Karibia 2026

 Su 1.2. La Romana

Herätys klo 3:30. Ulkona pimeää, 20 astetta pakkasta. Olemme lähdössä Karibian risteilylle.
Seitsemän vuotta sitten kiersimme pohjoispuolen Karibiasta, mutta eteläinen puolisko
merestä on vielä näkemättä. Taksi vie meidät lentoasemalle ja Lufthansa sieltä Frankfurtiin.
Charter-lento Condor-yhtiön koneella Airbus 330 kantaa meidät Dominikaanisen tasavallan
La Romanaan. Tämä vaihe kestää yli 10 tuntia ja tuntuu pitkältä. Pitää vain ajatella, että
tämähän on ihan helppoa, kun ei tarvitse soutaa. Perillä meitä odottaa italialaisen Costa-varustamon
risteilylaiva Costa Pasifica. Risteilyfirma on ostanut koko charter-lennon, joten
meidän ei tarvitse hakea matkatavaroitamme lentokentällä. Ne kuljetetaan kaikki laivalle ja
kunkin hytin ovelle. Ei ole laiva niitä suurimpia, mutta ei pienikään: 290 m pitkä, mahtuu
3800 matkustajaa. Tämän kokoinen laiva ei keinu. Ei ole Suomessa tehty, mutta on Wärtsilän
koneet. Kuuden tunnin aikaero Suomeen tarkoittaa, että päivämme on pitkä: 30 tuntia.

Ma 2.2. Meripäivä

Laiva tekee koko päivän taivalta avomerellä. Aamupäivällä on infotilaisuus; suomalaisia on
matkassa noin 29. Olemme valinneet tämän risteilyn, koska täällä on suomalainen
matkanjohtaja: Minna. Kiertelemme laivaa ja otamme kannella aurinkoa. Suunnistaminen
laivalla on aluksi haasteellista. Sää on koko viikon ajan aurinkoinen tai puolipilvinen,
lämpötila 22 – 29 astetta. Karibian aurinko on kuuma; tällä kertaa en möhli suojavoitelua.
Laivalla vesiliukumäki houkuttaa, mutta en kehtaa mennä, kun ei ole nuorisoa mukana.
Illallinen syödään a la carte –ravintolassa New York, New York. Meillä on koko viikon sama
pöytä, jossa aterioi 8 suomalaista.

Ti 3.2. Dominica

Dominica on itsenäinen valtio. Kun Kolumbus löysi tämän saaren, oli sunnuntaipäivä, siitä
nimi. Saari on ainoa, jolla vielä asuu carib-intiaaneja, joista tämä meri on saanut nimensä.
Heitä on reservaatissaan pari tuhatta. Laivamme kiinnittyy pääkaupunki Roseau’n laituriin.
Oppaamme värvää pari pikkubussia, joilla 20 henkeä porukastamme lähtee retkelle
vuoristoisen saaren sisäosiin. Kuskimme on aivan James Bond –elokuvan “Elä ja anna toisten
kuolla” pääkonnan näköinen, mutta taitavasti hän ohjastaa autovanhustaan saaren
haasteellisilla teillä. Kasvillisuus on tiheää sademetsää. Ensimmäinen kohde on Trafalgar
Falls vesiputoukset. Lähden tapani mukaan varoitustaulun ohittaen hyppelemään iloisesti
kosken rantakiville, liukastun ja mätkähdän selälleni jorpakkoon. Kastun vähän, mutta
loukkaan ainoastaan ylpeyteni. Seuraavaksi käymme katsomassa rikinhajuisia höyryäviä
kuumia lähteitä. Sitten on vuorossa kylpylä, jossa lillumme kuumavesialtaissa. Vesi on
ruskeaa, mutta kuulemma terveellistä. Vielä meidät ajelutetaan Roseau’n yläpuolelle
näköalapaikalle. Retken jälkeen ostamme rantabulevardin kauppiailta postikortteja, ja
asioimme paikallisessa postissa. Postitalo on komea ja henkilökuntaa runsaasti, mutta
asiakkaita ei niinkään. Harva enää lähettää kortteja. Virkailija kaivaa liimapurkin esille ja
huolellisesti liimaa kuhunkin korttiin yhden merkin. Varmaan ovat kilpailuttaneet
postimerkkitehtailijat ja saneet halvimmalta tarjoajalta merkkejä, joista puuttuu liima. Etkö
ole saanut korttiamme? Varmaan Suomen posti on hukannut sen.

Ke 4.2. Barbados

Aamu valkeni Barbadoksen pääkaupungin Bridgetown’in satamassa. Barbados on myös
itsenäinen valtio. Oppaamme sai värvättyä meille pikkubussin, johon kaikki 19 halukasta
retkeilijää mahtuivat. Barbadoksen kuuluisin asukas on laulajatar Rihanna, jonka
syntymäkotia (kuva) suuntaamme katsomaan. Nykyäänkin hän käy neljä kertaa vuodessa
Barbadoksella, mutta on hankkinut kesämökikseen 45 miljoonan dollarin palatsin. Onhan se
komea, mutta kostautuu viikkosiivouspäivänä. Katselemme kiertoajelulla Bridgetownin
näkymiä, kunnes majoitumme pariksi tunniksi Carlisle Beach uimarannalle. Hiekka on
vaaleankeltaista ja hienoa, vesi on turkoosinväristä ja lämmintä.
Illallisen jälkeen menemme vielä teatteriin katsomaan akrobaattista tanssiesitystä.

To 5.2. Guadeloupe

On kotoisa olo, olemme taas Euroopan Unionissa. Liikenne on oikeanpuolinen ja valuutta on
euro. Guadeloupe on Ranskan merentakainen alue. Minnan porukkaan lähti 24 matkalaista.
Otettiin satamasta kolme tilataksia ja ajettiin saaren parhaalle uimarannalle, Sainte-Anne
beachille. Siellä hiekka on valkoista, puut kookospalmuja, vesi turkoosinväristä ja puhdasta.
Koralliriutta murtaa isot aallot häiritsemästä uimareita. Illalla Arja saa flunssan.

Pe 6.2. St Kitts ja Nevis

Myös nämä kaksi vierekkäistä saarta muodostavat itsenäisen valtion. Päivän retkelle saamme
raihnaisen pikkubussin, johon kaikki mahtuvat. Ensimmäinen kohde on mäellä saaren
pohjoispäällä kohoava linnoitus. Se on Unescon maailmanperintökohde. Orjat ovat
rakentaneet sen 1600-luvulla. Sitten sademetsässä kiemurteleva tie vie meidät puutarhaan ja
kartanolle, jossa demotaan paikallista kankaanvärjäystekniikkaa (batiikkivärjäys). Vielä
ajetaan näköalapaikalle saaren eteläpäähän, missä näkyy kannaksen toisella puolella Atlantti
ja toisella puolella Karibianmeri. Atlantin puolella on surullinen näky suuret ruskeat
levälautat. Lopuksi ajetaan paikalliselle beachille. Vesi ja ilma ovat molemmat 27-asteisia.
Ranta on hienon näköinen, mutta pari metriä rannasta on kivipohjavyöhyke, josta on vaikea
kahlata uimasyvyydelle satuttamatta jalkojaan. Useimmat jättävätkin uinnin väliin.
Kuskimme on tällä välin käynyt hakemassa varikolta parempikuntoisen bussin, joten emme
joudu työntöhommiin paluumatkalla laivalle.
Illalla Arja pääsi tanssimaan, kun ravintolan tarjoilijapojat tanssittivat kaikki naisasiakkaat.

La 7.2. Brittiläiset Neitsytsaaret

Saaria on viitisenkymmentä, joista 16 asumatonta. Suurin saarista on Tortola, jolla sijaitsee
pääkaupunki Roadtown. Sen satamaan parkkeeraamme Cunard-varustamon Queen Elisabeth
–laivan viereen. Lähdemme kiertämään turistibussilla saaren kukkuloita, joita on niin
runsaasti, ettei maanviljelys menesty, mutta lukuisia mahtavia näköalapaikkoja on.
Verovapaa saaristo onkin tunnettu veronkiertäjien rahanpiilotuspaikkana, niinpä
pankkeja on lukuisia. Ehdotukseni pysähtyä jonkin pankin kohdalle herättää hilpeyttä. Muilla
taitaa jo olla tili täällä. Ennen pitkää pysähdymme Cane Garden beachille. Siellä ovat
olosuhteet kohdallaan: hiekka pehmeää ja aallot lempeitä. Paluumatkalla poikkeamme
vanhalle rommitehtaalle. Maistelemme tehtaan pahanmakuisia tuotteita. Arja arvelee, että jos
ei tauti tästä parane, se on kuolemaksi.

Su 8.2. Pitkä matka kotiin

Aamulla olimme taas La Romanassa, ja hytti piti luovuttaa jo kahdeksalta aamulla. Saimme
kuitenkin nauttia koko päivän laivan palveluista; lentomme lähti vasta illalla. Enimmäkseen
oleilimme aurinkokansilla. Illan suussa oli kuljetus lentokentälle; matkalaukkumme oli viety
jo yöllä, ja Minna sanoi, että seuraavan kerran näkisimme ne Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Toisin kävi.
La Ramonan lentokentällä kuulutettiin: Toikka Tuomo Johannes, saapukaa palvelutiskille.
Menin uteliaana ihmetellen, mitä alkuasukkaat ovat keksineet. Minut ohjattiin hallin nurkassa
sermeillä erotetulle alueelle. Siellä oli matkalaukkuni, jonka sain avata. Virkailija nosteli
tavarat sieltä ulos ja tutki, oliko laukussa valepohjaa. Sitten sain kerätä kamppeeni ja
allekirjoittaa jonkun paperin, josta en mitään ymmärtänyt. Kyseessä oli kai
satunnaistarkastus. Myötätuuli lyhensi lentoaikaa, mutta aikaeron vuoksi saavuimme
kotimaahan vasta maanantai-iltana. Pienikin pakkanen tuntui kylmältä. Nukuimme yhteen
menoon 12 tuntia.