Pyöräretki Hollannissa 2009

Pyöräretki Hollannissa  2009                            Arja ja Tuomo
Su  21.06. 

 Lensimme Arjan kanssa Amsterdamiin tarkoituksena ajaa viiden päivän pyöräretki

Hollannissa noin 60 km:n päivämatkoin. Olimme harjoitelleet pyöräilyä muun muassa

viettämällä romantillisen hotelliviikonlopun Riihimäellä. Ajoimme 70 km:n matkan

sinne polkupyörillä ja takaisinkin vielä.

Hollannissa ei tunnetusti ole ylämäkiä , joten ajattelimme, että tämmöiset vanhatkin

voisivat jaksaa, ja Hollanti on pyörätieverkoltaan maailman ykkösmaa.

Pakkasimme jääkiekkokassiin pyörän sivulaukut, teltan , makuupussit , kypärän ja

muuta pientä, muut tavarat toiseen isoon urheilukassiin, jota sanomme käsilaukuksi.

Ajoimme Schiphol’in lentokentältä taksilla pieneen hotelli Vivaldiin, joka sijaitsi ns.

museoalueella lähellä keskustaa. Viettäisimme siellä kaksi yötä tutustuen

Amsterdamiin ennen varsinaista pyöräilyosuutta.

Olimme lähteneet liikkeelle aamulla, lento kesti vain reilut kaksi tuntia, joten meillä

oli jo ensimmäisenä päivänä runsaasti  aikaa tutustua kaupunkiin.

 Aloitimme tutustumisen Rijksmuseum’ista , jossa Rembrandt ja muiden vanhojen

hollantilaisten taidemaalarien teokset olivat paremmin esillä kuin missään muualla.

Sitten kiertelimme seutua etsien karttaputiikkia, sillä tarvitsimme paljon hyviä karttoja

niistä seuduista ja kaupungeista , joihin aioimme pyöräillä.

 Lopulta löysimmekin parin alkuasukkailta saadun vihjeen perusteella sopivan kaupan. 

Illemmalla tutustuimme kuuluisaan punaisten lyhtyjen alueeseen, näimme seksityöläisiä

näyteikkunoissa bikineissään, ja kävimme mm. Erotiikkamuseossa  .

 

 

Ma 22.06.

 Aamiaisen jälkeen menimme Orange Bike –pyörävuokraamoon ja vuokrasimme kaksi

retkipyörää. Niitä oli internetissä mainostettu uuden veroisiksi ja 3-vaihteisiksi, mutta

käytännössä ne osoittautuivat eristysnauhalla koossa pysyviksi vanhoiksi rotiskoiksi,

joissa oli 21 vaihdetta. Kuka tarvitsee 21 vaihdetta tasaisella maalla ?

Otimme ne kaikesta huolimatta 6 päiväksi , mikä maksoi 51 euroa / pyörä.

Vaikka Hollanti on tavallaan pyöräilijöiden paratiisi, on paikallisessa liikennekulttuurissa

ulkomaiselle pyöräilijälle ihmettelemistä .

Pyöräteitä on runsaasti, ja pyöräilijöille on eri liikennevalot kuin jalankulkijoille ja

autoilijoille. Toisaalta pyöräilijät eivät valoja eivätkä muitakaan sääntöjä juuri noudata,

vaan ovat liikkeellä härskillä ”rehelliset maa perii”-asenteella. Ensimmäisenä päivänä

 jalankulkijoina opimmekin niitä pelkäämään.

Pyöräteillä oli ruuhkaa , mutta autokaistoilla väljää, koska melkein kaikki pyöräilivät.

Jupit ajoivat töihin mustassa puvussaan solmio liehuen; lapsien ja tavaroiden

kuljettamiseksi oli erilaisia virityksiä.

Ajelimme aluksi kaupungin kaakkoispuolelle katsomaan jalkapalloseura Ajax’in

kotiareenaa, jossa Jari Litmanenkin on parhaina vuosinaan pelannut.

Poikkesimme myös läheiselle pienemmälle stadionille seuraamaan Ajax’in

ykkösjoukkueen harjoituksia, joista tiesimme etukäteen internetin ansiosta.

Harjoituksiin oli vapaa pääsy. Hämmästyimme tunnelmaa ja tuhansiin nousevaa katsojamäärää, jollaisen saamisesta liigaotteluun HJK ilahtuisi.

Siellä myytiin fanitavaraa; fanit harjoittelivat kannustuslauluja  ja jalkapallohuligaanitkin

harjoittelivat omaa osuuttaan sytyttämällä katsomossa soihtuja ja paukuttelemalla

pommeja.

 Illemmalla veimme puolityhjän jääkiekkokassin säilytykseen rautatieasemalle,

sillä se oli liian iso kuljetettavaksi mukana polkupyöräretkellä.

Sinne jäi mm. Arjalle varattu pyöräilykypärä, josta hän kieltäytyi huomattuaan , ettei

Hollannissa kukaan muukaan käytä kypärää kilpapyöräilijöitä lukuun ottamatta.

Emme osanneet käyttää säilytyslokeroa ilman henkilökunnan opastusta.

Amsterdamissa pysäköityjä pyöriä on kaikkialla, suuri osa hylätyn näköisiä romuja,

mutta rautatieasemilla pysäköityjen pyörien määrä on käsittämätön.

 

Ti  23.06.

Ensimmäisen varsinaisen pyöräilypäivän  tavoitteena  oli Haag, lähes Helsingin kokoinen

maan hallinnon keskus, jossa Kuningatarkin asuu ja Kansainvälinen oikeus istuu.

Sinne oli moottoritietä noin 60 km, mutta pyöräteitä pitkin ehkä hieman enemmän.

Emme olleet onnistuneet ostamaan karttaa Amsterdamin eteläisistä esikaupungeista,

joten päästyämme ulos kaupungin kartalta olimme pulassa.

Suuret kanaalit ja moottoritiet blokkasivat ikävästi pitkänmatkan pyöräilijöiden

etenemissuuntia, ja paikallistuntemus olisi ollut tarpeen, sillä viitoitukset Haagiin

hyödyttivät lähinnä moottoritien käyttäjiä.

Yritimme Ouderkerk-nimiseen esikaupunkiin . Kun se ei onnistunut, pyrimme

Bovenkerk’iin.   Amstelveeniin oli paljon viittoja, mutta sinne emme missään

tapauksessa halunneet.

Pian olimme täysin eksyksissä . Tulimme johonkin ostoskeskukseen, josta

löysimme pienen kirjakaupan. Ilmoitin myyjälle haluavani ostaa kyseisen seudun

kartan , ja sen saatuani pyysin myyjää näyttämään , missä olimme.

Olimme keskellä Amstelveeniä. Puolentoista tunnin matkanteon jälkeen olimme päässeet

9 kilometrin päähän Amsterdamin keskustasta.

Meillä oli nyt kuitenkin kartta ja tieto, missä olimme, joten matka saattoi jatkua oikeaan

suuntaan.

 Kuten lienee jo käynyt selville, suurin haaste retkellämme oli suunnistus

tiheästi asutulla seudulla pikkuteiden verkossa , joiden nimeä kartta ei kertonut.

Välillä syntyi tiukkoja perheneuvotteluja, mihin suuntaan kannattaisi lähteä.

Päästymme aidolle maaseudulle näimme viehättäviä pikkukyliä, joiden talot olivat

persoonallisia ja siistejä, ja joiden pihojen hoitoon oli usein panostettu fanaattisesti

tuloksena hienoja kukkien ja patsaiden tilataideteoksia.

Karttamme kansalliseksi pyörätieksi mainostama reitti osoittautui perinteiseksi 40 cm:n

levyiseksi kanavanvarsipoluksi,  jonka varressa lepäilivät joutsenperhe, musta porsas

ja paljon lampaita. Välillä se kulki suorastaan ihmisten pihojen läpi.

Tämä oli kuitenkin sitä, minkä vuoksi olimme tulleet: Aurinko paistoi, tunsimme

 lapsuudesta tutun lannanhajun ja kukkien tuoksun, näimme vanhan tuulimyllyn ja

kanavassa uivat veneet.

Lähestyessämme jo Haagia poikkesimme keskikokoiseen Leiden’in kaupunkiin

etsimään päiväkahvipaikkaa.

Lopulta löysimme sellaisen keskustasta pienen kanavan varresta.

Syötyämme ja juotuamme oli jäljellä vain yksi huoli: Kahvilaa etsiessämme olimme

taas joutuneet eksyksiin. Niinpä ostin Leidenin kartan läheisestä kirjakaupasta ,

mutta alkuasukkaillakin kesti kauan löytää olinpaikkamme kartalta.

Loppumatkan Haagiin pyrimme vaihtelevalla menestyksellä ajamaan  moottoritien

suunnassa.  Leirintäalue oli kaupungin vastakkaisella puolella, joten saimme ajaa

vielä 8 km keskustan ohi. Haagin kartan olimme hankkineet jo Amsterdamista, joten

suunnistus onnistui jotenkin.

Hollantilaisilla on tapana keksiä vaikeita ja pitkiä kadunnimiä, jotka

dementian tässä vaiheessa ovat harmillisia: Kun katsot kartasta , että tarttee ajaa tuohon

suuntaan, kunnes käännytään Weissenbruchtstraat’ille, voit arvata , unohtuuko kadun

nimi, ennen kuin sen kulmaan ehditään.

Majoittuminen teltassa sinänsä hyvin varustetulla leirintäalueella maksoi 35 euroa,

mikä tuntui aika kovalta hinnalta.

Siihen nähden oli yllätys , kun halusit asioida siistissä WC:ssä, ettei

vessapaperia ollut, ei edes paperitelinettä.

Sitten vaan hakemaan teltalta omaa paperia, jota meillä kokeneina retkeilijöinä

kyllä löytyi. Olisi tuohon hintaan kyllä luullut tarjottavan firman puolesta toilettipaperia.

Nuorena en ymmärtänyt , mitä virkaa makuualustalla on, mutta nyt pehmeäkin

nurmikko tuntui aika kovalta, ja kadehdin Arjan puhallettavaa telttapatjaa.

 

Ke  24.06.

Aamulla puramme teltan ja palaamme 8 km Haagin keskustaan katselemaan

monumenttirakennuksia ja nauttimaan aamukahvia.

Tämä on helpompi päivä siirtymätaipaleen suhteen: Moottoritietä matka Rotterdamiin

on vain 23 km. Pyöräteitä pitkin suunnistaminen on silti haasteellista eikä onnistu nappiin.

Pujottelemme läpi moottoriteiden risteyksen , jossa autoteitä risteilee neljässä eri kerroksessa.

Siihen hässäkkään voisi eksyä autollakin ja ajella löytämättä ulos ennen kuin bensa loppuu.

Sää on edelleen aurinkoinen ja tuulikin myötäinen.

Majoitumme taas telttaan Rotterdamin leirintäalueelle.

Telttailumaksu on edullinen 15 euroa, mutta joudumme maksamaan ’takuumaksua’ 20 euroa,

kun emme halua antaa passiamme vastaanottoon. Tällaista systeemiä en ole tähän

mennessä ikinä nähnyt leirintäalueella missään maassa.

Tapaamme siellä nuoren suomalaisen 5-henkisen perheen, joka on matkalla omalla

autollaan  Italiaan.

Majoituttuamme lähdemme kaupungille . Rotterdam on Helsinkiä isompi kaupunki, jolle

leimaa-antavinta on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin satama.

Niinpä lähdemme turistiristeilylle Rotterdamin satamaan, jonka ällistyttävä suuruus

ja kaupungin persoonallisen näköiset pilvenpiirtäjät avautuvat eteemme.

Palattuamme leirintäalueelle on sinne ilmestynyt suuri seurue paikallisia lomanviettäjiä,

jotka alkavat pelata nurmikolla telttamme edessä sählyä.

Minäkin pääsisin mukaan, mutta en halua. Peli päättyy ikävästi, kun noin 17-vuotias

tyttö jää huutaen ja polveaan pidelleen makaamaan maahan.

Seuraavana aamuna näemme hänet pyörätuolissa polvi paketissa.

 

 To  25.06.

Haluaisimme lähteä ajoissa liikkeelle, sillä matka Hertogenbosch’iin on pitkä, mutta

leirintäalueen vastaanotto aukeaa vasta yhdeksältä, ja haluan periaatteesta 20 euroani

takaisin.

Menemme Rotterdamin asemalle aamukahville.  Päivästä tulee helteinen, on vaihteeksi

navakka vastatuuli, ja matka osoittautuu käytännössä olevan olevan lähempänä 100

kilometriä kuin 60 kilometriä. Suunnistuskaan ei onnistu sen paremmin kuin aikaisempina

päivinä, ja ylimääräistä matkaa tulee.

Lisäksi Arjan pyörän suunnasta alkaa kuulua ikävän sävyistä naputusta.

Kyseisen ajoneuvon kuljettaja on siihen syytön, sillä ääni tulee takapyörän suunnasta.

Nyhdämme irti ja heitämme pois yhden turhan näköisen osan, jota epäilemme

äänen aiheuttajaksi, mutta naputus ei lopu.  Epäilen laakereiden olevan hajoamassa,

ja lohdutan äänen hermostuttamaa Arjaa, että kunhan olemme ajaneet tämän lenkin

näillä raskailla kuormilla, näistä pyöränromuista lähtee sellainen ääni,

joka saa vuokraamon afrikkalaistaustaisen mekaanikon purskahtamaan itkuun.

Suurin osa vaihteista on jo tähän mennessä lakannut toimimasta, mutta on niitä

jäljelläkin , ja pyörät rullaavat kiitettävän kevyesti.

Käy kuitenkin niin, että myöhemmin päivällä Arja on vähällä törmätä skootteriin,

joutuu tekemään paniikkijarrutuksen, jolloin takapyörän naputus loppuu !

Viimeiset kilometrit lähestymme kaupunkia taas kiemuraisia maisemareittejä pitkin,

jossa liikennemerkki varoittaa tiellä palloilevista lehmistä, hevosista ja koirista.

Lampaista ei varoiteta, vaikka niitä juuri tiellä on paljon, koska ne ovat lauhkeita kuin

lampaat. Tehtyämme matkaa 9 tuntia helteessä ja vastatuulessa  olemme vihdoin perillä.

Hertogenbosch’issa leirintäalueet ovat kauempana kaupungista, ja raskaan päivän

jälkeen ansaitsemme hieman ylellisyyttä . Niinpä ajelemme muutaman kilometrin keskustasta

pohjoiseen 4 tähden hotelliin, peseydymme ja nautimme illallista hotellin ravintolassa.

 

 Pe 26.06.

Tänään pääsemme ajoissa liikkeelle kohti Utrechtia, joka on Hollannin neljänneksi

suurin kaupunki. Aamulla taivas on pilvessä , ei ole vastatuulta, ja suunnistuskin

onnistuu. Hollannissa on paljon losseja , jotka hoitavat paikallisliikennettä leveiden

jokien yli, ja Waal-joen ylityksessä käytämme tällaista.

 Sää muuttuu kuumaksi, kun aurinko hälventää pilvet keskipäivällä .

Yksi suunnistusongelma tänäänkin ilmenee, kun seuraamamme pyöräilyreitti on

poikki tietyön takia, eikä mitään opasteita kiertotiestä ole.

Ystävällismielinen alkuasukas antaa meille vinkin, mihin suuntaan kannattaa mennä,

ja pääsemme Utrechtiin pian klo 14 jälkeen.

Täälläkään ei ole kunnollista leirintäaluetta. Majoitumme 20-kerroksiseen

NH-hotelliin lähellä rautatieasemaa. Hotellin huoneet ovat todella tilavia.

Huoneessa on taulutelevisiokin, mutta siinä on se kaikkia televisioita

kyseisellä viikolla vaivaava vika, että kaikilta kanavilta tulee Michael Jackson-

juttuja.

Käymme kävelemässä keskustassa. Rautatieaseman ostoskeskus on Helsingin

Itäkeskuksen kokoluokkaa. Siellä tulee sama tunnelma kuin joskus painajaisunessa,

kun olet etsimässä uloskäyntiä suuressa sokkeloisessa rakennuksessa, etkä sitä

ikinä löydä. Tuurilla pääsemme sieltä lopulta ulos ja käymme katsomassa

Tuomiokirkkoa, jonka torni on Hollannin korkein vanha rakennelma.

Harmittelen, ettei turisteja päästetä kiipeämään sinne.

Illalla lähdemme uudelleen hotellista kaupungille etsimään ruokapaikkaa.

Tulemme keskustassa 5 metriä katutasoa alempana mutkittelevalle kanavalle.

Alhaalla kanavakuilussa on  muutaman metrin levyinen tasanne veden äärellä,

ja se on pitkältä matkalta otettu ulkoilmaravintoloitten käyttöön.

Hämmästyttävän suuri määrä ihmisiä on tullut ulos syömään illallista, iloinen

puheensorina täyttää kanavan rannat, vedessä lipuu silloin tällöin turisteja kuljettava

vene. Olemme kokeneet, että tässä maassa on kovin vaikea löytää

ruokakauppoja, ja arvelemme sen olevan syynä siihen, että kaikki ovat lähteneet

ravintolaan syömään.

Mekin laskeudumme rantaan italialaishenkisen  ravintolan kohdalla ja nautimme

pasta-aterian.

 

 La  27.06.

Lähdemme taas ajoissa liikkeelle. Tänään on pyöräretkemme viimeinen päivä ja

palaamme Amsterdamiin. Matka edistyy taas hyvin, ajamme viivasuoraa

tietä kanaalin rantaa kohti pohjoista . Näemme onkimiehet kanaalin rannalla ja

kanavassa kulkevat laivat. Erottuamme kanaalista suunnittelemamme reitti katkeaa

taas kerran tietöihin Abcoude-nimisessä paikassa.

Ajelemme jonkin aikaa sinne tänne, kunnes löydämme uuden reitin.

Pian saavumme jo Amsterdamin esikaupunkeihin , näemme tutun jalkapalloareenan.

ja tunnemme olevamme melkein kotona.

Ajamme suoraan Amsterdamin rautatieasemalle noutamaan sinne 5 vuorokautta

sitten jättämämme jääkiekkokassin.

Emme saa lokeroa avautumaan  ja joudumme taas turvautumaan henkilökunnan apuun.

Olemme kuulemma maksaneet vain yhden vuorokauden säilytyksestä (7 euroa),

nyt meiltä vaaditaan 31 euroa lisää !  Siis 38 euroa laukun säilytyksestä yhteensä !!!

Onkohan joku tässä maassa ahne ?

Sitten menemme ilmoittautumaan Kap-nimiseen hotelliimme, joka on pieni perheyritys,

ikivanha, kapea  , todella söpö ja Amsterdamille tyypillinen talo.

Huoneemme on kolmannessa kerroksessa, ei tietenkään hissiä ja portaat tavattoman

jyrkät ja kapeat. Arjan huumorintajua koettelee matkatavaroiden hinaaminen sinne,

ja hän onnistuneesti arvelee minun saaneen korvauksen siitä, etten  päässyt

kiipeämään siihen Utrechtin kirkontorniin.

Hotellikansiossa selitettiin , että muinaisina aikoina, kun rakennus pystytettiin

perheiden asuintaloksi, kiinteistövero määräytyi talon julkisivun leveyden mukaan.

Siksi talo on niin kapea, ja tilaa säästettiin myös tekemällä portaista jyrkät ja

kapeat.  Edelleen kansio selitti , että Hollannin kansakunta on välttynyt liikalihavuudelta

saadessaan runsaasti harjoitusta kiivetessään tämän kaltaisia portaita.

Liikalihavuudelta välttyminenkään ei siis johtunut ruokakauppojen löytämisen vaikeudesta.

Poikkeuksena yleensä tylsiin hotellikansioihin tämä ei ollut tylsä.

Se suositteli ruokapaikaksi muuatta pientä ravintolaa lähikadulla, ja mainitsi myös

 muutaman paikan , joissa syömistä ei suositellut.

Rautatieaseman seutu: Vihonviimeinen turistirysä, jossa ruoka ryömii pöytiinne

 ilman tarjoilijoiden apua.

Leidse-aukio:  Jos haluan aterioida sellaiseen hintaan sillä palvelulla, menen mieluummin

syömään anoppini luokse.

Saatoimme vihdoin palauttaa pyörät vuokraamoon, jonka jälkeen jäimme kahville

turisteja kuhisevalle Dam-aukiolle.

Illalla noudatimme hotellikansion neuvoa ja söimme Lyonilaista jänismuhennosta

hyvin pienessä lähikadun ravintolassa.

Se oli hyvää. Ehkä alamme katsella Helsingin citykaneja sillä silmällä.

 Su 28.06.

Kotiinlähtöpäivä. Aamiaisen jälkeen ajamme taksilla lentokentälle.

Lentokoneessa edellisessä penkkirivissä istuvat Johanna Lehtinen ja Suvi Selvenius

(os. Myllymäki) , suomalaiset juoksijat, jotka ovat olleet Hollannissa kilpailemassa.

Paluumatka Suomeen onnistuu hyvin, kotimaassakin on lämmintä.

Kotiin on aina hyvä palata. Mari on pitänyt paikat siisteinä.