Madridin matkapäiväkirja 2009
Madridin matkapäiväkirja 2009
Pe 24.04.
Finnairin lento Madridiin lähti klo 17. Suomalaisia ei paljon ollut mukana.
Minä ja Arja olimme menossa viettämään pitkää viikonloppua Espanjan pääkaupunkiin.
Madrid on Euroopan korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki.
Siksi siellä on talvella pirullisen kylmä, ja koska se on sisämaassa ,
siellä on kesällä helvetillisen kuuma.
Niinpä se ei ole mikään turistikohde, mutta keväällä ja syksyllä siellä voi olla
ihan mukavat kelit. Nyt oli ollut lämmin päivä: 25 C .
Barajas’in lentoasema on valtava, Euroopan neljänneksi suurin.
Terminaali 4 on noin kolmen kilometrin päässä muista terminaaleista.
Meidän olisi tietysti pitänyt nousta taksiin ja ajaa 15 km:n matka hotelliin,
mutta kun lapsia ei ollut mukana, iski seikkailumieli.
Nousimmekin bussiin, joka vei meidät terminaalille 2.
Sen alla tiesimme olevan liikennelaitoksen myynti- ja neuvontapisteen
ja metroaseman. Löysimmekin liikennelaitoksen toimipisteen ja ilmoitimme
haluavamme ostaa kolmen päivän turistilipun vyöhykkeelle A.
Virkailija ilmoitti , ettei lipunmyynti kuulu hänen toimenkuvaansa ja ohjasi
meidät alakerran myyntipisteeseen. Arja sai sentään pöllittyä metroverkon kartan.
Alakerran putiikissa lähestyimme toiveikkaasti kahta punakolttuista neitoa.
He kieltäytyivät myymästä lippua, ilmoittivat, että putiikki on suljettu ja
kehottivat kääntymään lippuautomaatin puoleen.
Lipun osto automaatista onnistui lopulta hintaan 11 euroa / kappale.
Ja lippuahan oli heti kokeiltava. Madridilaiset olivat tosiaan satsanneet
metroverkkoonsa – se on varmaan maailman paras suhteessa
kaupungin 3,5 miljoonan väkilukuun.
Ajoimme Nuevos Ministerios –metroasemalle ja päätimme kävellä jo pimenneessä
illassa reilun kilometrin matkan hotelliimme.
Arja kysyi, olemmeko varmasti menossa oikeaan suuntaan.
Vastaukseni ”Luota minuun, kulta ” kuulosti pahaenteisesti kuuluisilta
viimeisiltä sanoilta.
Olimme kyllä oikealla kadulla menossa oikeaan suuntaan, mutta kun piti
kääntyä sivukadulle kohti hotellia, emme olleet tarkkana, vaan kävelimme 400 metriä
ohi ja jouduimme palaamaan takaisin. Niinpä kävelymatkaa lämpimässä illassa
matkalaukkujen kanssa kertyi 2 km.
Hotellimme nimi oli Gran Atlanta.
Huoneeseen päästyämme kohtasimme ongelman: Vaikka painelimme kaikkia
nappeja, emme saaneet huoneeseen syttymään valoa.
Joskus huoneen ovikortti pitää työntää johonkin rakoon, että huoneeseen saa sähköt,
mutta vimmatuista etsinnöistä huolimatta tällaistakaan ei löytynyt.
Lopulta oli nöyryyttävästi haettava vastaanotosta alkuasukas apuun.
Tämä painoi kerran sitä eteisessä ollutta vessan tai eteisen valokatkaisijan näköistä
nappia, ja valot syttyivät. Se oli siis pääkatkaisija.
Sitähän mekin olimme ekana painaneet, montakin kertaa. Meillä mitään ei syttynyt,
koska muut katkaisijat olivat vielä sammutusasennossa.
La 25.04.
Aamiaisen jälkeen ajoimme metrolla lähelle Pradoa, joka on yksi maailman
parhaista taidemuseoista. Ovella rakennuskompleksin eteläpäädyssä oli joukko
turisteja, joten yritimme siitä sisälle. Henkilökunta opasti meidät kuitenkin viittoilemalla
rakennuksen paraatisivulle. Sieltä ei kuitenkaan ollut sisään asiaa ilman lippua.
Niinpä siirryimme rakennuksen pohjoispäähän , ja saimme vihdoin ostettua liput.
Sisään ei meitä vieläkään päästetty, vaan saimme kävellä takaisin paraatiovelle .
Sitten pääsimme vihdoin sisään , kiertelimme tuntikausia katsellen alkuperäisinä
kuuluisien mestareiden maalauksia, joista monia olimme nähneet kirjoissa.
Saatuamme lähes yliannostuksen kulttuuria kävelimme Solin aukiolle, joka on
kaupungin vilkkaimpia. Valitettavasti sen keskiosa oli remontissa.
Aloitimme matkan shoppailuosuuden läheisessä Corte Ingles –tavaratalossa, jossa
muutamia vaatekappaleita tarttuikin Arjan matkaan.
Sitten tutustuimme läheiseen Plaza Mayor –aukioon.
Aloimme tajuta hämmästyttävän seikan: parhaillakaan turistipaikoilla eivät
palveluammattien edustajat osanneet sanaakaan englantia.
Jäätelön ostaminen oli lähes ylivoimainen tehtävä.
Ilmeisesti ulkomaalaiset eivät useinkaan tule Madridiin.
Tirso da Molinan aukiolla laskeuduimme taas Metroon ja ajoimme hotelliin
lepäämään.
Illalla lähdimme sitten etsimään ruokapaikkaa.
Olimme tehneet periaatepäätöksen, ettei tällä matkalla ruokailla McDonalds’issa.
Hotellimme sijaitsi uudella pilvenpiirtäjiä kasvavalla alueella.
Vaikka kävelimme useita kilometrejä,
yhtään ruokaravintolaa ei löytynyt. Paitsi tietysti McDonalds .
Lopulta nousimme metroon ja ajoimme Sol-aukiolle, jossa arvelimme
kadunvarsien olevan täynnä hyviä ravintoloita.
Saimme kuitenkin kävellä pitkään, ennen kuin löysimme edes jonkinlaisen
grillisapuskaa tarjoavan ruokalan. Siinäkään ateriassa ei ollut kehumista.
Ehkä ruokapaikkojen löytämisen vaikeus selittääkin Espanjan neitojen hoikkuuden.
Baareja Madridissa lienee väkilukuun nähden eniten maailmassa.
Hotellihuoneen telkkarin merkki oli Nokia.
Su 26.04.
Tänään suuntaamme aamiaisen jälkeen taaskin metrolla kohti Palacio Real’ia ,
kuninkaallista palatsia, joka on Euroopan suurin palatsi.
On ennustettu sadepäivää. Sää onkin viileämpi ja noustessamme pintaan
Operan metroasemalla vettä tulee taivaalta.
Palatsin edustalla on televisiokamera. Jotakin on tapahtumassa.
Ostamme liput linnaan ja alamme kiertää sitä opasteviittojen mukaan..
Näemme ritarihaarniskoita asevarastossa, ja loputtomasti upeasti
sisustettuja saleja kattomaalauksineen.
Sivuportin kalterien välistä näemme , mitä televisiokamera oli odottanut:
Madridin maratonin osanottajat juoksevat linnan ohitse.
Sade on lakannut ja aurinko pilkistelee.
Tutustumme vielä linnan puutarhaan , mutta sitten suuntaamme kaupungille
kauppakeskuksena tunnetulle Callaon aukiolle.
Tällä kertaa shoppailu ei tuota tulosta, ja palaamme hotellille lepäämään.
Illalla lähdemme ennen seitsemää liikkeelle . Olemme päivällä panneet merkille
muutamia pieniä ravintoloita lähellä hotelliamme, mutta pettymykseksemme
ne eivät olekaan illalla auki. Nyt meille kelpaisi jo McDonaldskin ja
muistelemme nähneemme sellaisen Tirso da Molinan aukion lähellä.
Ajamme sinne metrolla, mutta emme löydä McDonald’sia, ja joudumme
tyytymään pikaruokaan Plaza Mayor’in katukahvilassa, sillä meillä ei ole
aikaa etsiskellä parempaa ruokapaikkaa.
Haluamme nimittäin olla hyvissä ajoin Vicente Calderon –stadionilla, jossa
on klo 21 alkamassa Espanjan liigan ottelu Atletico Madrid – Sporting Gijon.
Stadionin ulkopuolella on jo suuren urheilujuhlan tuntua, kaulahuiveja ym.
rekvisiittaa myydään ja värikäs joukko valuu kohti stadionia.
Ostamme lippuluukulta 60 euron liput, joilla pääsee takasuoralle keskiviivan
kohdalle sopivan lähelle kenttää. Sääkin pysyy poutaisena.
Lippuluukkuja on vähän eikä jonoja ole. Ihmettelemme, mistä alkuasukkaat ostavat
lippunsa ja kuinka heillä on niihin varaa, etenkin Real Madridin kannattajilla.
Olisimme halunneet nähdä ottelun Real Madrid – Barcelona , mutta meillä
ei ollut lippuihin varaa, sillä kunnolliset paikat olisivat internetistä ostettuina
maksaneet 600 euroa / kpl.
Katsomoon mahtuisi 54 000 henkeä, mutta vain 32 000 ilmaantuu paikalle.
Meidän katsomomme on kuitenkin melko täynnä ja tunnelmaa löytyy;
porukka intoutuu laulamaan.
Kotijoukkue pitää enemmän palloa ja on onnekkaampi maalinteossa, tulos 3 – 1.
Ajattelimme, että jos stadion on täysi, ulos purkautuva yleisömassa
tukkii lähimmän metroaseman pitkäksi aikaa, ja niin olemme päättäneet
harrastaa yösuunnistusta 2 kilometrin päässä sijaitsevalle eri linjan metroasemalle.
Se onnistuukin kohtalaisesti ja pääsemme puolilta öin hotellille nukkumaan.
Ma 27.04.
Kotiinlähtöpäivä . Kone lähtee vasta 16:10 , joten on vielä aikaa shoppailuun.
Suunnistamme aamupalan jälkeen läheiseen Corte Ingles –tavarataloon,
mutta huomaamme sen aukeavan vasta klo 10.
Katselemme siis tunnin taas verran kaupunkia.
Suuntaamme läheiseen Picasso-puistoon, mutta siellä ei ole mitään erityistä
näkemistä ja se on roskainenkin. Lähellä on komeita pilvenpiirtäjiä.
Sitten menemme katsomaan läheistä Santiago Bernabeu –stadionia, joka on
Real Madridin kotikenttä. Sinne pääsevät turistit tekemään tutustumiskierroksia,
mutta sekin aukeaa vasta klo 10 , joten tyydymme kuvaamaan sitä
ulkopuolelta.
Sitten tavaratalo aukeaa ja vielä pari mieluista vaatekappaletta lähtee mukaan
kotisuomeen.
Hotellihuone täytyy luovuttaa puolilta päivin ja lähdemme maleksimaan
lentokentälle, missä on myös hyvä valikoima liikkeitä ja palveluita.
Matka lentokentällekin onnistuu metrolla, mutta huomaamme, että turistiliput
eivät olekaan enää voimassa ja joudumme investoimaan kertalippuihin.
Brysselissä on välilasku ja koneen vaihto, joka onnistuu hyvin, tai niinhän
me ainakin luulemme.
Loppuosa kotimatkasta sujuu pienellä Finnairin koneella.
Koneen kyydissä on ainakin yksi eurokansanedustaja, Kyösti Virrankoski.
Helsingissä odottelemme turhaan matkatavaroitamme ja kuulemme
palvelutiskiltä , että ne ovat edelleen Brysselissä.
Ne luvataan toimittaa meille kotiin kunhan suvaitsevat saapua kotimaahan.
Taksijono on pitkä ja takseja vähän, ja kun matkalaukkujakaan ei ole,
nousemme Finnairin bussiin ja ajamme Helsinkiin.
Kotiin on aina mukava palata.
Arja huomaa tilanteessa vielä yhden valoisan puolen:
Ei tarvitse purkaa matkalaukkuja.
Kommentit
Lähetä kommentti