Loma Roomassa 2010

Loma Roomassa 2010                                    TT  + Arja

 To 28.10.

Arja oli ottanut torstain lomapäiväksi. Minä karkasin töistä klo 13 .

Ajankohta oli jo talviaikaan siirtymisen vuoksi sopiva pitkän viikonlopun viettoon.
Klo 16:20 lähti Finnairin lento kohti Roomaa.  Kone oli täynnä japanilaisia.
Italian ylle saavuttaessa ilta alkoi jo pimetä .
Rooma näytti hienolta iltavalaistuksessa lentokoneesta katsottuna.
Fiumicinon lentokenttä on sangen kaukana keskustasta. Meille  olisi
ollut liian helppoa pyytää vain taksia ajamaan hotellille. Halusimme
käyttää paikallisjunaa, nimeltään Leonardo Express.
Olimme suunnistamassa opasteiden mukaan sen lähtöasemalle, kun asemavirkailijan
oloinen mies tuli puhuttelemaan meitä.
Kuultuaan , että olemme menossa Leonardo Express-junalle, hän kysyi , onko
meillä lippuja. Ei tietenkään ollut.  Hän onnistui antamaan meille sen mielikuvan,
ettei edessä olevalle laiturialueelle saanut mennä ilman lippuja, vaan ne
olisi  pitänyt älytä ostaa jostain aikaisemmin.
Hän ojensi meille junaliput ja sai meiltä niistä 14 euroa kappale.
 Saavuttuamme kohta laiturialueelle huomasimme, että siellähän olisi ollut
avoinna hyviä lipunmyyntikojuja. Arja ekana alkoi epäillä, että saamissamme
lipuissa oli jotain mätää, ja hänen kehotuksestaan menin informaatiotiskille
kysymään, olivatko ne kelvolliset.  Virkailija osasi heti sanoa, että ne olivat
väärennöksiä, joskin päällisin puolin oikean näköisiä.
Minua nolotti.  Kuka voi olla niin hölmö, että ostaa junaliput tuntemattomalta
mieheltä aseman käytävällä.  Minä olen sentään suunnilleen paras
maailmassa tylyttämään puhelinmyyjiä ja muita kaupustelijoita.
Virkailija opasti minut asemapoliisien puheille, jotka kyselivät tapahtuman kulun
ja myyjän tuntomerkit.  
He lupasivat ystävällisesti kysyä junan kuljettajalta, saisimmeko nousta
kyytiin ilman lippuja, ettei meidän tarvitsisi maksaa niitä uudelleen.
Veturikuljettaja lupasikin, ja selvisimme välikohtauksesta ilman rahallisia
menetyksiä.
Tosin jännitin junamatkan ajan, ilmestyisikö vaunuun lippujen tarkastaja.
Hän tuskin olisi kuullut erikoisluvastamme matkustaa ilman lippuja.
Voin kuvitella, kuinka olisimme selittäneet lievästi puutteellisella italian
kielellämme, että olimme kyllä ostaneet liput porraskäytävässä tuntemattomalta
mieheltä, mutta ne osoittautuivat väärennetyiksi.
-          No katsotaanpa kuitenkin niitä lippuja
-          Meillä ei enää ole niitä, annoimme ne poliiseille.
        Poliisi kyllä kysyi veturikuljettajalta luvan, että saamme matkustaa
        ilman lippua.
-          Ai että poliisi kysyi …  hihii hohoo hahaa
        Tuo oli hauskin selitys jäniksenä matkustavilta koko vuonna.
        Tässä olisi herrasväelle siitä palkkioksi sadan euron tarkastusmaksulaput

Lipuntarkastajaa ei onneksi näkynyt, ja saavuimme Rooman päärautatieasemalle

nimeltään Termini.
Se on sangen valtava, ja Leonardo Expressin raiteet päättyivät jo 400 metriä
ennen varsinaista pääasemahallia.  Hilattuamme  matkalaukkua  puoli kilometriä
aseman sisätiloissa aloimme miettiä, josko kuitenkin ottaisimme taksin
paluumatkalla lentokentälle.
Hotellimme Venetia Palace oli vain muutaman korttelin päässä asemalta,
 ja yösuunnistus sinne sujui hienosti. 
Ilmoittauduimme vastaanotossa ja saimme avaimen huoneeseen 212 .
Nousimme toiseen kerrokseen.  Huoneiden ovissa ei ollut numeroita.
Hulluja nuo roomalaiset, kuten Asterixilla on tapana sanoa.
Ovatko numerot ovien sisäpuolella?
Lopulta huomasimme, että numerot olivat lattiassa kunkin huoneen oven edessä.
Huoneessa odotti vielä pari älykkyystehtävää liittyen valoihin ja vesihanoihin.
Arja selvitti ne pettämättömällä menetelmällään eli painamalla kaikkia nappeja.

 Pe  29.10.

Hotelliaamiaisen jälkeen palasimme Terminille ja ostimme kummallekin Roma Pass’in .

Se maksaa 25 euroa. Sillä saa ajaa kolmen päivän ajan kaupungin julkisissa
liikennevälineissä ja pääsee ilmaiseksi muutamiin pakollisiin käyntikohteisiin, ja
puolella hinnalla niihin vähemmän pakollisiin.
Vatikaanin museoihin sillä ei kyllä pääse, mutta sinne nyt suuntasimme metrolla.
Roomassa on kaksi metrolinjaa, jotka risteävät sopivasti Terminin alapuolella.
Kun tulimme metrolaiturin porteille, oli vielä yksi ongelma:
Mihin tunkisimme mainiot Roma Passimme, että portit aukeaisivat meille.
Lopulta jouduimme kysymään sitä aseman siivoojalta, mutta emme tietenkään
ymmärtäneet mitään hänen hyvästä selityksestään. Hänen oli näytettävä
kädestä pitäen, että lippu oli asetettava porttilaitteessa olevan keltaisen täplän
päälle, jolloin veräjä tosiaan aukesi.
Vatikaanin museon ovella meitä odotti satojen metrien mittainen lippujono,
useita ihmisiä rinnakkain.
Se on järkyttävän näköinen, mutta tiesimme, että siitä selviää vajaassa
tunnissa.  Jostain syystä olin tavallistakin äreämpi ympärillä pyöriville
kaupustelijoille, jotka halusivat myydä meille liput, joilla voisimme kävellä jonon
ohi suoraan sisään.
 Sisällä meitä odottivat paavien 2000 vuoden aikana keräämät taideaarteet,
50 000 kohdetta. Niistä saa musertavan yliannostuksen kulttuuria,
joka huipentuu Michelangelon johdolla koristellussa Sixtuksen kappelissa.

 Museon jälkeen siirrymme Vatikaanin aukiolle.

Aamulla on ollut viileää ja alkuasukkaat ovat kiiruhtaneet töihin talvitakeissaan,
mutta nyt keskipäivän auringossa on potkua ja on selkeä t-paitakeli.
Sitten menemme sisälle Pietarinkirkkoon.
Sen suuruus on hengästyttävä: 200 metriä pääovelta alttarille, kupoli nousee
lähes kahden stadionin tornin korkeuteen. Myös kirkon koristelu on parasta A-luokkaa.

Otamme aukion kulmalta taksin takaisin hotellille.

Taksin eteneminen Rooman keskustassa on sangen takkuista, ja reittikin tuntuu
tarpeettoman mutkikkaalta. Ehkä mutkitteluun oli liikenteellisiä syitä, mutta kuski
yhtäkaikki jäi ilman juomarahaa.
Hotellissamme on sauna ja perjantai on saunapäivämme. Päätämme selvittää,
mikä on italialaisten käsitys saunasta, ja varaamme sen klo 17:ksi.
Sitä ennen ehdimme levätä ja käydä uudestaan kaupungilla.
Nautimme päiväkahvit ja ostamme maisemakortteja.
Korttikauppias ei voi myydä postimerkkejä, vaan ne on ostettava tupakkakaupasta.

 Sauna on pieni. Ohjeessa sanotaan, että siellä tarttee käyttää uimapukuja.

Ei meillä ole sellaisia, eikä muutenkaan tulisi mieleenkään .
Sauna on aluksi haalea, mutta termostaattia käsittelemällä lämpiää hyvään
kylpykuntoon.  Ujompi varmaan peseytyisikin uimapuku päällä, sillä pesuhuone
avautuu hotellin käytävään vailla ovea.  Joku henkilökunnan jäsen palloilee siinä
edestakaisin ja haluaa välillä tuoda meille lisää pyyhkeitä.

 Illalla syömme kotikatumme ravintolassa.  Pari katusoittajaa tulee ravintolan

sisällekin esiintymään.

 

La  30.10.

Aamulla ajamme metrolla Colosseumin asemalle.

Aurinkoinen sää suosii meitä tänäänkin. Nyt Roma Passista on hyötyä.
Kävelemme suoraan lippujonon ohi sisään .  Colosseum on komea, mutta
remontin tarpeessa. Sitten käymme Rooman muinaisella torilla,
Forum Romanum’illa. Kiipeämme Palatinus-kukkulalle.
Siellä oli jo muinaisina aikoina komeita rakennuksia, jollaisia vielä tänä
päivänäkin sanotaan kukkulan mukaan palatseiksi.
Sitten nousemme Capitolinus –kukkulalle, ja tutustumme siellä olevaan
museoon.  Kaikkiin näihin paikkoihin pääsemme ilmaiseksi Roma Pass’illa.
Vielä yksi pakollinen nähtävyys on jäljellä: Fontaine di Trevi, Rooman komein
suihkulähde. Kävelemme sinne  ja otamme valokuvia.
Sitten vaellamme ostoskatuna pidettyä Nazionale-katua takaisin kämpille.
Käymme jossain liikkeessä sisälläkin, mutta  emme löydä mitään ostettavaa.
Levättyämme hotellilla lähdemme uudelleen kaupungille shoppailumielellä.
Ajamme metrolla Spagna-aukiolle , ja valumme  hiljalleen Corso-kävelykatua
Popolo-aukiolle saakka. Shoppailu ei tuota tulosta. Aukion reunan kahvilassa
nautitut päiväkahvit maksavat 20 euroa.
Aukiolla on kova tungos: kaikki Italian partiolaiset ovat jostain syystä
kokoontumassa  sinne.
Palaamme metrolla uudelleen hotellille, mutta lähdemme klo 16 jälkeen
kaupungille vielä kerran tarkoituksena mennä Stadio Olimpico’lle katsomaan
Serie A:n jalkapallo-ottelua As Roma – Lecce .
Emme käy Suomessa jalkapallo-otteluissa; tuskin tiedämme , että sellainen
Lecce on olemassa, emmekä voisi vähempää välittää, kuinka ottelussa käy,
mutta haluamme nähdä olympiastadionin sisältä todellisessa käytössään ja
kokea jalkapallohullujen roomalaisten kanssa ottelun tunnelman.
Ajamme metrolla lähelle Vatikaania Ottavio-asemalle ja vaihdamme
bussiin 32. Bussi on tiukassa seisomalastissa, sillä otteluun on muitakin
menijöitä.  Stadionilla menemme muiden katsojien kanssa jonoon, kunnes
tajuamme, että kaikilla muilla on jo lippu. Portilla vain tarkastetaan lippuja,
ei myydä niitä.
Poistumme jonosta ihmettelemään, mistä lippuja voisi ostaa.
Löydämme virkailijan , jolta kysymme asiaa: Vastaus : Impossile. Siis mahdotonta.
Palloilemme vielä jonkin aikaa paikalla etsien mustan pörssin kauppiasta,
mutta sellaistakaan ei  löydy.  Paikalliset yrittäjät tuntien olisimme tulleet ostaneeksi
liput katsomoon, jota ei ole olemassakaan.
Yritin jo kotimaassa selvittää internetistä, kuinka paikan päällä voi ostaa lippuja,
mutta sain vain silmilleni kymmeniä yrittäjiä , jotka välittivät lippuja internetissä.
Stadio  Olimpico vetää yli 80 000 katsojaa, halvimmat liput maksavat  lähes 40 euroa,
joten se ei yleisen elämänkokemuksen valossa tule täyteen tavallisessa sarjaottelussa. Lentokonemekaanikkojen lakko piti meitä viimeiseen asti jännityksessä,
pääsemmekö lainkaan Roomaan, joten ei senkään puolesta huvittanut ostaa
lippuja ennakkoon.
Niinpä nielemme harmituksen ja palaamme bussilla Ottavianon asemalle.
Meillä on yllättäen paljon aikaa, joten lähdemme kävelemään kohti Popolo-aukiota.
Partiolaisia tulee vastaan, muutenkin kaduilla on hirveä tungos, kaikki tuntuvat
olevan liikkeellä lauantai-iltana ja kaikki kaupatkin ovat auki.
Nyt shoppailukin tuottaa tulosta ja käytämme jalkapallolipuista säästyneet rahat
korkojen kanssa. Popolo-aukio on partiolaisten jäljiltä järkyttävien roskakasojen
peitossa. Jatkamme matkaa Spagna-aukiolle saakka ja syömme vihdoin
ravintolassa roomalaista pizzaa. Se on ohutpohjaista ja ihan kelvollista.

 Kotimaassa selvitin jälkeenpäin  internetistä jalkapallolippujen mysteerin :

Eri puolella Roomaa on parikymmentä As Roma Storea, putiikkia, joissa myydään
jalkapallolippujen lisäksi kaikkea jalkapallokrääsää. Lippua ostaessa pitää olla
passi mukana. Lippu on henkilökohtainen, ja stadionille tullessakin täytyy
varautua todistamaan henkilöllisyytensä. Lippujen myynti stadionilla
on lopetettu muutama vuosi sitten.  Lecce –ottelussa oli katsojia 28 000.
Niinpä, vaikka stadion ei ollut edes puolillaan, meille ei voitu myydä lippua.
Hulluja nuo roomalaiset.

 

 

 Su 31.10.

Aamulla  ajamme  Circo Massimon metroasemalle . Tarkoituksena on tutustua

Caracallan kylpylään. Maan alta noustessa suunnat ovat sekaisin, ja pienellä
harharetkellä näemme Palatinus-kukkulan uudesta suunnasta.
Kylpyläkin sitten löytyy. Se on aikanaan ollut 13 hehtaarin laajuinen, ja rauniotkin
ovat todella vaikuttavat. Raakuudestaan kuulu keisari Caracalla rakennutti  sen
noin vuonna 212. Repliikkejä:
Arja: -  Kuinka  tämä sitten tuhoutui ?
TT:    - Tiijä häntä, varmaan ruotsalaiset kylpijät …
Palaamme taas hotellille kävellen uutta reittiä.  Sää on pilvinen, mutta lämmintä on
21  astetta.

Iltapäivällä nousemme Terminin kulmalta bussiin 70 ja ajamme muutaman kilometrin

päähän Cinque Lune-aukiolle päiväkahville.
Sieltä lähdemme taas kerran vaeltamaan kohti hotellia.
Tulemme Pantheonille , joka on parhaiten säilynyt antiikin aikainen rakennus Roomassa.
Tämä kaikkien jumalien temppeli on jo varhain otettu uusiokäyttöön kirkkona,
ja tullut näin pidetyksi kunnossa.
Pantheonin kupoli on yksi maailman suurimmista. Kupolin keskellä yli 8 metriä
halkaisijaltaan oleva valoaukko näyttää alhaalta aika pieneltä.

Sitten tulemme Colonna-aukiolle .Siellä korkeaan ja paksuun pylvääseen on korkokuvioilla

ikuistettu keisari Trajanuksen sotaiset saavutukset.
Jatkamme hotellia kohti ja tulemme Republica-aukiolle.
Siellä pari nuorta miestä lähestyy meitä ja pyytää meitä allekirjoittamaan adressin
huumeiden vastaisen työn puolesta.
Siitä emme kieltäydy. Hämmästykseksemme huomaamme, että kaikkien edellisten
allekirjoittajien kohdalla on rahasumma, 10 – 30 euroa.
Järjestäjät huomauttavat ujosti, että työtä voi tukeakin pienellä rahasummalla, mutta
se ei ole lainkaan pakollista. - Emme anna rahaa.
Järjestäjät luultavasti ostaisivat rahoilla huumeita pois markkinoilta kuljeksimasta
ja vetäisivät ne itse, etteivät ne joudu lasten käsiin.
Poistuessamme paikalta olemme varmoja, että meidänkin nimiemme kohdalle
listaan ilmestyy jokin rahasumma kannustamaan jälkeen tulevia.

Illalla ruokailemme taas yhdessä kotikadun ravintolassa.

Pöytämme on alle kymmenen sentin päässä viereisestä pöydästä, jossa istuu
australialainen eläkeläispariskunta. Heidän kanssaan viriää hauska ja kaiken
maailman asioihin rönsyilevä keskustelu. Ikämiehellä on muun muassa värikkäitä
mielipiteitä maansa sosiaalipolitiikasta.
Kun vanhukset vihdoin poistuvat, toisella puolellamme istuneet ikätoverit
ilmoittavat olevansa edellisten maanmiehiä, nolostuneensa heidän puheistaan ja
vakuuttavat, etteivät kaikki australialaiset ole tuollaisia.
Meidän puolestamme saisivat kyllä olla.

 

Ma 01.11.

Käymme aikaisin viimeisellä hotelliaamiaisella ja suuntaamme Fiumicinon

lentokentälle Leonardo Expressillä. Tällä kertaa meillä on laillinen lippukin.
Parasta ollakin, sillä lipuntarkastaja käy vaunussa tsekkaamassa sen.
Olemme lentokentällä hyvissä ajoin. Lomakausi täällä näkyy loppuneen
marraskuun alkuun, sillä ikkunasta näemme rankkasateen piiskaavan seutua.
Lennonjohto viivyttää matkaan pääsyä, mutta reipas myötätuuli 11 kilometrin
korkeudessa auttaa lähes ottamaan aikataulun kiinni.