ALBANIA 2025

 

Albania 2025 

Ke 29.10.   Taas mennään 

Kevin vie meidät Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Luullakseni tämä on 15. Albatrossin järjestämä matkamme. Se alkaa Lufthansan kyydissä Frankfurtin kautta Albanian pääkaupunkiin Tiranaan. Frankfurtissa poliisit saattelevat karkotettavaa albaania samalle lennolle. Olen loukannut pari viikkoa aikaisemmin niskani, ja sairaalasta saatu tukikaulus on tosi hyvä lentokoneessa nukkuessa, vaikka en sitä enää muualla käytäkään. Tiranassa on jo yö, kun oppaamme Sirpa vastaanottaa kentällä 25 hengen laumansa. Arjasta Sirpassa on jotakin tuttua, ja käykin ilmi, että Sirpa oli oppaamme Uuden Seelannin kiertomatkalla 10 vuotta sitten. Majoitumme Doro City –hotelliin. Kysyn Sirpan puhelinnumeroa. Hän ei anna sitä. Selitystä en ymmärrä, liittyy kai jotenkin tietoturvaan. Lupaan lähettää hänelle tarvittaessa savumerkkejä. 

 Kehitys ei aina kehity hyvään suuntaan. On kehitetty junan vessa, joka ei toimi, hiilikuitusauvat, jotka katkeavat hiihdettäessä, kodinkoneet, jotka hajoavat takuuajan mentyä umpeen, ja joita ei kannata korjata. Nyt on kehitetty matkaopas, jota pulaan joutunut matkaaja ei tavoita puhelimella. Seuraavana päivänä Sirpa onneksi antaa meille numeron, johon ei tosin voi soittaa, mutta voi lähettää Whatsapp-viestin. 

To 30.10.   Tirana 

Siirrymme aamupalan jälkeen bussilla reilun kilometrin päähän ydinkeskustaan. Sirpa kääntää meille paikallisoppaan puheet, kuten jatkossa koko matkan ajan. Aluksi tutustutaan salaisen poliisin päämajamuseoon, jossa muistellaan kommunistidiktaattori Enver Hoxhan hirmuhallintoa toisen maailmansodan jälkeen. Sitten siirrytään monumentaaliselle Skanderbegin aukiolle. Siellä ratsastajapatsaan juurella muistellaan kansallissankari Skanderbegiä , joka 1400-luvulla pani menestyksekkäästi hanttiin turkkilaisille. Aukion läheisyydessä on kirkkoja, moskeijoita ja pilvenpiirtäjiä. Lämmintä on yli 20 astetta ja aurinko paistaa. Kiipeämme omalaatuisen pyramidin huipulle katsomaan maisemia. Iltapäivällä minä ja Arja kävelemme ostoskeskuksen kautta takaisin hotellille. 

Pe 31.10.   Berat 

Aamiaisen jälkeen alkaa pitkä bussimatka kohti Sarandaa. Ennen sitä saavumme tuhannen ikkunan kaupunkiin Beratiin, jonka historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde. Katselemme ensin huimia näkymiä linnavuorelta, jossa muurien sisällä asuu vieläkin 200 ihmistä. Kaupungin länsipuolella on vuori, johon diktaattori Enver Hoxha halusi etunimensä jättikirjaimin Hollywood-kyltin tapaan. 500 “vapaaehtoista” rakensi sitä kivistä neljä kuukautta. Kun diktatuurista päästiin vihdoin 90-luvulla eroon, kyltin poistaminen osoittautui työlääksi. Muutettiinkin vain kirjainten järjestystä: ENVERistä tuli NEVER, viitaten kai siihen, haluavatko albanialaiset kommunismin joskus takaisin. Berat on viehättävä kaupunki. Se on hyvä esimerkki, kuinka Albaniassa uskonnot elävät sopusoinnussa keskenään. Moskeija ja kirkko ovat saman aukion reunalla. Toisessa maailmansodassa juutalaiset piilotettiin, eikä luovutettu natseille tapettavaksi, kuten muualla Euroopassa. Maassa enemmistö on islaminuskoisia, mutta ne ovat maallistuneita: Harvoin näkee naisten peittävän hiuksiaan huivilla. Uskonto ei ole täällä ongelma; on paljon vapaapäiviä, kun kaikkien uskontojen pyhäpäivät ovat toisin uskovillekin vapaita. Muita ongelmia riittää: Köyhyys, mafia, työttömyys, korruptio. Matkailija ei näistä huomaa muuta kuin halvat hinnat. Illan jo pimettyä saavumme Sarandaan. Käymme yhteisellä illallisella kalaravintolassa. Perustan matkaporukallemme oman Whatsapp-ryhmän. 

 

La 1.11.   Saranda 

Saranda on rantalomapaikka. Hotellimme, nimeltään Ari, sijaitsee rantabulevardilla vain muutaman kymmenen metrin päässä merestä. Paikallisoppaamme pitää meille luennon albanian kielestä. Opimme, että kiitos = faleminderit ja hei = pershendetje. Sitten teemme opastetun tutustumiskävelyn Sarandassa ja nautimme yhteisen lounaan. Iltapäivä on vapaa-aikaa. Sarandan lomakaudella elämää kiehuva rantabulevardi on nyt marraskuun alussa hiljainen. On vielä yli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistaa korkealta. Saamme valohoitoa.  

Su 2.11.   Butrint 

Muutamaa minuuttia ennen retkelle lähtöä Arjalta putoaa koru lavuaariin ja häipyy viemäriin. Avaan hajulukon ja saan käsiini mustaa hiusmössöä, mutta korukin löytyy ja viemäri alkaa vaihteeksi vetää. Bussiretki suuntautuu Albanian Rivieraksi kutsuttua rannikkoa etelään, arkeologien esiin kaivamaan muinaiseen Butrintin kaupunkiin. Siellä teemme kävelykierroksen ihmetellen sinänsä mielenkiintoisia enimmäkseen roomalaisajalta olevia rakennelmia. Paikallisoppaan monisanaisuus kyllästyttää. Jos hän selittäisi asiat lyhyemmin, jaksaisimme ehkä kuunnella ja Sirpalla olisi aikaa suomentaa jutut. Paluumatkalla nautimme lounasta Ksamil’in rantalomakohteessa. Siellä oli mahdollisuus käydä uimassa, mutta ihmeekseni olen ainoa, joka pulahtaa Adrianmereen. Vesi on kesän jäljeltä vielä yli 20 asteen lämpöistä, ja aurinko paistaa. 

Ma 3.11.   Gjirokastra 

Tänään bussiretki suuntautuu sisämaahan rantavuoriston toiselle puolelle. Tutustumme Gjirokastran ikivanhaan Unescon suojelemaan Hoxhan kotikaupunkiin. Siellä nousemme mäen päälle tutkimaan hyvin säilynyttä 100 x 500 m kokoista linnoitusta. On sadepäivä, muuten saisi hienoja maisemakuvia. Sadeilma on toisaalta sopiva tutustua kylmän sodan aikaisiin tunneleihin ja Hoxhan 80 m syvyydessä sijaitsevaan komentokeskukseen. Vainoharhainen Hoxha rakennutti ympäri maata satojatuhansia bunkkereita, joihin upposivat valtion varat ja resurssit. Lounasta syötiin pitkän kaavan mukaan. Alkuruokia kannettiin pöytään niin monta sorttia, etten enää jaksanut syödä pääruokaa. Lounaan jälkeen perinnekahvilassa näytettiin, kuinka kommunismin aikaan vähät kahvipavut paahdettiin kadulla nuotiossa ja jauhettiin kivestä koverretussa astiassa huhmareella. Kahvin lisäksi turisteille tarjottiin rakia. Se oli pahaa. Illaksi palattiin Sarandaan. 

Ti 4.11.   Mandariineja 

Päivän retki suuntautuu isolle sitrushedelmäfarmille. Tiet ovat täällä maan köyhyydestä huolimatta hyvässä kunnossa; olisiko vähemmän nastarenkaita ja routavaurioita kuin Suomessa. Silloin tällöin vuohilauma hidastaa matkantekoa. Farmilla saamme lounasta ja tietysti kotimaisia mandariineja. Kommunismin loputtua 90-luvulla kukin kansalainen sai 3000 neliömetriä maata. Kolme yritteliästä veljestä lähti töihin ulkomaille . He ostivat lisää maata ja istuttivat hedelmäpuita. Nyt heillä on 25 hehtaaria maata ja 18000 hedelmäpuuta. Illalla syömme taas porukalla kalaravintolassa Sarandassa. 

Ke 5.11.   Taidetta ja viiniä 

Yksi matkustaja joutuu sairaalaan tiputukseen ärhäkän vatsataudin takia. Hän saa hyvää hoitoa ja on taas illalla mukanamme. Päivän bussiretki suuntautuu aluksi Delvinen kylään, jossa perehdymme paikallisen taiteilijan näyttelyyn. Kylään kantautuu vuorilta aavistus kesän maastopalojen savuntuoksusta. Sitten suuntaamme lähellä sijaitsevaan 1100-luvulla rakennettuun Pyhän Nikolaoksen luostarikirkkoon. Se on muuten hyvässä kunnossa, paitsi että turkkilaiset ovat aikoinaan hävittäneet ympäriltä sen luostarin ja kommunistit peittäneet kirkon freskot maalilla. Seuraavaksi retki suuntautuu oliiviöljy- ja viinitehtaaseen. Siellä saadaan viinimaistiaiset ja ostetaan joululahjoja. Palaamme Sarandaan, mutta illalla lähdetään uudelleen liikkeelle: Ajamme bussilla kaupungin lähellä olevalle mäelle, jossa turkkilaisten vanha linna on kunnostettu tilausravintolaksi. Jo neljättä kertaa syömme paistettua kalaa, lajia, jolle en tiedä suomenkielistä nimeä. Ruokailun ohessa nautimme paikallisen laulu- ja kansantanssiryhmän esityksestä. Elina, Päivi ja Riitta vastaavat tanssiinkutsuun ja menevät piiriin mukaan. 

To 6.11.   Ioannina 

Aamulla varhain bussimme suuntasi kohti Kreikan rajaa lisämaksulliselle retkelle Ioanninaan. 13 henkeä lähti matkaan. Lopuista ainakin osa teki oman retken Korfun saarelle, joka näkyy muutaman kilometrin päässä Sarandan edustalla. Rajamuodollisuudet hoituivat kohtuullisessa ajassa. Matkan varrella Arja huomasi, ettei hänen lompakkoaan ole missään. Päättelimme sen jääneen hotellihuoneeseen ja löytyvän sieltä illalla. Kreikan puolella tutustuimme muinaisen Dodonan oraakkelin raunioihin, joita meille esitteli paikallisopas Kostas. Kostas oli toiminut täällä oppaana jo yli 20 vuotta. Ehkä liian kauan, sillä hän alkoi tuntea itsensä Zeus-jumalan manttelinperijäksi. Dodonassa papit muinoin tulkitsivat pyhän tammen lehvistön kahinasta Zeus-jumalan viestejä ennustuksen pyytäjille. Rauniot olivat näyttäviä: Amfiteatteriinkin oli mahtunut aikoinaan 17000 katsojaa! Ioannina on Epeiroksen maakunnan pääkaupunki, aika iso, yli 100000 asukasta. Kaupungin keskusta on järven rannalla. Katselimme kilpasoutajien harjoittelua järvellä. Kotimatka tehtiin kovin mutkaista maisemareittiä. Se ei ehkä ollut hyvä ajatus, sillä umpipimeässä ei maisemia näkynyt. Emme löytäneet Arjan lompakkoa hotellihuoneesta. Käteistä siinä ei paljon ollut, kortteja oli. Arja määritteli internetissä, etteivät kortit toimi Suomen ulkopuolella ja asetti itselleen omaehtoisen luottokiellon. 

  

Pe 7.11.   Kruja 

Aamulla jätämme Sarandan ja hotelli Arin, joka on viikon ajan ollut kotimökkimme. Hotellin henkilökunnalla ei ole havaintoa Arjan lompakosta ja alamme pitää sitä menetettynä. Kunnes aamupäivällä kuskimme Julian pysäyttää bussin: Hän on saanut tekstiviestin Kreikan rajalta: Lompakko on pudonnut sinne ja on nyt tullin hallussa. Albatrossin paikallisopas Elvis lahjoo tullin luovuttamaan lompakon ja toinen bussikuski lähtee tuomaan sitä kohti Tiranaa. Ajamme kohti pohjoista pitkin rannikkoa, päivä vietetään enimmäkseen bussissa. Maisemat ovat mahtavat: Vasemmalla kaukana alhaalla on Välimeri, oikealla 2000 m kohoavat vuorenhuiput. Aurinko paistaa. Lähelle huippuja noustaan Llogaran kansallispuistossa, jossa syödään lounas. Iltapäivällä ajamme läpi satamakaupunki Durres’in. Se o 150000 asukkaallaan Albanian toiseksi suurin kaupunki. Näemme myös turisteille tiptop-kuntoon viritetyn etelän jälkeen arkisemman puolen Albaniasta: Durresin rupuiset esikaupungit ja sivuteiden järkyttävän kuoppaisen asfaltin. Krujaan saavutaan juuri ennen illan pimenemistä. Vuoristokylä on kaunis ja Panorama-hotelli nimensä veroinen.  

 

La 8.11. Kotiinpaluu 

Aamuyöllä Tiranasta lähtenyt taksi tuo hotellin vastaanottoon Arjan lompakon. Mieleen nousee kiitollisuus Albatrossin paikallista väkeä kohtaan: Ehkä Albania ei ole pelkästään mafiaroistojen kotipesä - meidän kokemuksemme mukaan alkuasukkaat ovat rehellisiä ja vilpittömän auttamishaluisia. Lompakossa olivat tallella Arjan käteisvarat ja kultakoru. 

Krujassa kaikki ennustivat sadepäivää, mutta joutuivat häpeään. Sade tosin alkoi iltapäivällä, kun lentokoneemme jo oli nousukiidossa Tiranan lentokentällä. Krujassa käymme ensin katsomassa, kuinka käsityöläinen huovuttaa kasasta lampaanvillaa tohvelin. Sitten kuljemme basaarin kautta linnavuorelle. Siellä kerrotaan taas kansallissankari Skanderbegistä, jonka kotikaupunki tämä on. Käymme vielä Arjan kanssa kahdessa museossa. Toinen niistä on Hoxhan arkkitehtityttären ilmeisen anteliaalla budjetilla rakennuttama linna, kansallinen Skanderbeg-museo. Kotimatka sujui tuttua reittiä Tiranasta Frankfurtin kautta Helsinkiin, jonne saavuttiin sunnuntaina aamuyöllä klo 1:20.