Teneriffan matkapäiväkirja 2010

Matkapäiväkirja   Teneriffa 2010                          Arja ja Tuomo

Su  31.01.

Aamukuudelta lähdemme taksilla kohti lentokenttää. Yöllä on satanut 15 cm uutta lunta.

Lentokoneen lähtö viivästyy yli kaksi tuntia runsaan lumentulon ja hölmöyden takia.

 Kun kone rullaa kiitoradan päähän, selviää, että kiitorata tarttisi aurata lumesta.

Jäädään parkkiin odottamaan. Kun rata on vihdoin aurattu,  huomataan , että siipien jäänestoruiskutuksesta on kulunut yli puoli tuntia, joten se on uusittava.

Odotetaan puoli tuntia uutta jäänestoruiskutusta, kunnes selviää, ettei sitä sääntöjen

vuoksi voi tehdä tällä parkkipaikalla, vaan pitää siirtyä jäänestopaikalle.

Odotetaan puoli tuntia, minnekään ei siirrytä, liekö jäänestopaikalla jonoa.

Polttoainetta päätetään tankata lisää. Lopulta jäänestokin saadaan uusittua.

 Matkustamossa on pientä pelkoa, että lunta on satanut lisää, ja kierros alkaa alusta,

mutta helpotukseksemme pääsemme vihdoin ilmaan.

  Lentokoneen käytävällä harmaatukkainen mies muuttuu kasvoiltaankin harmaaksi,

hapuilee tukea, mutta kaatuu lattialle ja jää elottomana makaamaan.  Kuoliko se ?

Henkilökunta saa onneksi ikämiehen virvoitettua henkiin, eikä Helsinkiin

tarvitse palata.

Lento Teneriffalle kestää yli kuusi tuntia.  Laskeudumme saaren eteläiselle lentokentälle.

Täällä Playa de las Americas’issa ei sada juuri koskaan.

Paitsi ehkä silloin , kun me olemme täällä.

Ehdimme sentään hotellibussiin, ennen kuin ensimmäinen raju sadekuuro piiskaa maisemaa.

Yksiömme Las Piramides –hotellissa on tilava, mutta ei niin siistiksi remontoitu kuin

on annettu ymmärtää.  Illalla haluaisimme lähteä kaupungille , mutta sade jatkuu , joten

tyydymme syömään hotellin ravintolassa.

 Ma 01.02.

Sateen ropina yöllä on yleensä unettavaa , mutta nyt se harmittaa.

Tuulikin on myrskyisä.  Tälläistäkö tämä on koko viikon ?

Hotelliaamiaisen jälkeen kävelemme runsaan kilometrin bussiasemalle ja ostamme

Titsa Bono –kortin. Se on paikallinen matkakortti, jolla bussimatkat saa puoleen

hintaan käteismaksuun verrattuna. Nousemme juuri lähdössä olevaan bussiin 110 ja

ajamme sillä 70 km päässä olevaan saaren pääkaupunkiin Santa Cruz’iin.

Kaupunkiin saavuttaessa juutumme ruuhkaan. Poliisit ohjaavat liikennettä pienemmälle

sivukadulle, meidät päästetään menemään suoraan. Syy paljastuu: Edessä kadut

ovat veden peitossa ja rankkasateiden ylikuormittamat viemärit tulvivat suihkulähteinä kadulle.

Meillä on shoppailun lisäksi toinenkin syy tulla pääkaupunkiin:

Haluamme asioida eräässä virastossa , joka on avoinna arkisin klo 9 – 14  osoitteessa

Emilio Calzadilla –katu 5, neljäs kerros.. Siellä sijaitsee Teiden kansalllispuiston toimisto.

3718 metrin korkuinen Teide on Espanjan korkein vuori .

Köysiradalla voi päästä n. 3500 metriin . Köysiradan yläasemalta lähtee polku

korkeimmalle huipulle . Polun alapäässä on kaksi tylyä vartijaa: Tästä ei mennä !

Kuitenkin 50 ihmistä päivässä voi saada luvan nousta korkeimmalle huipulle.

Lupa on anottava kyseisestä toimistosta , ja mukana on oltava valokopio passista.

Suunnistamme siis pari kilometriä linja-autoasemalta Emilio Calzadillo –kadulle, ja

saamme luvan nousta Teiden lumiselle huipulle perjantaina 5.2. klo 11 – 13 .

 Tähän asti pahimmat sateet ovat kiertäneet meidät, mutta palatessamme linja-autoaseman

 suuntaan raju kaatosade iskee kimppuumme. Jäämme pitämään sadetta  pienen

kauppakeskuksen sivuportille. Siihen pelastautuu myös muutamia haalaripukuisia

alkuasukkaita, jotka turistit huomattuaan ilakoivat omalla kielellään:

 ” Tulla Kanarialle, saada paljon aurinkoa – Hi  hii, ha haa hohoo! ”

Meistäkin se on hauskaa.

 Käytyämme ostoksilla Cortes Ingles –tavaratalossa palaamme bussilla  Playa Americas’iin.

Illalla käymme syömässä ruotsalaishenkisessä Göta Kanalen –ravintolassa.

 Ti  02.02.

Olemme ilmoittautuneet tiistaiksi 8 km:n patikkaretkelle , joka kulkee Masca’n

vuoristokylästä rotkolaaksoa alamäkeä meren rantaan.

Tajusimme jo edellisenä päivänä, ettei retkeä voida järjestää, sillä rankkasateiden jälkeen

kyseisellä reitillä voi harrastaa lähinnä koskenlaskua.

Meille ei ole kuitenkaan ilmoitettu peruutuksesta, joten joudumme ilmestymään  klo 8:15

retken lähtöpaikalle hotelli Columbuksen eteen.

Sovimme siellä järjestäjien kanssa, ettemme vaadi retkimaksua takaisin, vaan osallistumme

samalle retkelle lauantaina.

 Alun perin olimme tiistaiksi  ajatelleet omatoimista patikkaretkeä Barranco del Inferno

(suomeksi Helvetinkolu) nimiseen rotkolaaksoon, mutta jo kotimaassa kuulimme,

että se on suljettu remontin takia.

Ihmettelimme, minkälaista remonttia Helvetinrotkoon voi tehdä.

 Niinpä meillä oli ohjelmaton päivä. Pakkasimme sadevaattet reppuun ja vaeltelimme

ympäri Playa Americas’in rantoja ja katuja.

Vanha suomea puhuva merimies onnistui pummaamaan meiltä euron.

Hän ei ollut koskaan käynyt Suomessa, mutta tiesi kuitenkin kaikki Suomen isot  ja

keskikokoiset kaupungit. Hän oli oppinut kielen suomalaisilla laivoilla.

Päiväkahvin joimme Pipo-nimisessä kahvilassa, jossa oli suomalainen henkilökunta.

 Katselimme myrskytuhoja rannoilla . Alkuasukkaat keräilivät aaltojen heittämää

hiekkaa ja kiviä rantakadulta.

 Ihailimme outoja ja värikkäitä rakennuksia ja olimme iloisia, ettei tässä maassa ole

julkisivulautakuntaa.

Välillä tuli rankastikin vettä, mutta iltaa kohden sää parani ja ehdimme jopa lekotella

vähän aikaa auringonpaisteessa hotellin uima-altaalla.

Illalla söimme pitkän kaavan mukaan Mamma Rosa-ravintolassa.

 Ke 03.02.

Päivän retki suuntautui eläinpuisto Loro Park’iin, joka sijaitsee 100 km päässä

Puerto de la Cruz’issa.

Sääkin oli hyvä, ei ainakaan satanut kovin paljon.

Loro Park on Teneriffan pakollisia nähtävyyksiä.

Näimme neljä upeaa show’ta : esiintyjinä miekkavalaat, merileijonat , papukaijat ja

delfiinit.

Puerto de la Cruz sijaitsee saaren sateisemmalla  pohjoisrannikolla puutarhamaisessa

Orotavan laaksossa. Maistoimme siellä viljeltyjä banaaneja. Pikkubanaanit maistuivat

hyvältä, maksoivat 80 senttiä / kappale.

To 04.02.

Sää suosii meitä vihdoin! Purjehdimme auringonpaisteessa  Fred Olsen’in

katamaraanilaivalla 30 km:n päähän naapurisaarelle La Gomeralle, joka on päivän

retkikohde.

 Jatkamme saaren pääkaupungista San Sebastianista bussilla sisämaahan, jossa

upeat vuoristomaisemat ja pienet pengerviljelmien ympäröimät kylät  odottavat meitä.

Korkeille paikoille näkyy naapurisaarelta komea Teiden luminen huippu .

Serpentiinitiellä vastaan tuleva pikkuauto joutuu peruuttamaan pitkään, ennen kuin

bussin sivuutus onnistuu.  Busseilla on tapana pimeään serpentiinimutkaan  ajaessaan

soittaa torvea. Varmaankin siksi , että mahdollinen vastaantulija älyää sovinnolla

hypätä rotkoon, ennen kuin hänet sinne jyrätään. Jotkut vuokraavat auton

ulkomailla. Kuitenkin, kun bussi ja vuokra-auto kohtaavat serpentiinitiellä ,

minä haluan ehdottomasti olla siinä bussissa.

 Meille kerrotaan saarelaisten perinteisestä vihellyskielestä, josta lounasravintolamme

Markus Kajon näköinen isäntä esittää hämmästyttävän näytteen.

 Tutustumme saaren vuoristosademetsään lähes 1,5 km:n korkeudella Garajonay’n

kansallispuistossa.

 Pääkaupungissa tutustumme vielä kirkkoon ja Kolumbuksen kotitaloon.

Kolumbus itse asiassa lähti Amerikan-purjehdukselleen juuri täältä Gomeralta.

 

 

 Pe 05.02.

Tänään vihdoin pääsisimme Teide-vuoren lumiselle huipulle, jota olemme saaneet

kaukaa ihailla. Sääkään ei ole esteenä, on tyyntä ja aurinkoista.

 Olemme klo 09:15 pysäkillä odottamassa paikallisbussia  numero 342.

 Repuissa ovat lämpökerrastot, kaulahuivit , pipot , rukkaset ja goretex-puvut.

Bussi tulee, mutta kuski ei halua meitä kyytiin: ”No Teide, solo Vilafora”

Ymmärrämme , että bussi ei mene Teidelle asti, vaan kääntyy takaisin

Vilaforan kylästä. Soitamme pysäkiltä Finnmatkojen opaspalveluun, jossa

tiedettiin kertoa, että rankkasateiden murjomaa tietä Teidelle ei ole vielä saatu

korjattua.

Pettymys!  Voimme heittää vaivalla haetun Teiden huipulle nousuluvan

paperinkeräykseen. Kukahan muuten tarvitsisi paria hyvää Titsa Bono-korttia ?

 Käytämme siis päivän, kuten rantalomakohteessa kuuluukin, vuokraamme

hiekkarannalta pari aurinkotuolia ja annamme palaa.  Uimme meressä.

Vesi on viileää, mutta ei kylmää. Rannalla rauhaamme häiritsevät kaupittelevat afrikkalaiset ja hierontapalveluja aggressiivisesti tyrkyttävät aasialaiset.
Minä palan keskipäivän auringossa ilman aurinkorasvaa kuin soihtu, mutta Arja vain ruskettuu.

 Silti menemme vielä iltapäivällä hotellin uima-altaalle.

Kuulemme myöhemmin, että Teneriffalla on näihin aikoihin ollut neljän richterin

maanjäristyskin. Se on ollut 50 kilometrin päässä , emmekä huomanneet kerrassaan mitään.

 La 06.02.

Tänään on se Mascan patikkaretki, joka siirtyi tiistailta sateiden takia. Ajamme syrjäisen Mascan vuoristokylään kolmella pikkubussilla, sillä iso bussi ei taivu kylän serpentiinitielle. Kylästä johtaa 8 km:n pituinen rotkolaakso rannikolle, ja sinne aiomme kävellä alamäkeen. 47 hengen porukka jaetaan kolmeen ryhmään, joilla on oma opas: ekana menevät ruotsalaiset, sitten me 13 suomalaista ja kolmantena englantilaiset. Luulimme, että meillä on hyvät jalkineet, mutta opas tuomitsee lenkkitossumme liian liukkaiksi . Vuokraamme järjestäjiltä kunnon vaelluskengät 3 euroa/pari. Rotkon pohjalla virtaa puro, jonka yli kahlattaisiin lukemattomia kertoja, eikä kukaan selviäisi kuivin jaloin. Arja selviää aika pitkälle kuivana, kunnes jumittuu kömpelön ruotsalaisen takia paikkaan, missä vesi ryöppyää suoraan kengän varresta sisään. Minä taas uppoan polvia myöten paikkaan, missä puro virtaa koskena luolassa talonkorkoisen kivenjärkäleen alta. Maaston vaikeutta kuvaa se, että matkaan menee 4,5 tuntia, eikä se ole kokonaan hitaiden ruotsalaisten syytä.

Näkymät kanjonissa ovat mahtavat, otan paljon valokuvia. Olemme hyppelehtineen koko matkan kärsimättömän näköisinä oppaan kannoilla. 300 metriä ennen merta opas ilmoittaa, että loppumatkan saa mennä omaan tahtiin. Minä ja Arja irtaannumme porukasta, ohitamme heittämällä ruotsalaiset ja olemme jo pitkään ottaneet aurinkoa rantalaiturilla, ennen kuin muut patikoijat ilmestyvät näkyviin solasta. Mascan lahdelle ei ole tietä, rantalaiva vie meidät Los Gigantes’iin, mistä jatkamme bussilla hotellille.

 

 

 

Su 07.02.

Kotiinlähtöpäivä.

Sää oli kuitenkin ollut suurimman osan ajasta hieno, + 22 °C ja aurinkoista.  Söimme joka ilta eri ravintolassa. Käytimme yli 300 euroa  järjestettyihin retkiin, mutta ne olivat hyvin sen arvoiset.

Paluumatkalla lentokoneessa tuntui olevan erityisen paljon parkuvia lapsia. Yhteensä 7 lasta kasvattaneina ymmärsimme olla tyytyväisiä, ettei meidän tarvinnut tehdä mitään asian johdosta . Tunsimme myötätuntoa äitejä kohtaan, jotka eivät palaa lomalta yhtä rentoutuneina kuin jotkut muut.

Suomea lähestyttäessä kapteeni varoitti, että joutuisimme vähän kiertelemään lentokentällä, kun pääkiitoradalla on auraushommat menossa. Lumipyrystä olemme lähteneet ja lumipyryyn meidän on jälleen tultava.