrymme aamulla Argentiinan sisäisellä lennolla lähelle Brasilian rajaa Iguassun kansallispuiston tuntumaan. Vastassa piti olla uusi alkuasukasopas, Eduardo, mutta häntä ei löydy. Irma ryhtyy soittelemaan paikalliselle yhteistyökumppanille, mutta on kansallinen vapaapäivä, eikä ketään tahdo saada kiinni, joten Irma on nesteessä, vaikka ei vielä olla lähelläkään putouksia. Lopulta Eduardo ilmaantuu, liekö nukkunut pommiin. Iguassun putoukset Argentiinan ja Brasilian rajalla ovat yksi maailman hienoimmista luonnonnähtävyyksistä. Ne ovat lähes kolmen kilometrin levyiset, 40 – 90 metriä korkeat ja koostuvat noin 275 eri putouksesta. Vettä niissä virtaa keskimäärin 1,5 miljoonaa litraa sekunnissa.
Pienet junat kuljettavat turisteja kansallispuistossa lähelle putouksia. Argentiina on ansiokkaasti rakentanut jalankulkusiltoja ja kulkuväyliä putousten partaalle. Nenäkarhut kerjäävät turisteilta suuhunpantavaa, iso kissakala vaanii sillan alla. Siellä nyt kuljemme ja otamme runsaasti valokuvia. Paholaisen kita on runsasvetisimmän osaputouksen nimi. Sieltä nousevassa usvassa on pysyvä sateenkaari.
Illalla ajamme bussilla Brasilian puolelle. Rajamuodollisuudet ottavat aikansa. Eduardo kerää kaikkien passit ja hoitaa ne puolestamme. Majoitumme suureen ja hienoon Recanto Cataratas –hotelliin. Oppaat varoittavat lähtemästä pimeässä kävelemään kaupungille.


Su 1.11  Brasilia
Suuntaamme aamulla Brasilian puoleiseen Iguassun kansallispuistoon. Kuljemme aluksi kilometrin mittaisen kävelypolun kosken partaalla ja näemme putoukset uudesta suunnasta. Näemme polun varrella kapusiiniapinan ja tukaanilinnun. Minä ja neljä muuta olemme ilmoittautuneet lisämaksulliselle veneretkelle putousten alle. Lähdemme järeillä perämoottoreilla varustetulla kumiveneellä vastavirtaan kohti putouksia. Retkeilijät uitetaan kunnolla; vene ajetaan paikkaan, missä vesi ryöppyää niskaan 50 metrin korkeudesta.
Lisämaksulliselle helikopterilennolle putousten yläpuolelle ilmoittautuvat vain Arja ja Päivi. Muut menevät lintupuistoon katsomaan papukaijoja. Putoukset ovat vaikuttavia myös ilmasta nähtyinä.
Sääonnemme jatkuu; tämäkin päivä on aurinkoinen. Iltapäivällä ehdimme grillaamaan itseämme monta tuntia hotellin uima-altaalla, joka laajuudessaan ja monimuotoisuudessaan on pikemminkin vesistö kuin allas.

Ma 2.11   Rio De Janeiro
Matkaohjelman mukaan oli tarkoitus siirtyä aamulennolla Rio De Janeiroon ja tehdä majoittumisen jälkeen kävelykierros Copacabanalla. Hotellimme Golden Tulip on aivan tämän ehkä maailman kuuluisimman uimarannan tuntumassa.
Albatros kuitenkin ryssi ja unohti varata meille lennon. Saimme lentoliput reilua viikkoa ennen lähtöä ja valitimme heti tämän matkaosuuden puuttumisesta. Ilmeisesti ei ollut enää mahdollista saada lippuja suoralle lennolle näin isolle porukalle, vaan lento lähti vasta 13:15 ja teki välilaskun Sao Paulon lähelle. Näin koko arvokas lomapäivä meni lentokentillä odotteluun. Riossa saimme taas uuden alkuasukasoppaan, Naslin. Hotelliin saavuttiin vasta illan pimettyä. Käveltiin tihkusateessa lähimmän korttelin ympäri. Oppaat pelottelivat meitä seudulla vaanivilla ryöstäjillä, erityisesti lähellä sijaitsevasta tunnelista varoitettiin.


Ti 3.11   Cristo Redentor
Aamu valkenee harmaana ja sateen uhkaisena. Ohjelmassa on retki Corcovado-vuorelle, jolla sijaitsee 38-metrinen Cristo Redentor –patsas. Vuonna 2007 valitsi matkailuväki uudet maailman seitsemän ihmettä, ja tämä oli yksi niistä. Vuorelle noustaan rinnejunalla. Patsas ei onneksi ole pilvien peitossa, vaan sen juurelta avautuva mahtava maisema yli kaupungin näkyy selkeästi, vaikka aurinko ei paistakaan. Jeesusta esittävä patsas levittää kätensä suojelevasti kaupungin ylle. Brasiliassa Rio De Janeiro ja Sao Paulo ovat kuin Rauma ja Pori Suomessa. Sao paulolaiset pitävät riolaisia laiskureina , jotka keskittyvät vain bilettämiseen ja vartalonsa trimmaamiseen. Sao paulolaiset sanovatkin, että sinä päivänä, kun riolaiset ryhtyvät tekemään työtä, Kristus-patsas taputtaa käsiään. Iltapäivällä osa porukasta tekee favela-retken katsomaan Rion slummeja. Yleensä favelat ovat rikollisjärjestöjen hallussa, eikä poliiseillakaan ole sinne menemistä, mutta retkeläiset viedään isoon favelaan, jonka armeija ja poliisi ovat yhteisvoimin valloittaneet rikollisilta ja joka nyt on tiukassa poliisivalvonnassa.
Minä ja Arja lähdemme sen sijaan kaksin kävelemään, sillä meillä on erinomainen Helsingistä ostettu Rion kartta. Kuljemme ensiksi Copacabanan lähes päästä päähän ja jatkamme sitten Ipanemalle. Siellä käymme kastautumassa meren aalloissa. Uimaan ei ole asiaa, aallot ovat sen verran korkeita. Jatkamme vielä eteenpäin ylelliseen ostoskeskukseen, jossa Arja tekee joitakin tarpeellisia tekstiilihankintoja. Paluumatkalla käymme katsomassa Ipaneman tyttö –kahvilaa, jossa tämän maailmankuulun kappaleen säveltäjät saivat innoituksensa katsellessaan päivittäin ohi kulkevaa nuorta kaunotarta. Alkuperäinen Ipaneman tyttö on nyt 70-vuotias, ikäisekseen hyvin säilynyt, mutta säveltäjät ovat jo kuolleet. Kävelyretkelle tulee mittaa yli 13 km.


Ke 4.11   Sokeritoppavuori
Tällä kertaa retkikohteena on kaupungin ehkä kuuluisin maamerkki, Sokeritoppavuori.  Sinne noustaan kaksivaiheisella vaijerihissillä. Kyseisessä vaijerihississä on James Bond aikanaan ottanut yhteen rautahammas Richard Kielin kanssa elokuvassa Kuuraketti. Välitasanteelta on taas hienot näkymät kaupunkiin vähän uudesta kulmasta. Sen sijaan vuoren huippu on pilven sisällä, näkyvyys siellä on 10 metriä, mutta tulipahan käytyä.
Sitten retki jatkuu ydinkeskustaan, jossa käydään uudessa San Sebastianin katedraalissa. Se on iso, sinne mahtuu 5000 asiakasta, seisomapaikoiksi muutettuna 20000, mutta kyllä se on ruma. Käydään katsomassa ulkoapäin Maracana-stadionia, jolla olympialaisten avajaiset ensi vuonna pidetään. Sen virallinen yleisöennätys on 183 000 katsojaa, mutta uskotaan, että jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa vuonna 1950 katsojia olisi ollut lähes 200 000. Nykyään seisomapaikat on poistettu eikä yli 100 000 katsojalukemiin enää päästä. Täälläkään ei meidän oleskelupäivinämme valitettavasti pelata mitään ottelua.
Käydään myös Sambadromella, Rion karnevaalien päänäyttämöllä. Se on leveä ja 800 m pitkä katu, jonka molemmin puolin on kiinteät katsomot. Joukkueen tanssin sen päästä päähän tulee kestää tasan tunti ja kaksikymmentä minuuttia.
Käymme vielä kävelemässä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Aurinko paistaa ja on 31 astetta lämmintä, vaikka on ennustettu sadepäivää.
Iltapäivällä ehdimme Arjan kanssa vielä Copacabanan rannalle. Aallot ovat edelleen korkeita, uimisen kieltävät punaiset liput liehuvat. Kahlailen varovaisesti rantavedessä.
Illalla klo 22 alkaen on ylimääräinen retki sambashow’hun, mutta minä ja Arja jätämme sen väliin.


To 5.11   Samba
Guanabaran lahden yli naapurikaupunki Niteroihin johtaa 13 km pitkä 8-kaistainen moottoritiesilta. Sinne nyt ajellaan bussilla katsomaan Rion siluettia uudesta näkökulmasta. Puolen päivän jälkeen palataan samaa reittiä Rioon ja vierailulle sambakouluun. Rion sambakarnevaali on huippukouluille totinen kilpailu. kaksitoista parasta niistä kuuluu ykkösliigaan . Niillä kaikilla on varikkotilat samassa korttelissa lähellä sambadromea. Siellä muun muassa rakennetaan bussin tai kuorma-auton alustalle karnevaaliajoneuvot. Valmistautuminen seuraavaan karnevaaliin vie koko vuoden. Huippujoukkueen vuosibudjetti on 3 – 5 miljoonaa dollaria. Joka vuosi joku voittaa ja huonoin näistä 12 joukkueesta putoaa ykkösliigasta. Se joutuu katkerasti jättämään koulutilansa alemman divisioonan voittajalle. Meille esitteli koulua yksi parhaista joukkueista: Grande Rio . Sillä on 3500 tanssijaa, mukana useita paikallisia julkkiksia.
Meitä ei päästetä koulusta helpolla. Meidät puetaan karnevaaliasuihin ja pannaan ankariin sambaharjoituksiin. Vähäpukeinen sambakaunotar näyttää mallia.
Arja vielä ostaa pois lähdettäessä Grande Rio –joukkueen paidan käytettäväksi kuntosalilla.
Illalla syödään koko porukalla ravintolassa, jossa kannetaan koko illan vartaissa erilaista lihaa pöytiin . Sitä saa syödä niin paljon kuin jaksaa.

Pe 6.11   Kotiinlähtö
Kotiinlähtö on vasta iltapäivällä. Luovutamme Arjan kanssa huoneemme hyvissä ajoin ja ajamme metrolla ydinkeskustaan. Teemme siellä viimeisen kävelykierroksen katsellen komeita rakennuksia ja kauniita puistoja. Aurinko paistaa edelleen , vaikka viime päivien oli ennustettu olevan sateisia. Lentokentälle lähdetään hyvissä ajoin varautuen Rion liikenteeseen, joka saattaa ennalta arvaamatta muuttua painajaismaiseksi ruuhkaksi.
Lähtöselvityksessä matka mutkistuu: Lufthansan lentoemäntien lakko ampuu alas jatkolentomme Frankfurtista Helsinkiin. Meidät reititetään Frankfurtista Muncheniin ja sieltä Helsinkiin, mutta pahaenteisesti emme saa numeroituja paikkoja noille jatkolennoille. Meille vannotaan , että paikat ovat olemassa ja vahvistetut, niitä ei vain teknisistä syistä voida tulostaa lippuihimme.
Meidän käsketään ilmoittautua Munchenin lennon lähtöportilla ja kaikki hoituu.

La 7.11   Frankfurt
Lento Riosta Frankfurtiin on pari tuntia lyhyempi kuin menomatka Buenos Airesiin.   Kone saapuukin Frankfurtiin aikataulustaan edellä, ja marssimme lähtöportille A11 .
Henkilökuntaa vaan ei näy. Kun sitä vihdoin ilmestyy, meille sanotaan, että täällä on turha norkoilla, paikkoja Munchenin lennoille ei ole nyt eikä myöhemminkään. Meidät ohjataan läheiselle Lufthansan palvelupisteelle. Sieltä meidät yritetään lähettää takaisin lähtöportille, mutta kieltäydymme. Sitten meidät neuvotaan päähalliin, josko vaikka Finnair voisi auttaa meitä.           Suunnistamme päähalliin ja marssimme Lufthansan ykkösluokan matkustajien palvelutiskille.   Siellä virkailija löytää meille illan Finnairin lennolle 9 vapaata paikkaa. Meitä on tässä vaiheessa 12 . Hävikki ei ole brasilialaisten alligaattorien syytä, vaan osa meistä on jäänyt Brasiliaan viettämään rantalomaa. Otamme nuo 9 paikkaa, vaikka muutama meistä jääkin jonotuslistalle. Jonkin ajan kuluttua heidänkin mukaan pääsynsä varmistuu. Matkatavaroiden mukaan saamiseen emme vielä usko, mutta myöhemmin Finnairin tiskillä sekin onnistuu, ja kaikki on hyvin.
Illalla klo 23 laskeudumme marraskuisen Suomen kamaralle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rodos 2023

Bali 2023

Mauritius 2022