Berliini 2018

Berliini  2018

Ti   12.6.   Alexanderplatz
Emme olleet kumpikaan käyneet Berliinissä. Nyt oli aika muutaman päivän kaupunkilomalle. Finnairin vajaan kahden tunnin lento Helsingistä tuntui lyhyeltä. Tegelin lentokenttä Berliinissä vaikutti vanhalta, pieneltä ja rupuiselta. Olimme jo kotimaassa ostaneet netistä Berlin Welcome Card’it, joilla sai viiden päivän ajan ajaa Berliinin kaikissa joukkoliikennevälineissä niin paljon kuin kerkisi, ja lisäksi alennuksia erinäisten nähtävyyksien pääsymaksuista. Ensimmäiseksi käytimme sitä bussissa, joka kuljetti meidät kaupungin halki Alexanderplatzille. Siellä majoituimme Mercure-hotelliin.


Ke   13.6. Museoita
Alexanderplatz sijaitsee entisen Itä-Berliinin puolella kävelymatkan päässä tärkeimmistä nähtävyyksistä. Koska päivä on pilvinen, ajattelemme sään suosivan museokierrosta. Ajoimme metrolla lähelle Checkpoint Charlieta, joka on vanha rajanylityspaikka Itä- ja Länsi-Berliinin välillä. Siellä tutustuimme Berliinin muurista kertovaan museoon. Toisella metrolla jatkoimme Museuminsel’iin, joka on viiden museon keskittymä Spree-joen saarella. Siellä tutustuimme Lähi-Idän muinaishistoriasta kertovaan Pergamon-museoon ja vanhaa taidetta sisältävään Altes Nationalgalerie’en. Läheiseltä Friedrichstrassen asemalta jatkoimme paikallisjunalla Berliinin eläintarhaan, joka on maailman suurimpia. Emme olleet ennen nähneet tapiiria, ja vaikka olimme käyneet Uudessa Seelannissa, näimme nyt kiivi-linnun ensimmäistä kertaa. Ähtäriin ei tarvitse enää lähteä, sillä jättiläispandojakin näki läheltä.


To   14.6. Brandenburgin portti
Tänään olemme liikkeellä kävellen. Aluksi köpöttelemme Tv-tornille. Sieltä reilun 200 metrin korkeudelta näkyy koko Berliini. Jatkamme Unter den Linden-katua Brandenburgin portille, mikä myös on Berliinin kuuluisimpia paikkoja. Edelleen kävelimme Potsdamer Platzille. Matkan varrella ihmettelimme parin hehtaarin laajuista holokaustin eli juutalaisten joukkomurhan muistomerkkiä. Potsdamer Platz’lla Arja suoritti menestyksellistä shoppailua suuressa ostoskeskuksessa Mall of Berlin’issä. Kävelimme vielä kotiin hotellille katsomaan televisiosta potkupallokilpailujen avausottelua. Berliiniin voi myös tutustua monenlaisilla kiertoajeluilla: Bussiajelujen lisäksi järjestetään polkupyöräretkiä, segway-retkiä ja näimme jopa trabanteilla liikkuvan turistilauman.


Pe   15.6. Charlottenburg
Ajamme metrolla kauas Länsi-Berliinin puolelle Charlottenburgin kaupunginosaan tutustumaan saman nimiseen vanhaan kuninkaanlinnaan. Se on rakennettu 1600-1700 lukujen vaihteessa, Versaillesin palatsia on jossain määrin matkittu. Julkisivun leveys on huomattavat 400 metriä. Linnassa on paljon vanhoja taideteoksia, vaikka liittoutuneiden pommitukset toisessa maailmansodassa aiheuttivatkin mittavia vahinkoja. Linnaan kuuluu myös puutarha ja puisto.
Hotellille palasimme toista kautta: Kävelimme Westend’in asemalle ja nousimme siellä paikallisjunaan.


La   16.6.   Rantalomaa
Lento kotimaahan lähtee vasta klo 17:45. Hotellihuone on luovutettava aamupäivällä. Ajamme lentokenttäbussilla Tegel’iin ja jätämme matkalaukun säilöön. Tulemme samalla bussilla muutaman kilometrin takaisinpäin kohti keskustaa ja kävelemme pari kilometriä pienelle järvelle nimeltä Plötzensee. Siellä on erinomainen hiekkaranta kaikkine palveluineen, ja ehdimme löhöillä ja uida siellä monta tuntia ja melkein polttaa nahkamme, sillä on viikon kuumin päivä. Vesi ei valitettavasti ollut kovin puhdasta, mutta Japanissa olimme joutuneet syömäänkin leväkeittoa, tuskin siinä uiminen voi olla kovin epäterveellistä.
Berliinissä on jokaiselle jotakin; musiikista, ravintolakulttuurista tai urheilusta kiinnostunut voisi viettää siellä oman näköisensä ja hyvinkin erilaisen loman kuin me.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rodos 2023

Bali 2023

Mauritius 2022